SPV lähetti viime kevään finalistin kesälomalle – kolmannen erän ulosajo puhutti

Kuva: Juha Käenmäki

Kuva: Juha Käenmäki

Oilers ja SPV kohtasivat sunnuntaina kuudennessa puolivälieräpelissä Espoossa. SPV eteni salibandyliigan välieriin voittamalla ottelun maalein 4-2.

Ottelu alkoi räväkästi, kun Esport Oilersin Erik Storgårds lähti viiden minuutin istunnolle, kun puolustajan maila osui Sami Kosken kasvoihin. Oilersin alivoima kesti myllytyksen ja kotijoukkue pääsi vielä kokeilemaan ylivoimaa Jari Hankkion jouduttua jäähyaitioon, joka ei myöskään tuottanut tulosta

Avausmaali ja erän ainokainen näki päivänvalonsa ajassa 12.36, kun Koski katkoi Oilersin huolimattoman avauksen ja tarjoili Jukka-Pekka Pelto-Arvolle maalipaikan, joka ei tilanteessa erehtynyt.

Oilers hallitsi pääosin palloa ensimmäisessä erässä, mutta huolimattomus leimasi kotijoukkueen otteita. SPV oli sen sijaan totutun sähäkkä, käytti hyväkseen Oilersin pallollisia virheitä ja iski ripeästi vastaan tarpeen vaatiessa.

Toisessa periodissa Oilers tasoitti heti alkuun. Mikko Kohosen vielä keskustellessa tuomarin kanssa Jesperi Lindfors antoi nopean avauksen, jonka myötä Markus Markkola pääsi iskemään maalin. Muutamaa minuuttia myöhemmin SPV hölmöili keskialueen vapaalyönnissä ja Perttu Pajukoski pujahti läpiajoon. Teppo Mäkelä joutui rikkomaan tilanteessa, jonka myötä Oilers sai rankkarin, jonka Markkola taituroi verkon perukoille.

Jo seuraavassa vaihdossa SPV käytti kotijoukkueen pallonmenetyksen hyväkseen ja Jari Hankkion komea kiertolaukaus upposi Oilers-maalin alakulmaan, joten peli oli jälleen tasan. Tasoitusmaalista ehti kulua alle kaksi minuuttia, kun Hankkio vapautti Matias Veikkolan vastaiskuun, jonka puolustaja käytti hyväkseen iskemällä pallon etukulmasta sisään.

Oilers hallitsi palloa toisessakin erässä, mutta SPV puolusti erittäin tiiviisti ja ryhdikkäästi. Vieraiden maalintekotilanteet olivat keskimäärin vaarallisempia kuin kotijoukkueen, vaikka pallokontrolli oli ensimmäistäkin erää selkeämmin espoolaisilla.

Oilers nosti karvausta ja hallitsi kolmannen erän alkua. Kotijoukkue sai ylivoiman Pelto-Arvon jouduttua jäähylle. Oilers sai jokusen paikan, mutta SPV:n nopea kääntö johti 4-2-maaliin, jonka viimeisteli Mikko Kohonen alivoimalla ajassa 45.50.

Ottelun puhuttavin tilanne nähtiin ajassa 51.44, kun Oilersin Rasmus Markelin ja Koski tavoittelivat palloa keskialueella. Koski sai osuman tilanteessa ja Markelinille tuomittiin tilanteesta monien ottelun seuraajien hämmästykseksi punainen kortti. SPV ei kuitenkaan osunut tämänkään viiden minuutin ylivoiman aikana.

Ottelussa ei nähty lisämaaleja ja SPV varmisti lopputuloksella välieräpaikan. Casper Pfitzner ja Storgårds hommasivat ottelun loputtua vielä punaiset kortit itselleen, joten Oilersin jäähymäärä kipusi 84 minuuttiin.

Kotijoukkueen tehopelaaja oli kahdesti maalannut Markkola. SPV:n tehokkain oli taasen 1+1 naulannut Hankkio. SPV kohtaa välierissä EräViikingit. Toinen välieräpari on Classic-Happee

Ottelutilastot Otteluvoitot SPV:lle 4-2.

