Naisten lauantaisen Superfinaalin yksi seuratuimpia pelaajia on eittämättä NST:n ja maajoukkueen maalia ansiokkaasti jo vuosien ajan urallaan vartioinut Jonna Mäkelä, joka päättää mitä suurimmalla todennäköisyydellä uransa tähän otteluun.

32-vuotias Mäkelä ilmoitti maajoukkuepelien päättymisestä Tampereen MM-kisojen jälkeen, ja nyt myöskään seurajoukkuepeleille ei riitä enää aikaa.

– Viime kesänä sen jo päätin, että tähän se päättyy. Ikinä ei voi sanoa ei koskaan, mutta ihmettelisin suuresti, jos vielä kaukaloon palaisin. Yhden vuoden tällaista hullunmyllyä töiden, sosionomiopiskelujen ja pelaamisen kanssa voi jaksaa, mutta ei enää. Kun olen pelannut, olen halunnut pelata sellaisella tasolla ettei tarvitse hävetä ja että voi lopettaa vielä silloin, kun muut eivät toivo, että lopettaisit, Mäkelä kertoo finaalin alla.

Kulunut kausi on ollut siis kiireinen, ja kaikkiin lajiharjoituksiin nainen ei ole ehtinyt. Pettymys MM-hopeaan päättyneen kisarupeaman jälkeen otti oman aikansa, ja etenkin kisojen jälkeinen tuplaviikonloppu Classicia ja Kooveeta vastaan on jäänyt mieleen.

– Se oli yksi vaikeimpia viikonloppuja henkisesti ikinä. Siinä sai tehdä pään kanssa töitä ihan tosissaan, mutta nyt kisaprojekti on jo saatu haudattua. Työntäyteinen kausi tämä on ollut, ja on ollut muutamakin välitavoite jo, joista tietysti koti-MM-kisat olivat tosi isokin sellainen, Mäkelä kertaa.

Yksi välitavoitteista oli myös Jyväskylässä tammikuun lopussa pelattu Suomen cupin finaali, jossa lauantainen vastustaja Classic oli parempi 3-1. Siitä pelistä jäi Lappeenrannassa iso nokare hampaankoloon.

– Olimme aivan lampaita siinä ottelussa, ja se oli melko luokaton esitys. Tunnetila kun on väärä, etkä ole satasella pelissä mukana, pelaamisesta ei tule mitään etenkään Classicin tasoista joukkuetta vastaan. Siitä on jäänyt sopiva aggre ja näyttöhalu meidän joukkueelle, Mäkelä uskoo.

NST:n kausi noin muutoin on sujunut odotetusti, ja finaalipaikkaa pystyi kokeneilla pelaajilla jälleen vahvistuneelle ryhmälle povaamaankin. Mäkelän mukaan aikataulussa on pysytty.

– Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu sellainen tietty vaatimattomuus, mutta ovathan mestaruus ja finaalipaikka olleet selviä tavoitteita alusta asti. Mitalipelien tai pronssin tavoitteleminen tuntuisi vähän oudolta, ja kesästä asti on tähdätty tähän. Nyt se on yhtä peliä vaille valmis.

Puolivälierissä M-Team oli suupala, ja joukkue lähetti Lappeenrantaan junnupelien takia erittäin vajaan kokoonpanon. Välierissä SB-Pro kaatui suoraan kolmessa ottelussa, ja se oli yllätys Mäkelälle. Vieraspelissä tarvittiin hieman onneakin.

– Puolivälieriä en laske pudotuspeleiksi, sellaisia ei toivo kukaan näkevän ja ne voi unohtaa kokonaan. Välierissä yllätyin aika kovasti, kun se meni suoraan 3-0, mutta ansaitsimme sarjan voiton kyllä. Toinen peli pomppi meille vieraissa, mutta joskus taas on myös pomppinut heillekin. Meitä ne pelit valmistivat hyvin ja ne olivat tasapainoisia ja fiksuja esityksiä. Niissä oli oikeanlaisia tunnetiloja ja taistelua, Mäkelä kertaa.

