SalBa piti pintansa kotikentällään – katso sunnuntain salibandytulokset

SalBa jatkoi hyviä otteitaan. LASB kaatui Raumalla maalein 5-4. Kuva: Elmeri Elo

SalBa jatkoi hyviä otteitaan. LASB kaatui Raumalla maalein 5-4. Kuva: Elmeri Elo
SalBa jatkoi hyviä otteitaan. LASB kaatui Raumalla maalein 5-4. Kuva: Elmeri Elo

Rauman SalBa ja LASB väänsivät sunnuntaina miesten Salibandyliigan pisteistä Raumalla. SalBa vei ottelusta täyden pistepotin maalein 5-4.

Ensimmäinen erä oli kamppailun maalirikkain, ja erätauolle lähdettiin kotijoukkueen 3-2-johdosta. Toisessa periodissa nähtiin ainoastaan yksi SalBan osuma. LASB pääsi kolmannessa erässä kahdesti maalin päähän, mutta kotijoukkueen johto piti päätösvihellykseen saakka.

SalBan tehokkain pelaaja oli kolme maalisyöttöä tarjoillut Tatu Ruohonen. Miikka Sokka osui kahdesti ja Niko Kaerla onnistui pistein 1+1. Vieraiden Henri Vilen syötti kaksi maalia, ja Kaapo Kettunen pysäytti 25 laukausta.

Ottelu oli molempien viimeinen ennen maajoukkuetaukoa. Kausiennakoissa suoraksi putoajaksi arvioitu SalBa lähtee paussille yhdeksänneltä sijalta. Sarjanousija LASB putosi tappion myötä sijalle 10.

Blue Fox ja Josba kohtasivat sunnuntaina miesten Divarin merkeissä. Josba haki Pohjanmaalta murskaavan 0-8-vierasvoiton.

Joensuulaiset aloittivat pelin vahvasti, ja karkasivat ensimmäisessä erässä neljän maalin johtoon. Ailahtelevan alkukauden pelannut joukkue pelasi viimeiset 40 minuuttia tyylipuhtaasti, ja vei vieraspisteet nollapelin saattelemana.

Josba teholinkoja olivat 3+1 naulannut Aleksi Ahokas sekä 2+1 tehtaillut Eetu Sorvali. Jesse Huurrekorpi pysäytti 23 laukausta nollapelin pitimiksi.

Vieravoitto katkaisi joensuulaisten kahden ottelun tappioputken. Joukkue on nyt miesten Divarin kymmenentenä. Blue Fox on nyt hävinnyt viisi ottelua peräjälkeen, ja majailee Divarin sijalla 11.

Sunnuntain salibandytulokset:

Miesten Salibandyliiga
17:00 SalBa-LASB 5-4Ottelutilastot
17:00 SPV-Indians 8-4 Ottelutilastot Juha Käenmäen ottelukuvat
18:00 Steelers-Koovee 5-8 Ottelutilastot
18:00 M-Team-Nokian KrP 4-7 Ottelutilastot
18:30 OLS-Classic 6-6 ja. Ottelutilastot

Miesten Divari
15:00 Blue Fox-Josba 0-8 Ottelutilastot
16:00 SB Vaasa-Loviisan Tor 8-7 Ottelutilastot
16:00 LNM-Erä Akatemia 5-5 ja. Ottelutilastot
16:00 NJ-HIFK 8-6 Ottelutilastot
17:00 LeBa SB-FBC Turku 2-3 Ottelutilastot
18:00 SB Welhot-Karhut 12-7 Ottelutilastot