115 comments

  1. Kovasti Oilers kaikkensa teki että saisi speven avainpelaajat loukkiin, mutta kesäloma koitti ihan ansaitusti.

  2. Ikinä nähny näin oksettavaa tuomari työskentelyä missään. ei ansainnu spv voittoa tänää ikävää nähdä näissä peleissä että tuomari pari ratkoo pelit. Markelinin punanen aiheeton.

  3. Oilers voi kuunnella kopissa Mattia ja teppoa näin se kesäloma toimii ja sitten kesällä voi tehä vaikka vähän fysiikkatreeniä nii jaksaa pelaa näitä miesten pelejä keväällä oli meinaa aikalailla puhti pois koko joukkueesta!!

  4. Pfitznerille voidaan viedä ensi kauden alussa VHS kasetti nii kestää sullaki se kasetti ettei hajoo kun joukkue hävii paremmalle

  5. Tiukka puolivälieräsarja, joka kirvoitti paljon kirjoittelua. Onnea SPV!

  6. Oli melko mailaryskettä tuo peli. Eiköhän tuo punainenkortti tullut jälkitilanteesta tuomareiden kanssa.

  7. Odotetun tiukkaa oli, mutta Spv puolusti voiton tässä ottelussa. Hiukan Oilersin kärkimiehistö uupui ja odotettu kiri jäi piippuun.
    Toivottavasti Koski nähdään vielä jatkopeleissä.

  8. Nää on täällä toimituksessa tällä kaudella keksiny uuden ärsyttävän suomenkielisen sanan jota suomenkieli ei tunne . Suomessa pelataan erä eikä mikään v…n PERIODI

  9. SPV oli sarjassa parempi joukkue. Oikersin materiaali ei riittänyt jatkoon, ykköskenttä kivenkova, mutta muita ratkaisijoita ei sitten oikein löytynytkään.

    Täytyy ihmetellä, että mitä esim S. Lindfors tekee kentällä liigapeleissä ja playoffseissa. Mieluummin junnuja kehiin, jotka voivat jotain saada aikaankin tai ainakin kehittyä tulevaisuutta ajatellen.

  10. On aika säälittävää tämä pääkallon sensuuri, kun ei kerta saa mielipidettään kirjoittaa tänne. Meneeköhän tämäkin bännilistalle, kun haukkuu toimitusta.

  11. Aina niin tyylikästä voittaneen joukkueen puolelta tulla välittömästi nälvimään ja haukkumaan hävinneen pelaajia. Ei kyllä hirveästi tarvitse tämän sarjan jälkeen sjokisia sympata yhtään missään. Tyylikästä väkeä kerta kaikkeaan.

  12. Hyvä SPV! Oilersin kuppi nurin niin kentällä kuin katsomossa. Nyt koko kesä aikaa rauhoittua ja katsoa parempien joukkueiden pelejä! 🙂

  13. Samaa mieltä kanssasi. Ei oo paljon vastustajan kunnioitusta/minkäännäkösiä muitakaan käytöstapoja paljon opetettu seinäjoella. No, pian niillekin loma koittaa. Ei paljon kateeksi käy seinäjokisten yhteishenki kun mitään muuta ei osata kun lyödä lyötyä oikeen porukalla. Taito sekin ilmeisesti 🙂

  14. Heh: niin varmaan juu. Jälleen kerran etelän hessuille ottaa turhan koville.

  15. Heh & co, Ihan näin objektiivisesti katsottuna kysäisen että montako nälvintää tästä ketjusta löytyy ja montako niistä varmuudella seinäjoelta?

  16. Täällä muutama, twitterissä pari, ja hallillakin joku junkkari aloitti heti veetuilun

  17. Jos teet pelaamalla 5. ja 6. ottelussa _yhteensä_ kaksi maalia, niin tappio on täysin ansaittu.

    Oilers voitti varsinaisella peliajalla viimeksi 10.2. ja vieraissa 23.10. Kertoo kaiken oleellisen kaudesta.

  18. Mitä luulet heh olisiko yhtään ansaittua jos näin päässyt käymään? Omat joukot sädekehä pään päällä?

  19. Kaltiainen oli uskomaton tänää! Antoi mahdollisuuden voittaa mutta nyt kaatui kyllä huonoon viimeistelyyn Oilersin peli. Tuomiot oli taas vähän mitä oli, mutta Markelin meni vähän yli innokkaasti ja jos polvella osui ni silloin tuomarille ei jäänyt oikein muutakaan. Ei näyttänyt niin pahalta tilanteelta mutta toivottavasti tuomari näki tilanteen kentän tasolt paremmin kun teki noin kovan ratkaisun. Siin hajosi Oilersin kasetti vaik peliaikaa olisi ollut viel hyvin jäljellä ja kun SPV:n ylivoima oli niin heikkoa. Mutta tulosta kunnioitettava joten SPV oikeutetusti jatkoon.

