Naisten Salibandyliigan kausi huipentuu lauantaina 16.4. Hartwall Arenalla. Tuona päivänä päättyy myös yksi naissalibandyn hienoimmista, ellei hienoin pelaajaura.

Katriina ”Kassu” Saarinen, 43, on pelannut mittavan uran ja se päättyy lauantaina kauden kohokohtaan ja historian ensimmäiseen Superfinaaliin, viimeiseen näytökseen. Saarisen taival lajin parissa alkoi kaudella 1995–1996, jolloin hän oli 23-vuotias. Ensi kaudella hän vastaa Classicin valmennuksesta.

– Aloitin Lohjalla Horman Hiidessä (HoHi) aikoinaan. Kaudella 1995–1996 pelasimme Divarissa ja nousimme seuraavalla kaudella sitten liigaan. Sieltä vaihdoin Classiciin (lausuu Clässiciin, kuten vanha koulukunta) ensimmäisen liigakauden jälkeen ja noustiin Divarista liigaan. Siitä asti olen pelannut Classicissa ja meneillään on 19. kausi.

– Pelasin tennistä ennen salibandya. Tenniksessä pelattiin silloin oheislajina sählyä letkumailoilla. Sillä tavoin oli laji tuttu. Alkuun olin tietysti teknisesti vähän raakile. Sen jälkeen se tekniikkakin on kehittynyt, Saarinen muisteli Pääkallo.fi:lle puhelimen välityksellä.

Saarinen ei ollut tenniksessäkään mikään tusinapelaaja, vaan ihan maajoukkuetason pelaaja, joka oli vuonna 1993 mukana saavuttamassa Suomen naisten parasta sijoitusta Fed Cupissa. Hän on toiminut myös naisten maajoukkueen kapteenina. Vaikka tenniksen pelaaminen huipputasolla jäi, niin se ei ole missään vaiheessa kadonnut Saarisen päiväjärjestyksestä.

– Tennisura ei ole tavallaan loppunut vieläkään, sillä se on työtäni tällä hetkellä. Aktiivikilpapelaaminen loppui oikeastaan siinä vaiheessa, kun Classic nousi liigaan. Kyllä senkin jälkeen pelasin vielä. Saatoin aikoinaan pelata aamupäivällä tenniksen SM-sarjaa ja illalla Salibandyliigaa. Aktiivinen kilpapelaaminen tenniksessä loppui kuitenkin melko pian sen jälkeen, kun aloitin Classicissa, Saarinen kertoi.

Jarkko Niemisen sopimus Classicin kanssa julkaistiin maanantaina. Saarinen jos joku on hyvä kertomaan minkälaisia yhtäläisyyksiä lajeilla on, ja mitkä tekijät eroavat toisistaan.

– Tietysti simppelein asia on se, että pelivälineinä ovat maila ja pallo. Pelaaminen itsessään riippuu paljon pelipaikasta. Onhan salibandyssa paljon erilaisia pelaajatyyppejä. Roolituksesta riippuu siis todella paljon.

– Liikkuminen siinä on suurin yhtäläinen tekijä. Nopeita suunnanmuutoksia ja lyhyitä spurtteja. Rytmitys on toki hiukan eri. Työn ja levon suhde on pikkuisen eri. Liikkuminen on kuitenkin todella samanlaista. Selkein ero piilee kuitenkin siinä, että salibandyssa tulee kontaktia, mitä taas tenniksessä ei tule.

– Tenniksestä opittua pelisilmää pystyy kuitenkin käyttämään kentällä sijoittumisessa ja sen sellaisessa. Tekninen puoli oli ainakin itselleni haastavin osuus. Olin kuitenkin pelannut pihapelejä sekä vähän kaukalopalloa ja jalkapalloa nuorempana harrastusmielessä. Kyllä se liikkuminen on lopulta suurin yhtäläisyys, Saarinen arvioi.

Saarinen on voittanut salibandyn maailman mestaruuden vuonna 2001. Salibandyliigassa rekordi on aivan huikea. Kaikkiaan kahdeksan kultamitalia, kolme hopeaa ja kaksi pronssia. Silti konkari uskoo, että peliuran kohokohta on vasta edessä.

– Toivon, että se olisi lauantaina. Kyllähän se olisi aika lailla täydellistä päättää ura Hartwall Arenalla iloisissa merkeissä. Joka tapauksessa on hieno päästä sinne pelaamaan. Se oli itse asiassa yksi iso syy, miksi pelasin vielä yhden kauden. Halusin kokea pelaajana Superfinaalin, Saarinen paalutti.

Ura on ollut todella pitkä. Kerro jokin mieleenpainuva anekdootti?
– Niitä olisi aika paljonkin, Saarinen empi.

