Vuoden 2010 maailmanmestari palaa Viikinkien kokoonpanoon – ”Olen odottanut tätä ehkä enemmän kuin MM-finaalia”

Pitkään ilman sopimusta ollut Timo Toivonen nähdään jälleen liigakentillä. Arkistokuva: Jari Turunen.

Pitkään ilman sopimusta ollut Timo Toivonen nähdään jälleen liigakentillä. Arkistokuva: Jari Turunen.
Pitkään ilman sopimusta ollut Timo Toivonen nähdään jälleen liigakentillä. Arkistokuva: Jari Turunen.

Timo Toivonen on kärsinyt viime kausien aikana loukkaantumisista ja hän on ollut ilman sopimusta koko syksyn. Nyt 36-vuotias konkaripuolustaja tekee kuitenkin paluun Viikinkien takalinjoille.

Toivosen uraa ovat viimeisimpien kausien aikana leimanneet loukkaantumiset, minkä vuoksi kahden edellisen kauden aikana pelejä on kertynyt runkosarjassa vain 33. Kausi 2014-15 loppui kesken patellajänteen repeämän vuoksi. Toivonen toteaakin Viikinkien tiedotteessa, ettei halunnut lopettaa mittavaa uraansa loukkaantumiseen ja palaa innokkaana askiin.

– Olen odottanut tätä hetkeä ehkä enemmän kuin MM-finaalia, on niin mahtavaa istua kopissa ja auttaa joukkuetta omalta osaltaan. Tuon ehkä hieman rauhallista harkintaa muuten aika nuorekkaaseen ryhmään. Työnteko pitää olla joka treeneissä 100%, sillä ikinä ei tiedä milloin ura voi loppua ja jokaisesta hetkestä pitää nauttia. Tämä on ehkä se mitä tulen sanomaan ensimmäisenä, kun pääsen ääneen joukkueen sisällä. Nythän olen vetänyt kaikkien aikojen pisimmän tryoutin, Toivonen sanailee seuran tiedotteessa.

Toivonen on pelannut Salibandyliigassa tähän mennessä VFT:n, HIFK:n, ja SSV:n paidoissa 440 ottelua ja tehnyt niissä 62+154=216 tehopistettä. Playoffeja hän on tahkonnut 155 kamppailun verran pistein 22+62=84. Meneillään oleva kausi on Toivosen uran 15. Viikinkien riveissä.

Toivosen meriittilista on pitkä, sillä vyöltä löytyy yhdeksän Suomen mestaruuden lisäksi neljä SM-hopeaa, kolme SM-pronssia, viisi Suomen cupin voittoa, kolme Champions cupin voittoa sekä kruununa tietenkin miesten maailmanmestaruus kotikisoista 2010.