Kaleva: Eetu Vehanen, 26, nousee OLS:n liigajoukkueen päävalmentajaksi

Eetu Vehanen (toinen oik.) suorittaa parhaillaan huippuvalmentajatutkintoa. Kuva: Esa Takalo

Eetu Vehanen (toinen oik.) suorittaa parhaillaan huippuvalmentajatutkintoa. Kuva: Esa Takalo

Sanomalehti Kaleva kertoi keskiviikkona, että miesten Salibandyliigassa pelaava Oulun Luistinseura on saamassa uudeksi päävalmentajakseen Eetu Vehasen. Vielä kuluvalla kaudella joukkuetta luotsannut Jami Herrala jätti pestin runkosarjan päätteeksi.

26-vuotias Vehanen kuului tällä kaudella Herralan valmennusryhmään OLS:n edustusjoukkueessa. Sitä ennen hän on toiminut päävalmentajana muun muassa OLS:n A-nuorten SM-joukkueessa sekä nykyisessä kakkosdivarijoukue Merikoski SBT:ssä.

Omalla pelaajaurallaan hänelle on kertynyt kokemusta aladivareissa. Vehanen suorittaa myös huippuvalmentajatutkintoa.

Herrala ehti työskennellä Luistinseuran edustuksen päävalmentajana kolmen kauden ajan, joista kahdella joukkue ylsi liigan pudotuspeleihin. OLS:n tiedotettua Herralan lähdöstä Vehanen kertoi Kalevalle olevansa kiinnostunut vapautuvasta pestistä.

Linkki:
Kaleva: OLS valitsi uuden valmentajan – Vehanen taustalta par­ras­va­loi­hin