Jokin hauska olisi varmasti hyvä?
– Yksi hauska juttu oli ainakin se, kun aikoinaan noustiin Classicin kanssa liigaan. Meillä piti olla viimeinen turnaus Ahvenanmaalla. Siinä kävi sitten sillä tavalla, että oli myrskyinen sää eikä päästy perjantai-iltana lähtemään, kun lauantaiaamuna piti alkaa pelit. Passo (Pasi Peltola) sitten tuttuun tapaansa rupesi järjestelemään hommia siten, että kaikki joukkueet yöpyivät Turussa, ja Ahvenanmaalle lähdettiin vasta aamulaivalla, jonka vuoksi pelit alkoivat vähän myöhässä.

– Kun päästiin paikan päälle, niin Passo vilkuili siinä toimitsijapöydän äärellä papereita. Passon kielitaito ei ole ihan sieltä pätevimmästä päästä, ja hän rupesi sitten nykimään minua hihasta: ”Sano nyt noille tuomareille, että jäävät viheltämään vielä sen meidän viimeisen pelin”. Me tarvittiin vielä siitä viimeisestä pelistä pisteitä, että vahvistettaisiin nousu jo silloin ensimmäisenä päivänä. Kysyin sitten, että: ”Mistä tiedät, että nämä ovat ne samat tuomarit?”. Passo siihen, että ”Tuossahan ne lukee”. Passo näytti sitten sitä paperia ja siinä luki ”Birka Väska”.

– Passo tosiaan luuli, että ne olivat tuomareiden nimet, mutta jouduin siinä sitten vähän oikaisemaan, että kyseessä on parhaan pelaajan palkinto. Birka oli aikoinaan laivayhtiö, ja niiden kasseja/laukkuja oli silloin parhaan pelaajan palkintoina. Passo tosissaan luuli, että kyseessä oli ottelun tuomarien nimet. Se oli ainakin hauska tarina. Voitettiin silloin ja päästiin lauantaina juhlimaan nousua. Voitettiin lopulta sarjan loputkin pelit ja noustiin häviämättä peliäkään, Saarinen nauroi.

Saarisen ensimmäisestä liigakaudesta on ehtinyt vierähtää 20 vuotta. Siinä välissä on tapahtunut melkoinen määrä kehitystä lajin suhteen.

– Onhan laji muuttunut todella paljon siitä, kun itse aloitin. Ensinnäkin välineet ovat muuttuneet. Ne mailat, millä itse aikoinaan aloitin olivat sellaisia, joilla ei saisi tuollaisia nykyisen näköisiä vetoja lainkaan aikaiseksi. Säännöt ovat muuttuneet. Aikoinaan sai tehdä muurinkin maaliviivalle.

– Pelin luonne, fyysisyys ja taitotaso ovat edenneet isoilla harppauksilla eteenpäin. Jotain olen varmasti tehnyt oikein, kun on pysynyt vauhdissa tuon verran mukana. Ei ole tarvinnut sen takia lopettaa. Iso ja hyvä muutos oli mielestäni se, että Suomessa siirryttiin pelaamaan liigapelejä matolle. Se oli tärkeä juttu lajin kannalta, Saarinen linjasi.

Saarinen on tosiaan pärjännyt, ja vaikka ikää on tullut, niin tehotilastot ovat aina olleet hyviä. Tehohyökkääjä on pelannut ainoastaan yhden liigakauden jolloin pistetahti ei ollut yli piste per peli, ja se oli uran ensimmäinen. Saarinen on naisten Salibandyliigan kaikkien aikojen pörssikärki pistein 384+256=640.

– Onhan uralla tietysti ollut huonompiakin kausia ja ajoittain ollut pieniä loukkaantumisia. Pari viimeistä kautta ovat olleet aika rikkonaisia, noiden vammojen ja muiden asioiden takia. Jos kokonaisuutta arvioi, niin varmasti on kehittynyt matkan varrella ja lajin mukana pelaajana. Fyysisesti olin toki valmis heti alusta asti, ja pelisilmän suhteen kohtuullisesti.

– Varmasti taktiikan ja tekniikan opettelu ovat olleet niitä avainhommia. Onneksi on ollut hyvät henkilöt tuossa tukena. Jos nimiä pitää mainita, niin Pasi Peltola ja Irina Peltola. Ovat olleet isoja vaikuttajia urallani. Yksi tärkeä tekijä oli tietysti sekin, että siirryin aikoinaan nimenomaan Classiciin. On ollut hyvät mahdollisuudet kehittyä. Toiminta on ollut niin ammattimaista kuin se naisten puolella voi olla, Saarinen analysoi.

