Kun Happee oli kaatanut Viikingit jatkoajalla 8-7 miesten Salibandyliigan pronssiottelussa Jyväskylässä, kentältä poistui murtuneita vierasjoukkueen edustajia ja silmäkulma oli kostea useammallakin pelaajalla. Yksi heistä oli 37-vuotias kaksinkertainen maailmanmestaripuolustaja Timo Toivonen, joka saattoi pelata sunnuntaina viimeisen ottelunsa.

Luottopuolustajan kausi oli vaikeuksia täynnä, eikä mies päässyt täyteen kuntoon oikein missään vaiheessa. Heti tuoreeltaan uran jatkuminen tuntui epätodennäköiseltä.

– Ei voi sanoa ikinä ”ei ikinä”, mutta olihan tämä rikkonainen kausi. Sain parsittua itseni kasaan, mutta sitten tuli taas vastoinkäymisiä. Onhan tuolla yli nelikymppisiäkin pelannut, mutta nyt tuntuu aika vaikealta kuvitella, että vielä pelaisin. En halua pyörtää mitään päätöksiä myöhemmin, joten katsotaan nyt rauhassa. Nyt ei ole se aika, kun asiasta pitäisi päättää, runkosarjassa yhdeksän ottelua pelannut Toivonen kertoi Pääkallo.fi:lle.

Peliuran jatkumiseen vaikuttavat monet asiat, kuten kokeneilla pelaajilla yleensäkin.

– Todennäköisesti vedän kesätreenit, ja katsotaan sitten miltä tuntuu. Jos pystyn treenaamaan 5-6 kertaa viikossa ja palautumaan, se on sitten eri asia. Oma siviiliura on Nordeassa, ja sielläkin on omat haasteensa tällä hetkellä. 2- ja 4-vuotiaat lapset alkavat myös olla siinä iässä, että he kyselevät, missä isä on, Toivonen jatkoi.

Pelin jälkeen tunteet ottivat vallan, ja siinä hetkessä purkautui monen asian yhteissumma.

– Purkaus tuli vähän kaikesta. En pystynyt auttamaan joukkuetta kuten yleensä, sillä en ole aiemmin istunut penkillä, kun pelejä ratkotaan. Viikinkien edustusjoukkue kuopataan, ja se on antanut mulle paljon. Lisäksi oma ura ehkä loppui siihen. Ajattelin, että nuo fiilikset tulisivat vasta kesällä, mutta kyllä se tuossa pelin jälkeen iski aika kovaa, Toivonen avasi ajatuksiaan.

Toivonen pelasi SSV:n riveissä jo kaudella 1997-1998, ja syksystä 2001 eteenpäin hän on edustanut SSV:tä ja Viikinkejä yhtäjaksoisesti sekä menestyksekkäästi. Ajalle on mahtunut yli 350 runkosarjaottelua ja 140 pudotuspelikamppailua, joten hänelläkin olo oli ymmärrettävästi haikea.

– Nämä viimeiset 15 vuotta ovat antaneet enemmän kuin uskalsin ikinä toivoa, ja aika monta kertaa on tullut oltua kädet pystyssä. Niinä hetkinä ei ole ehkä ajatellut, miltä muista tuntuu, mutta tässä kohtaa pronssiottelun häviäminen oli katkeraa kalkkia, yhdeksänkertainen Suomen mestari totesi.

Vaikka kyseessä oli Viikinkien historian viimeinen ottelu, Toivosen mukaan asia ei saanut liian suuria mittasuhteita. Keskittyminen pysyi olennaisessa.

– Ammattimaisesti tehdään aina hommia niin kauan kuin pallo pyörii ja hienosti valmistauduttiin peliin, ei siinä mitään. Pidin pienen puheen, jossa puhuin siitä, että laji on muutakin kuin mitaleita, ja tästä saa ikuisia ystäviä, ”Tinde” kertasi päivän kulkua.

Itse ottelussa Happee oli menossa jo voittoon, mutta Viikingit kaivoi vielä lisävaihteen siirtäen pelin jatkoajalle numeroissa 7-7. Joukkue sai kiitosta konkarilta.

– Saimme pelin edetessä hommasta kiinni, mutta parempi voittaa aina, vaikka nyt se onkin vaikeaa myöntää. Classic-sarjassa he olivat parempi joukkue paras seitsemästä -systeemillä, ja tänään Happee ansaitsi voittonsa, vaikka tosin mekin olisimme voineet olla tänään se parempi joukkue. Meillä oli omat paikkamme ja momentumimme, mutta he onnistuivat sen yhden jatkoaikamaalin enemmän tekemään. Monet pelasivat meillä elämänsä peliä, vaikka alla ei ollut välttämättä vielä yhtään pudotuspeliä, Toivonen kiitteli.

Toivoseltakin piti kysyä suhtautumista EräViikinkeihin, eli fuusioon, jossa Tapanilan Erä ja Viikingit yhdistyvät. Kuudes välierä Pasilassa näytti Toivosen mukaan sen, että jotain on tehtävä.

– Jos meillä on seurahistorian viimeinen kotipeli, ja sinne tulee 590 katsojaa, niin kyllä se jostain kertoo. Ollaan kannettu kultamitaleita varmaan tusinan verran taloon, mutta ei sekään auta. Jotain sille pitää tehdä, ja tuo on luonnollinen jatkumo. Yritysmaailmassa fuusioita tapahtuu koko ajan, Toivonen vertasi.

Hän ei usko, että pelaajilla on ongelmia lyödä hynttyitä yhteen pahimman verivihollisen kanssa, vaikka tausta olisikin pitkä toisen joukkueen puolelta. Aluksi Toivosestakin tieto tuntui pahalta.

– Ei ei, ei niin amatöörimäistä toimintaa voi olla, että joku nimi tai joukkue tai logo vaikuttaisivat. Kyllähän se tuntui aluksi pahalta, mutta sellaista se on. Ensimmäinen peli oli vähän vaikea, mutta me olemme pelaajia ja meidän tehtäväme on pelata. Jos mä olisin huoltaja, mä täyttäisin juomapulloja. Muut ihmiset tekevät päätöksiä, Toivonen paalutti.

Pronssiottelun tarpeellisuudesta ja merkityksestä puhutaan joka kausi sen yhteydessä. Toivonen ei halunnut ottaa asiaan liiemmin kantaa.

– Tämä on taas niitä, että pelaajat pelaa ja muut tekevät päätöksiä. Mä uskon, että asiat muodostuvat lopulta lajille ominaisiksi. Superfinaali on huikea juttu ja se on tälle lajille ominainen juttu. MM-kisat joulukuussa on hyvä asia, kun ei ole mitään muuta samaan aikaan. Pronssipeli on osa tätä kulttuuria, mutta en mä siihen halua ottaa kantaa sen kummemmin, ei se ole mun tehtävä, Toivonen niputti.