
Fuusioseura EräViikingit tiputtelee sopimusuutisia päivittäin. Maanantai-iltana seura ilmoitti tehneensä sopimuksen Viikinkien riveissä viime kaudella pelanneen Janne Hyvösen kanssa.
Hyvönen on pelannut urallaan Salibandyliigaa Viikinkien lisäksi Rauman SalBassa ja FBT Porissa. Korkeimmalla tasolla pelejä on kertynyt 84 kappaletta ja tehopisteitä 45+56=101.
– Halu pelata kovassa joukkueessa ja tuttuja äijiä ympärillä. Siinä oli päällimmäinen syy, miksi jatkan Helsingissä, Hyvönen totesi EräViikinkien uutisessa.
Hyvönen on puskenut itsensä myös maajoukkueryhmään ja tehnyt kolmessa pelaamassaan maaottelussa yhden maalin. Myös kansainväliset pelit ovat selkeä tavoite kolmekymppiselle keskushyökkääjälle sen lisäksi, että menestys Salibandyliigassa on selkeä päämäärä.
– Tavoitteena on päästä Riikaan lähtevään MM-joukkueeseen ja nostaa keväällä kannua, Hyvönen sanaili seuran nettisivulla.
– Janne on tärkeä kaveri meille, josta on vuodessa tullut yksi Suomen parhaista senttereistä, kehaisi puolestaan EräViikinkien manageri Kurt Westerlund.
EräViikinkien uutinen aiheesta.
EräViikinkien sopimuspelaajat
Maalivahti
Santtu Strandberg (Viikingit)
Puolustajat
Tommi Aro (Erä)
Hyökkääjät
Jani Kukkola (Helsingborg)
Lauri Kapanen (Erä)
Miko Kailiala (Viikingit)
Perttu Puska (Erä)
Roni Laasonen (Viikingit)
Tuomas Iiskola (Erä)
Janne Hyvönen (Viikingit)