Länsi-Suomi: Liigavalmentaja syrjään loppuvuodeksi – ”Tällä hetkellä en pysty olemaan joukkueen mukana”

Rauman SalBan Juha Mäkilä siirsi itsensä syrjään valmennustehtävistä loppuvuoden ajaksi. Kuva: Elmeri Elo

Rauman SalBan Juha Mäkilä siirsi itsensä syrjään valmennustehtävistä loppuvuoden ajaksi. Kuva: Elmeri Elo
Rauman SalBan Juha Mäkilä (musta paita) siirsi itsensä syrjään valmennustehtävistä loppuvuoden ajaksi. Kuva: Elmeri Elo

Rauman SalBan päävalmentaja Juha Mäkilä siirsi itsensä sivuun loppuvuodeksi, kertoi Länsi-Suomi tiistaina. Mäkilä perusteli päätöstään siviilielämän työpaineilla.

– Tällä hetkellä en pysty olemaan joukkueen mukana. Mulla on niin kovat työpaineet, perusteli Mäkilä.

SalBalla on tänä vuonna vielä kaksi ottelua. Se kohtaa perjantaina Indiansin Espoossa ja 29.12. SPV:n Seinäjoella. Mäkilä on edelleen virallisesti joukkueen päävalmentaja, mutta näissä otteluissa SalBaa peluuttavat Jussi Mäenpää ja Ilkka Hurmerinta. Joukkue kaipaisi kipeästi voittoja, sillä raumalaiset ovat nyt kolmanneksi viimeisellä sijalla.

Mäkilä vakuutteli lehdelle, että mitään dramaattista ei ole sattunut.

– Mitään katastrofia ei ole tapahtunut, ja tämä oli täysin mun ratkaisuni. Toistaiseksi astun kuitenkin hiukan taakse.

Mäkilä on tullut tällä kaudella erityisen tutuksi varsin värikkäistä lausunnoistaan otteluiden jälkeisissä lehdistötilaisuuksissa.

Linkit:
LS24: Mäkilä siirsi itsensä syrjään
Liigavalmentaja hurjana lehdistötilaisuudessa: ”Kaksi liigahistorian huonointa joukkuetta”
Video: Liigavalmentaja kiehui jälleen – ”Tällä hetkellä joukkueurheilu tuntuu ihan perseeltä”