Pääsiäissunnuntaina moottoritie oli kuuma sipoolaisille salibandyjännäreille. Naisten liigakarsinnan viides ja ratkaiseva peli oli määrä kepittää Jyväskylässä paikallisen Happeen ja sipoolaisen Ådalens IF:n välillä.

Lankalauantaina Sipoossa sarja oli jo katkolla liigaa tahkonneelle Happeelle, mutta nousua himoinnut divarin kolmonen ÅIF nousi kahden maalin takaa kahdesti ja tasoitti pelin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla pelatessaan ilman maalivahtia. Jatkoajalla kotijoukkue sai sipoolaisyleisön hurmioon iskemällä voittomaalin, joka vei sarjan viidenteen peliin.

ÅIF:n fanibussi lähti sunnuntaina kohti Jyväskylää mukanaan tusinan verran seuratoimijoista, vanhemmista, kavereista ja puolisoista koostuvia joukkueen kannattajia. Minibussissa oli tunnelmaa, ja odotukset olivat korkealla. Nousujohteisen divarikauden päätteeksi ÅIF ansaitsisi liiganousun, ainakin minibussin ylivoimaisen enemmistön mielestä, eikä se kannatusryhmän tahtotilasta jäisi kiinni. Olihan ÅIF osoittanut altavastaajana luonnetta jo karsintasarjan aiemmissa peleissä, joista kaikissa jyväskyläläiset olivat ensin menneet johtoon ja sipoolaiset nousseet aina lähelle tai ohi. Tällä kertaa minibussissa toivottiin ja uskottiin, että ÅIF tekisi ensimmäistä kertaa sarjassa pelin avausmaalin. Loppuvaiheissahan sipoolaisten korkea karvaus hyydyttäisi Happeen hapoille joka tapauksessa.

Sipoolainen tilauskuljetus kurvaa Monnarin pääovelle viisi minuuttia myöhässä. Valitettavan harvalukuinen kotiyleisö juhlii jo ennen kuin kuin minibussin uhmakas joukko on ennättänyt katsomoon pelaajabussin kyydissä tulleiden vieraskannattajien seuraksi. Pitkäksi venyneen yhden pysähdyksen taktiikan ylimääräinen viisiminuuttinen oli tällä kertaa riittävä aika Happeelle tehdä ottelun avausmaali ilman vierashuutosakin painostusta. Avausmaalin osalta ottelu Hirviteatterissa noudatti siis edellisten näytösten käsikirjoitusta pilkuntarkasti. Alun jälkeen peli soljuu tasatahdissa päästä päähän, mutta lisämerkintöjä tehdään vain kotijoukkueen maalisarakkeeseen. Hirvittäret kirii kolmen maalin karkumatkalle pelin puoliväliin mennessä, mutta äänekäs sipoolaisleiri pysyy luottavaisena. ”Takaa on tultu rinnalle joka matsissa; niin tapahtuisi tänäänkin.”

ÅIF:n tuttu kiri käynnistyy reilun puolen tunnin jälkeen, kun kotijoukkueen etumatka kaventuu kahteen maaliin. Sipoolaishuutosakin ennustus osuu oikeaan ja käy kuten edellisissäkin peleissä, sillä ÅIF hallitsee ottelun jälkipuoliskoa päästettyään Happeen ensin johtoasemaan. Kolmas erä lähestyy pelinaisten kymppiä, kun Ådalensin naiset kirivät maalin päähän. ”ÅIF! ÅIF! ÅIF!” raikuu Monnarilla, kun Hirviteatterin esitys on muuttumassa sipoolaiseksi takaa-ajodraamaksi niin kentällä kuin katsomossa. Ansaittu tasoitus kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa saa huutokuoron nostattamaan Monnarin kattoa parilla metrillä. Ennakkosuosikki Happee on jälleen kerran yllätetty gripit pohkeissa. Reilun etumatkansa hukanneet jyväskyläläiset ovat pakotettuja ottamaan aikalisän laannuttaakseen ÅIF:n hurmion ja estääkseen kotiteatterinäytöstään muodostumasta tragediaksi.

Aikalisä tekee Happeelle hyvää. Peli kentällä tasoittuu, vaikka henkisen yliotteen pitäisi olla ÅIF:lla. Torjuntojen valossa pelin suunnasta ei jää epäselvyyttä; Happeen maalivahdille kirjataan ottelussa yli 40 torjuntaa ja ÅIF:n virkasiskolle reilut parikymmentä. Kaikki odottavat lähinnä sitä, milloin sipoolaiset ottavat johtoaseman. Sitten käy juuri niin kuin yleensä käy, kun rutinoitunut ja kokeneempi joukkue pelaa innokasta ja nuorta joukkuetta vastaan. Kolme minuuttia ennen loppua Happee tekee maalin liki olemattomasta tilanteesta yhden kosketuksen rystyohjauksella kahden sipoolaispakin keskeltä. ”Vielä on aikaa! Kom igen, ÅIF!”