Kokeneen torjujan oma kausi on sujunut hyvin, ja tilille on rapsahtanut jo viisi nollapeliä. Päästettyjen maalien keskiarvo oli runkosarjassa 2,14 ja pallot tarttuivat hyppysiin yli 90 prosentin varmuudella – selvästi paremmin kuin kenelläkään muulla. Pudotuspeleissä kuudessa ottelussa Mäkelä on ohitettu kuudesti, ja torjuntaprosentti on melko huikea 95,62 %.

– Tietysti matkalla on tullut myös joitain huonompia pelejä, mutta pyrin siihen noin kahden maalin keskiarvoon ja siinä on pysytty ihan hyvin. Pääpiirteittäin olen siis ihan tyytyväinen, Mäkelä toteaa.

NST:n joukkueessa on isoja yksittäisiä pelejä pelanneita pelaajia muitakin, ja fiilis Superfinaalin alla on odottava ja levollinen. Mäkelä pelasi itse kahdella edellisellä kaudella Ruotsin Superfinaalissa, ja naisten MM-joukkueessa olivat mukana myös Tiia Ukkonen ja Mia Karjalainen, jotka olivat viime keväänä Sveitsin Superfinaalissa mukana. Mäkelä uskoo ja toivoo, että konkareista on apua vähemmän kokeneille.

– Meillä on aika monta pelaajaa, kenellä tällaisesta on kokemusta, mutta toivon tietysti, että pystyisimme omalla tekemisellämme ja olemisellamme auttamaan ja näyttämään oikeanlaista esimerkkiä, jos nyt sattuu jotakin vähän jännittämään. Ei kokemuksesta ainakaan haittaa ole, sillä nämä ovat kuitenkin vähän eri pelejä.

Lappeenrannassa otettin tälle kaudelle joukkueeseen mukaan myös henkinen valmentaja Miika Vormisto. Mäkelän mukaan henkistä puolta ei huomioida suomalaisessa urheilussa vieläkään tarpeeksi.

– Hänestä on ollut apua niille, jotka sellaista apua ja juttuseuraa enemmän ovat tarvinneet. Väkisin ei tarvitse ketään pakottaa, jos ei tarvetta ole, mutta koen että se on ollut hyvä mahdollisuus turista. Maajoukkueessa oli myös apuna henkinen valmentaja, ja mielestäni liian vähän sitä näkee ja kuulee edelleen. Pään kestävyys tällaisissa yksittäisissä peleissä on aivan ensiarvoisen tärkeää, ja ehkä sitä vähän turhaan vieläkin vähätellään. Toivottavasti se puoli nostaa tulevaisuudessa valmennuksellisesti vielä päätään, Mäkelä vetoaa.

Mäkelä on oikea ihminen viime vuosien isojen areenaotteluiden kokemuksella kertomaan, millaiset asiat pelissä korostuvat. Imatran Voiman kasvatille pokaalin kohtalon ratkaiseminen yhdellä ottelulla sopii.

– Jokainen hetki ja tilanne ovat tärkeitä, ja maalivahtina kaikki virheet saattavat maksaa paljon. Ei voi sanoa, että tämä oli vain yksi peli, vaan on onnistuttava sinä päivänä ja yhden päivän kunto vaikuttaa. Niinhän se on toki useissa lajeissa. Moni on tätä Superfinaalia vastaankin, mutta ainakin se on molemmille sama, eikä voi sanoa, ettei tiennyt sen ratkeavan nyt. Mielestäni on hienoa, että kokeillaan, sillä itse en olisi ilman Superfinaalia päässyt pelaamaan 10 000 ihmisen edessä Tukholmassa ja Malmössä. En vaihtaisi niitä kokemuksia mihinkään, ja meillä on oikein hyvät saumat nyt yhdessä pelissä, Mäkelä luottaa.

