Naisten Superfinaalissa kohtaavat Tampereen Classic ja Lappeenrannan NST. Pääkallo.fi:n toimitus jututti Superfinaalin alla NST:n tähtihyökkääjä Juuli Hakkaraista. Loppuottelu ei tuntunut häntä juuri jännittävän.

– Ei tässä nyt vielä jännitä. Ehkä sellainen sopivan odottava kutkutus. Perjantaina illalla ja lauantaiaamulla sitä varmasti väistämättäkin tulee semmoinen pieni jännitys, Hakkarainen totesi ykskantaan Pääkallo.fi:lle.

Hakkarainen on vasta 26-vuotias, mutta silti kokenut liigapelaaja. Hän pelasi ensimmäiset liigapelinsä 15-vuotiaana Joensuun Josbassa, minkä jälkeen hän on edustanut koko ajan Suomessa pelatessaan NST:tä.

– Aika paljon olen niistä ajoista muuttunut. Silloin tuli mentyä joka tilanteeseen vähän liiankin kovaa. En ole ihan samanlainen rymistelijä enää, vaikka jotkut piirteet ovat totta kai säilyneet. Joku muu osaisi varmaan vastata tähän vähän paremmin, Hakkarainen sanaili vienosti naureskellen.

Mielenkiintoinen knoppitieto on, että Hakkaraisen ensimmäinen valmentaja Joensuussa oli nykyinen joukkuekaveri Laura Kokko. Pitkään Kokko ei kuitenkaan Hakkaraista valmentanut.

– Kun aloitin lajin, menin mukaan kauden puolivälissä. Taitoluistelin vielä silloin ja kerkesin treeneihin vain perjantaisin, kun ne olivat lähistöllä olleella koululla, jossa kävin ala-asteeni. Laura oli eka koutsini, mutta se oli vain lyhyt pätkä, kun kauden jälkeen hän lähti sitten Lappeenrantaan.

Tunteella elävä flow-pelaaja

Hakkarainen pelasi siis kauden liigaa Josbassa, kunnes peruskoulun päätyttyä muutti Lappeenrantaan ja juuri Suomen mestaruuden voittaneen NST:n riveihin. Tyttöjen maajoukkueessa hänestä tuli lopulta vakiokasvo, joka kantoi myös kapteeninnauhaa.

– Nuorten maajoukkueajoilta on huikeita muistoja. Olemme monesti sillä porukalla muistelleet vanhoja juttuja ja todenneet, että se oli huikeata aikaa uralla. Tapahtumat ja kokemukset olivat upeita ja niiden kautta tuli paljon hyviä ystäviä. Toki meidän menomme oli välillä liiankin hauskaa ja hurjaa, eikä kentällä ehkä saatu aina sitä haluttua tulosta irti, Hakkarainen muisteli.

Naisten maajoukkueessa Hakkaraista ei olla nähty kuin yhdeksään otteeseen. Tämä on herättänyt välillä ihmetystäkin, sillä taitojensa puolesta moni hänet sinne ottaisi. Tälläkin kaudella Hakkarainen oli NST:n paras pistenainen tehoin 19+18=37.

Juuli Hakkarainen, onko se harmittanut, että maajoukkue-edustus on jäänyt vähäiseksi?
– Jokainen koutsi tekee omannäköisensä joukkueen ja ehkä minulle ei ole nähty aiemmissa projekteissa tarvetta. Totta kai sinne aina haluaa ja se on hieno bonus hyvin tehdystä päivittäisestä työstä. Olen nauttinut paljon tapahtumista, joissa olen ollut mukana. Aina kun kutsu käy, niin edustan Suomea mielelläni, Hakkarainen vastasi.

Hakkaraista on kuvailtu hänen uransa aikana luonnonlapseksi, mielialapelaajaksi, tuittupäiseksi ja flow-pelaajaksi. Iloinen ja rempseä nainen allekirjoittaa nämä väitteet, nimenomaan kentän puolelta.

– Kyllä se varmasti kuvaa paljon sitä, millainen pelaaja olen kentällä. Suurella tunteella mennään ja välillä räiskyy. Onneksi se suurin räiske on jäänyt sinne nuoruuteen. Kyllä tuo flow-hommakin varmaan aika hyvin kuvaa, sillä sitten, kun kulkee, niin varmasti se ulospäin siltä näyttääkin, että minulla on kentällä hauskaa.

– Kentän ulkopuolella taas olen tällainen leppoinen joensuulainen. En missään nimessä tiukkapipo vaan enemmänkin rempseä ja iloinen tyyppi, Hakkarainen analysoi.

