EräViikingit julkisti kaksi uutta sopimusta – nuori puolustaja ja pistelinko mukaan ryhmään

Perttu Puska (nro 9.) edustaa ensi kaudella EräViikinkejä. Kuva: Jari Turunen

Perttu Puska (nro 9.) edustaa ensi kaudella EräViikinkejä. Kuva: Jari Turunen
Perttu Puska (nro 9.) edustaa ensi kaudella EräViikinkejä. Kuva: Jari Turunen

EräViikingit julkisti tiistaina sekä keskiviikkona kaksi uutta pelaajasopimusta. Laitahyökkääjä Perttu Puska sekä puolustaja Marko Juselius pelaavat ensi kaudella suurseuran riveissä.

Puska, 25, teki seuran kanssa 1+1 vuotisen sopimuksen. Puska edusti ensimmäiset kahdeksan liigakauttaan Joensuun Josbaa, kunnes siirtyi viime kaudeksi Tapanilan Erän riveihin. Liigaotteluita on kertynyt vyöllä kaikkiaan 182 ja niissä tehopisteitä 115+77=192. Viime kaudella Puska merkkautti tehot 21+12. Laituri edusti Suomea vuoden 2014 MM-karsinnoissa ja iski viidessä ottelussa tehopisteet 9+4.

– EräViikingeissä on paljon pitkään huipulla olleita pelaajia ja tulevia huippupelaajia. Kun tämä porukka saadaan puhaltamaan yhteen hiileen, niin meillä tulee olemaan aivan huikea jengi. Valmennus on viimeisen päälle ja sen mitä tiedän sopimuksista, niin jokaiselle pelipaikalle löytyy neljä ihan loistavaa pelimiestä, Puska sanaili EräViikinkien kotisivuilla.

Vuonna 1995 syntynyt Juselius on vielä sangen kokematon liigatasolla, ja pelasi viime kaudella Viikingeissä uransa toisen liigakauden. Runkosarjan otteluita on kertynyt kahden kauden aikana kaikkiaan 34 ja niissä tehopaunoja 3+5 (kaudella 2015-16 3+4). Viime kaudella Juselius sai jo selkeästi enemmän pelillistä vastuuta. Puolustajan palkintokaapista löytyy yksi SM-pronssi kaudelta 2014-2015. Juseliuksen sopimus on kaksivuotinen.

– On kiva päästä rakentamaan jotakin uutta ja pelaamaan huippupelaajien kanssa. Tavoitteena on ottaa mahdollisimman iso rooli pakistossa, Juselius linjasi seuran sivustolla.

EräViikinkien sopimuspelaajat

Maalivahti
Santtu Strandberg (Viikingit)

Puolustajat
Tommi Aro (Erä)
Marko Juselius (Viikingit)

Hyökkääjät
Jani Kukkola (Helsingborg)
Lauri Kapanen (Erä)
Miko Kailiala (Viikingit)
Perttu Puska (Erä)
Roni Laasonen (Viikingit)
Tuomas Iiskola (Erä)
Janne Hyvönen (Viikingit)

Lue myös:
Huhumaa: Miesten Salibandyliigan siirtohuhut ja vahvistetut siirrot kaudelle 2016-17
EräViikingit kiinnitti pakkilupauksen – ”Tarkoituksena menestyä myös 5-10 vuoden päästäkin”
Taistelija Puska paukuttamaan maaleja EräViikinkien paidassa – ”Ihan huikea mahdollisuus”