Classic ja NST ovat kohdanneet tällä kaudella cup-finaalin lisäksi tietysti kahdesti runkosarjassa, ja noista peleistä voitot menivät 1-1, kun molemmat olivat kotonaan parempia. Kaiken nähnyt maalivahti toivoo, eivät joukkueet jäisi poteroihin makaamaan.

– Toivoisin, ettei menisi asemakyttäilyksi, vaan tulisi tapahtumia ja tilanteita. Toki molemmat puolustavat tarkasti eikä riskejä oteta. Pienet marginaalit ratkaisevat enkä ihmettelisi, vaikka menisi sitten jatkoajalle. Tasaista ja hyvää vääntöä odotan, ja koska kumpikaan tuskin lähtee avoimilla ovilla, maalin peli tulee suuntaan tai toiseen, Mäkelä ennustaa.

Mäkelä on yksi niistä neljästä pelaajasta, jotka olivat mukana voittamassa NST:n historian edellistä, ensimmäistä ja samalla ainoaa kultamitalia tasan kymmenen vuotta sitten. Ukkosen, Laura Kokon ja Heli Suoreijuksen kanssa olisi mukavaa sulkea vuosikymmenen ympyrä uran maaliviivalla.

– Viime kesänä tuli tuossa jo ilmoille, että siitähän alkaa olla jo 10 vuotta. Totta kai se olisi hieno juttu, mutta se mikä ansaitaan, se myös saadaan. Haaveilla voi, muta paljon on tehtävä lauantaina töitä, Mäkelä muistuttaa.

Itse kaudesta 2005-2006 tarkkoja muistikuvia ei ole kuin loppupäästä.

– Runkosarjasta en muista mitään, mutta välierissä olimme Erää vastaan jo voitoin 2-0 tappiolla. Virpi Ansion ”väsynyt lääpäisy” viidennen välierän jatkoajalla puolesta kentästä vei meidät finaaliin, ja ratkaisevassa finaalissa oli sitten yli 1000 (1039) katsojaa Lappeenrannassa, Mäkelä muistelee.

NST:n konkarinelikosta on muodostunut tiivis porukka vuosien aikana, joka pitää yhtä paljon vapaa-ajallakin. Vuonna 2006 Superfinaali Hartwall Arenalla olisi tuntunut aika hullulta ajatukselta.

– Jos joku olisi sanonut silloin 10 vuotta sitten, että tällainen juttu tulee ja me kaikki olemme edelleen mukana, tuskin kukaan olisi uskonut. Olemme paljon tekemisissä kentän ulkopuolellakin, ja meillä on paljon yhteistä muisteltavaa sitten uran jälkeen. Suuri syy sille, että olemme yhä tässä kimpassa, on juuri tuo mahtava porukka, johon haluaa käyttää aikaa. En olisi missään muualla mieluummin kuin taistelemassa tämän jengin ja noiden ihmisten kanssa mestaruudesta lauantaina, Mäkelä suitsuttaa.

Vuonna 2006 Jonna Mäkelä oli lahjakas maalivahti, joka oli pelannut jo useamman vuoden liigaa niin kenttäpelaajana kuin maalissakin. Vuosikymmenessä eteenpäin ovat menneet niin naissalibandy kuin Mäkeläkin.