Lappeenrantaan nuorena muuttaneen naisen uraan mahtuu myös yksi kausi ulkomailla, Sveitsin Zug Unitedissa. Sieltä tarttui mukaan todella tärkeitä asioita.

– Kaikki oli tosi erilaista. Se oli todella mukava vuosi, josta sain paljon. Sitä on vaikea kuvailla sanoin, mutta kun tuli takaisin, niin salibandynkin otti jotenkin eri tavalla. Edelleen siihen suhtautui yhtä tosissaan, mutta sellainen tietty rentous tarttui matkaan Sveitsistä. Onneksi lähdin ja kävin, ei voi muuta sanoa, Hakkarainen luonnehti vuottaan alppimaassa.

Salibandy on laji, joka naisten liigatasollakin vaatii paljon intohimoa, sillä rahoiksi sillä ei lyö.

– Se on iso osa elämää ja kuulunut arkeen tosi pitkään. Aamut ja päivät menevät opiskellessa, illat treeneissä ja viikonloput peleissä. Elämä on rytmittynyt paljon salibandyn ehdoilla. Se on ollut oma valinta, enkä ole sitä katunut. Se on ollut koko ajan ja on edelleen sen arvoista, Hakkarainen kuvaili.

”Nyt tai ei koskaan”

Viikonloppuna edessä häämöttävä Superfinaali on Hakkaraiselle iso mahdollisuus. Häneltä kun palkintokaapista lukuisien mitalien joukosta puuttuu vielä Suomen mestaruus.

– Pari kertaa olen ollut finaaleissa häviämässä, joten nälkä ja halu voittaa on valtava. Ei tätä näin kauaa vuodesta toiseen jaksaisi tehdä, jos ei olisi mahdollisuutta pelata voitosta. Sitten voisi pelata hyvin jollain muulla tasolla.

– Tämän kauden porukka on huikea, sillä kasassa on paljon pelaajia, jotka ovat olleet ennen mukana ja jopa silloin ensimmäisen mestaruuden aikana. Kun tietää, että jonkun ura saattaa tänä keväänä jopa päättyä, niin on vähän sellainen nyt tai ei koskaan -henki päällä. Pitää vaan osata nauttia tilanteesta ja tehdä kaikkensa. Pitää tarttua hetkeen. Lauantaista tulee iso päivä, Hakkarainen fiilisteli.

Niin, joukueessa pelaa kokeneita NST- ja maajoukkuekonkareita, kuten Jonna Mäkelä, Heli Suoreijus, Laura Kokko ja Tiia Ukkonen. Heillä on ollut vaikutusta myös Hakkaraisen uraan.

– Tiia (Ukkonen) on huikea pelaaja ja esikuva, joka on hyvä ystäväni myös kentän ulkopuolella. Heli (Suoreijus) on meidän kapteeninamme johtava pelaaja ja Jonna (Mäkelä) maalilla on legenda. Lauran (Kokko) kanssa taas on pelattu paljon samassa viisikossa. Hän on näyttänyt, miten puolustuspeli hoidetaan. He ovat koko lajin kannalta suuria pelaajia Suomessa ja myös itselleni merkittäviä.

Udellessa valmistautumisesta Superfinaalin kaltaiseen tapahtumaan vastaus on tuttuun tapaan rennon letkeä ja maanläheinen.

– No, ainakin se peli on vähän aiemmin kuin normaalisti ja kyllähän tiedossa on vähän erilainen show kuin normaalissa runkosarjan launtaipelissä. Eipä siinä kuitenkaan ole mitään ihmeellistä, kun siihen on osattu varautua. Aika normaalia playoff-viikkoa tässä ollaan eletty. Katseltu vähän videoita, fiilistelty ja treenailtu. Kyllähän tässä vaiheessa suurin työ on tehty, nyt pitää vain osata nauttia hetkestä lauantaina, Hakkarainen analysoi.

Hakkarainen ja finaalivastustaja Classicin Ella Alanko muistetaan vuosien takaa tyttöjen MM-kisojen tempauksestaan voitetun pronssipelin jälkeen. Vaatteita vähennettiin riehakkaissa tuuletuksissa, koska Suomen liput oli painettu muun muassa urheiluliiveihin.

Onko yhtä villejä tuuletuksia tiedossa, jos mestaruus tulee?
– Noh, katsotaan sitä sitten, Hakkarainen nauroi maltilliseen sävyyn.