Mitä ohjeita antaisit nyt liigauraansa aloittavalle pelaajalle?
– Olen aina itse ollut monipuolisen harjoittelun puolestajapuhuja. Se ei riitä pelkästään, että käy lätyttelemässä pallon kanssa, vaikka tietysti sekin on tärkeää. Mahdollisimman monipuolisesti pitää harjoitella ja oma motivaatio täytyy olla kunnossa. Täytyy tykätä siitä mitä tekee.

Koska ura on ollut pitkä, niin monenlaisia pelikavereita on mahtunut matkan varrelle. Saarisen on vaikea heittää suoraan parasta pelikaveriaan, mutta pienen pohdinnan jälkeen löytyy useampia huippuja eri perustein.

– (Nauraa). Huippuja on todella paljon, ja paljon erilaisia. Maalivahdeista jos sanon, niin vastaus on Miia Pöntinen, joka oli myös luonteeltaan sellainen hyvin rauhallinen ja toi joukkueeseen omalla olemisellaan jo sellaista hyvää fiilistä.

– Jos mennään kenttäpelaajiin, niin niitä on ihan tuhottomasti. Paras maalintekijä on ollut Petra Mäntynen. Kädentaidon ja pallonkäsittelyn saralla ihan maaginen oli Jenni Nikkanen. Jos miettii asiaa asenteen ja tahtotason kannalta, niin sitten täytyy sanoa tuo Alisa Pöllänen. Kaikki ovat tietysti erilaisia pelaajatyyppejä ja hyökkääjiä.

– Jos miettii kokonaisvaltaisinta pelaajaa, joka pystyy pelaamaan millä tahansa pelipaikalla, niin mieleen tulee Hanna Sipiläinen. En ole koskaan häntä nähnyt maalivahtina, mutta luulen, että hän sielläkin pystyisi pelaamaan. Tekisi mieli luetella jokainen pelaaja, jonka kanssa olen pelannut. Kaikki ovat olleet hyviä ja ylipäänsä urheilussa jokaiselta pelaajalta voi oppia jotain. Oli se sitten asennepuoli tai peliin valmistatuminen tai mikä tahansa ratkaisu minkä pelaaja tekee kentällä.

– Nykyjoukkueesta voisin nostaa esille vielä Nina Rantalan, jota arvostan suuresti siitä, miten hän on tehnyt valintoja lajin hyväksi. Myös se miten harjoittelee omatoimisesti ja päämäärätietoisesti. Siinä on esimerkki, josta kannattaa jokunen sana mainita, Saarinen luetteli.

Jos ei taas puhuta joukkuekavereista tai suosikkipelaajista, vaan pahimmasta vastustajasta?
– Tähän kuuluisi vastata, että pahin vastustaja on aina omien korvien välissä. Et varmasti kuitenkaan hae sitä. En tiedä onko ollut ketään sellaista erityisen vaikeaa tai ylivoimaisen hyvää vastustajaa. Arvostan tietysti hyviä vastustajan pelaajia. Jos joku täytyy nostaa, niin sanon sitten Jenni Morottajan, mutta enimmäkseen siksi, että oli aika rottamainen pelaaja.

Classic pelaa lauantaina jälleen mestaruudesta, ja se ei tule kellekään järin suurena yllätyksenä. Saarisen suusta tulee tuttuja syitä sille miksi Classic pelaa jo yhdeksättä kertaa peräjälkeen naisten finaaleissa tai finaalissa.

– Sanoisin päällimmäisiksi syiksi Pasi Peltolan ja Irina peltolan. Se on merkinnyt paljon, että ollaan tehty pitkäjänteistä työtä. Se mitä arvostan Passossa hirveästi on se, että monissa seuroissa ei ole itsestäänselvää, että naisten joukkueen menstystä arvostetaan ja tuetaan. Passo on halunnut, että meillä on menestyvä ja kilpailukykyinen joukkue. Se pitkäjänteinen työ on se salaisuus. Meille on hakeutunut sitoutuneita pelaajia ja myös omista nuorista pelaajista on esimerkin mukaan kasvanut sitoutuneita pelaajia, jotka ovat valmiita tekemään töitä, Saarinen paalutti.

Pitkä ja komea ura, jonka viimeinen näytös tulee olemaan mitä juhlallisin, ja ottelussa itsessäänkin tehdään suomalaista palloiluhistoriaa. Saarinen aikoo ottaa kaiken mahdollisen irti viimeisestä ottelustaan.

– Yritän nauttia jokaisesta hetkestä niin paljon kun pystyn. En tiedä vielä mikä roolini on, enkä ole ihan varma olenko pelikuntoinen. Se ratkeaa varmasti vasta silloin lauantaina aamupäivän aikana. Oli rooli mikä tahansa, niin haluan tehdä kaikkeni joukkueen eteen. Niin kuin tietysti aina ennenkin, mutta nyt on viimeinen tilaisuus laittaa kaikki likoon. Pääasia on se, että peli on hieno mahdollisuus, Saarinen päätti.