– On tässä oppinut analysoimaan itseään ja sitä, mitä pitää kehittää. Pitkä yhteistyö maalivahtivalmentaja Juho Meurosen kanssa on auttanut löytämään oikeita raiteita, ja häneltä olen saanut hyviä vinkkejä paljon matkan varrella. Jos silloin kuvitteli, että on jotenkin valmis, niin väärässä oli. Henkistä kasvua on tapahtunut paljon, ja se on myös auttanut lajipuolta reilusti eteenpäin, Mäkelä pohtii ja jatkaa:

– Peli itsessään on mennyt nopeammaksi maalivahdin näkökulmasta, ja muutaman viime vuoden aikana on tullut niitä, ketkä ovat pelanneet pikkutytöstä asti pelkästään salibandya. 10 vuotta sitten oli enemmän muista lajeista siirtyneitä, ja kyllä nykyään mielellään näkee noita kippilöitä ja kauppeja enemmän kuin ehkä jotain muualta tulleita. Näppäryys, tekniikka ja lajiosaaminen kaikkiaan ovat siis menneet eteenpäin.

Mäkelä debytoi liigakaudella 2002-2003, ja silloin hänet nähtiin myös kenttäpelaajana. Tehopisteitä tuli 3+6, mutta kovin tarkkaa luonnehdintaa hän ei osaa itsestään maila kädessä antaa.

– Tätä pitäisi ehkä kysyä ”Jakelta” (silloinen valmentaja Jarkko Rantala), hän muistaisi varmasti paremmin. Sanotaan nyt näin, etten ehkä ollut se taitavin pelaaja, mutta kyllä miulla varmaan ihan hyvä laukaus oli, Mäkelä naurahtaa.

Mäkelällä on pitkä ura salibandyn ohella takana myös pesäpallon puolella, ja uran huippuvuosina Lappeenrannan Pesä Yseissä hän oli vakiokävijä Itä-Länsi -arvo-otteluissa. Pesispiirit ovat jo kosiskelleet Mäkelää uran jälkeen takaisin lajin pariin.

– Onhan sieltä yritetty, mutta kun ura päättyy, otan varmasti vähän etäisyyttä molempiin lajeihin. On tullut istuttua niin paljon busseissa ja nähtyä halleja, että ura on vielä niin lähellä, että sitten haluaisi pelata vielä.

Huimaa valmennustyötä maalivahtipuolella jo yli vuosikymmenen Lappeenrannassa tehnyt Meuronen on ollut mukana myös tyttömaajoukkueen valmennuksessa, ja Mäkelän mukaan hänenlaisiaan intohimoisia maalivahtien kehittäjiä tarvittaisiin Suomeen lisää.

– Suomessa luulisi muidenkin heräävän siihen, että maalivahti on tärkein pelaaja joukkueessa ja niihin pitäisi panostaa. Kun en ole päässyt lajitreeneihin, ”Meukka” on lähtenyt vaikka sitten kahdestaan kanssani hallille. Ei sitä Suomessa ymmärretä, miten arvokasta työtä hän on tehnyt ja kuinka monia maalivahteja hän on nostanut uudelle tasolle. Itse asiassa ulkomaillakin Ruotsissa ja Sveitsissä pelatessa eniten oli ikävä lajin kannalta ”Meukkaa”, Mäkelä naurahtaa.

Mäkeläkään ei sulje pois mahdollisuutta olla uran jälkeen maalivahtivalmennuksen parissa salibandypuolella. Kokemuspankki ja tietotaito on sitä luokkaa maalivahtipelaamisesta, että se olisi toivottavaa saada myös tulevien sukupolvien käyttöön.

– Maalivahdeille voisi olla annettavaa, mutta se ei ole välttämättä ajankohtainen juttu nyt heti. Ehkä joskus, muttei lähivuosina. Talenttileireillä tai tällaisilla voisi käydä, mutta joukkueeseen sitoutuminen ei oikein onnistu.

Ennen näitä uranjälkeisiä pohdintoja edessä on kuitenkin mitä suurimmalla todennäköisyydellä uran viimeinen koitos, jonka myötä Mäkelä hyvästelee salibandyväen ja salibandyväki hyvästelee Mäkelän. Loppukaneetti on jylhä.

– Sinne kaukaloon jää kaikki lauantaina. Katsotaan sitten, mitä ansaitsemme, kun annamme itsestämme kaikki kentällä, Mäkelä päättää.