Altavastaajan tueksi asettautuvan katsojan silmään vaikuttaa usein siltä, että tuomarilinja suosii ennakkosuosikkia. Tälläkään kertaa sipoolaissympaattisin lasein katsottuna tuolta tunteelta ei voi välttyä. Finaalisarjan viiden ottelun jäähytilasto on selkeä: Happee 14 minuuttia, ÅIF 29 minuuttia (sisältää yhden ottelun loppusekunneilla tuomitun viisiminuuttisen). Yhdessäkään viidestä ottelusta Happee ei kuluta jäähypenkkiä sipoolaisia enempää. Tuskin tästä ottelusarjasta kuitenkaan salaliittoteoreetikoille riittää tutkimusaineistoa. Katsomossa on tapana vetää enemmän tunteella kuin viileästi analysoiden. Pelaajia tilastot ja teoriat tosin eivät tunnu haittaavan yhtä paljoa kuin lehtereillä. Ratkaisihan ÅIF ensimmäisen karsintapelin tekemällä kaksi maalia yhden alivoiman aikana.

Ratkaisevan pelin loppuminuuteilla ÅIF hyökkää laajalla rintamalla läheltä, kaukaa, maalta, mereltä ja ilmasta, ja pallo pyörii jatkuvasti jyväskyläläisten maalin edessä, takana, sivussa, päällä ja jopa alla – mutta ei sisällä. Loppusummeri jakaa kentän terävästi kuin pastori jakauksensa pääsiäismessuun. Hirvittärien puoli halailee, nauraa ja hyppii riemusta. ÅIF-leirissä päät painuvat, silmät punottavat ja kyynelet virtaavat vuolaasti poskipäitä pitkin. Hirviteatterin kentän keskiviiva on kuin näkymätön esirippu, joka erottaa parrasvalot konehuoneesta, liigapaikan divarista. Lähellä on liian kaukana.

Paluumatka tappion jälkeen on yleensä pitkä. Pyyhittyjen kyyneleiden tilalle nousee kuitenkin orastava hymy kannattajajoukon ja joukkueenjohdon antaessa ansaittua kiitosta ÅIF-pelureille hienosta kaudesta ja tasaisesta karsintasarjasta ylivoimaista ennakkosuosikkia vastaan. Pelaajabussissa puhe raikaa, kun karsintasarjan vaiheita ja tilanteita pelataan uudestaan läpi voimakkaan jossittelun höystämänä. ”Se eka peli Sipoossa olisi pitänyt naulata! Ja miten siitä korkeasta mailasta ei voinut tulla jäähyä?!” Tappiota ei saada käännettyä voitoksi, mutta matkan edetessä huumoriakin viljellään. Kuten aina kauden viimeisen pelin jälkeen ilmassa on haikeutta ja myös epätietoisuutta. Minkälainen joukkue ensi kaudelle saadaan kasaan? Lähteekö tai lopettaako joku? Tuleeko uusia pelaajia rinkiin? Ja missä ne kauden päättäjäiset oikein pidetään ja milloin?!

ÅIF:n kapteeni Veera Simola on paluumatkalla jo toipumassa kitkerän katkerasta tappiosta. Vahvan kauden pelannut ja nopeaksi pallolliseksi puolustajaksi sopeutunut entinen hyökkääjä on pelannut aiemmin monta vuotta liigan pudotuspelejä ja kärkikamppailuita. Motivoituminen liigakarsintaan oli helppoa. ”Kovat ja merkitykselliset pelit sytyttävät aina”, Simola toteaa pelaajabussin puheen- ja musiikintäyteisessä hämyssä. ”Huimia pelejä ja huikea karsintasarja. Tässä tuli taas mieleen se, miksi tätä salibandytouhua ylipäänsä tehdään. Näitä pelejä varten harjoitellaan koko pitkä vuosi. Ilman näiden pelien mahdollisuutta voisi olla joskus vaikeaa motivoida itseään hallille.” Tappio on tuntunut katkeralta, mikä käy ilmi yhden jos toisenkin pelaajaporukan keskustelussa illan aikana. Kapteeni Simola tiivistää joukkueen tunnot: ”Kyllä harmittaa. Olisimme halunneet nousta liigaan. Pelien perusteella se olisi ollut ihan mahdollista ja ansaittuakin. Kumpi tahansa olisi voinut voittaa.”

Ilta ulkopuolella on jo viilennyt ja pimentynyt, mutta pelaajabussin lämmössä kaikki tietävät, että karsinnat ovat menneet tasaisemmin kuin etukäteen oli arveltu. Häviäjänä voi lähteä kesälomille joko maansa myyneenä tai saappaat jalassa ja maila pystyssä. Viiden karsintapelin sarja osoitti, että Jyväskylästä Sipooseen on paljon pidempi matka kuin Sipoosta liigaan.