Hämeen joukkueet murskaavia puolivälierien avauksissa – katso keskiviikon salibandytulokset

LaSB otti keskiviikkona ensimmäisen kiinnityksen Divarin välieriin. Kuva: Jari Turunen

LaSB otti keskiviikkona ensimmäisen kiinnityksen Divarin välieriin. Kuva: Jari Turunen
LaSB otti keskiviikkona ensimmäisen kiinnityksen Divarin välieriin. Kuva: Jari Turunen

Miesten Divarin puolivälieräsarjat käynnistyivät keskiviikkona ensimmäisillä otteluilla. LaSB ja Hämeenlinnan Steelers olivat vahvoja omissa ottelupareissaan viemällä kamppailut selvin numeroin.

LaSB johti hieman ennen ottelun puoliväliä ÅIF:ää vastaan jo 7–2. Erityisesti kotijoukkueen hyökkääjä Heikki Hätönen oli hurjassa vireessä puolivälierien avausottelussa iskemällä peräti kuusi maalia sipoolaisvieraiden verkkoon. ÅIF kuroi eroa hieman päätöserässä, mutta loppulukemat kirjattiin lammilaisille 14–7.

Hämeenlinnassa Steelers sai unelma-alun Limingan Niittomiehiä vastaan. Vierasjoukkue joutui käyttämään aikalisänsä jo toisen erän alussa, kun Nico Jonaeson iski Steelersin 6–0-johtoon.

LNM ei saanut aikalisästä huolimatta kirivaihdetta päälle, ja Steelers nappasi ensimmäisen voiton maalein 10–3. Pisteiden valossa parhaiten onnistui Steelersiltä neljä (1+3) tehopistettä kerännyt Teemu Metsälä. Myös Ville Lastikka (3+0) ja Jonaeson (2+1) iskivät molemmat kolme pinnaa pöytäkirjaan.

Keskiviikon ainoassa miesten Salibandyliiga-ottelussa Jyväskylän Happee voitti kotonaan tamperelaisen Kooveen lukemin 10–5. Illan sankari oli kotijoukkueen hyökkääjä Veli-Matti Hynynen joka iskit hurjat 4+2-tehot. Samalla Hynynen ylitti maagisen 400 tehopisteen rajan Salibandyliigan runkosarjassa. Nyt hyökkääjällä on kasassa pisteet 264+137=401.

Hynysen ketjukaveri Petri Kauko vietti neljän (2+2) tehopisteen iltaa. Kooveen tehokkaimmat olivat kaksi maalia mieheen iskeneet Perttu Koljonen ja Mikko Immonen.

Miesten Salibandyliiga:
Happee–Koovee 10–5 Ottelutilastot

Miesten Divari:
LaSB–ÅIF 14–7 Ottelutilastot Jari Turusen ottelukuvat
Steelers–LNM 10–3 Ottelutilastot
Karhut–SB Welhot 3–6 Ottelutilastot
SB Vaasa–Blue Fox 4–5 ja. Ottelutilastot