  20. Meidän peliveljet ansaitsi voiton tästä ottelusarjasta vaikka pilli suosikin meitä läpi sarjan.

  21. ”Heh” yritä nyt itse ottaa tappio fiksusti. Vielä se on mahdollista, mutta ei muutaman ”junkkari” kirjoittelun jälkeen.

  22. Tuomaripeli puhutti poikkeuksellisen paljon tässä sarjassa, mutta kaikki olemme varmaan samaa mieltä siitä, että pitkässä sarjassa nuokin asiat menee tasan ja parempi meni tässäkin jatkoon. Tämäkään ottelu ei esim. ratkennut kumpaankaan vitoseen. Oilers ei osannut käyttää niiden kestämisenkään tuomaa momentumia hyväkseen. Sen sijaan päästivät yhden alivoimamaalin! Jos ei pysty voittaa otteluita kuin rankkareilla, ei pidäkään olla asiaa mitalipeleihin.

  23. Katsomosta näytti, että Koski haki kontktin ja Markelin katsoi palloa. Olisin laittanut Kosken mieluummin jäähylle. Toivottavasti Sami ei kuitenkaan loukkaantunut pahasti. Oilers oli tehoton ja SPV peitti laukauksia paremmin koko sarjan. Odotellaan videota tilanteesta.

  24. Espoolaisten olisi syytä opetella kunnioittamaan ottelun lopputulosta. Ja ottelusarjan lopputulosta. Harva ottelu ratkeaa tuomarivirheisiin ja paras seitsemästä sarjoista ei mikään. Ei tämäkään. Oilers rynni pari peliä rankkukisaan ja voitti ne, mutta oli muuten koko ajan ratkaisevasti SPV:tä jäljessä ja Seinäjokiset siis ansaitusti välieriin. On naurettavaa väittää, että peli ratkesi Markkolan vitoseen tai muihinkaan Oilers jäähylihintaa. Spevehän teki kaikki maalinsa 5 vs 5 ja yhden av:lla. Ei voida elää siinä oletuksessa että Oilersin kiri olisi tänään riittänyt ilman tuota jäähyä. Aivan samoin voidaan olettaa, että SPV olisi voinut iskeä tasakentällisin viimeisellä vitosella. Olivathan he jo aiemminkin tehneet 3 maalia tasakentällisin. Toivottavasti Koski on välierissä pelikuntoinen ja Kivimäkikin pääsee vielä tolppien väliin. Silloin Ervi joutuu tekemään töitä finaalipaikansa eteen.

  25. Ei voi Oilers syyttää ketään muuta kuin itseään. Paperilla kova varsin nippu (jopa paremi kuin Speve), mutta kentällä melkoisia lampaita koko kauden ajan. Niin monta pelaajaa, jotka olivat pelkkiä floppeja tällä kaudella, että ei tainnut mennä kesätreenit ihan putkeen.

    Noh, Seinäjoen jyväjemmarit ansaitusti jatkoon.

  26. Väitättekö tosiaan, että jos kyykit 2 x 5min alivoiman, niin se ei tunnu jaloissa? Eli vaikka speve ei osannut yvllä maaleja tehdä, niin kyllähän nuo vaikuttivat ottelun kulkuun aivan järjettömästi.

    No ei siinä, eipä tämän kauden oilers olisi enempää ansainnutkaan. Ensi vuonna uusi yritys! Ja samaa mieltä kyllä seinäjokelaisten kannattajien tyylikkyydestä. Ei jatkoon.

    Ps. pakko muuten sen verran sanoa, että oli varmaan paras tunnelma TUHilla 20vuoteen mitä on pelejä käynyt katsomassa. Toki Heinola teki sitten kaikkensa latistaakseen sen.

  27. Kyllä Oilersin valmentaja saa katsoa peiliin, luokatonta peluutusta, pelistä toiseen. Ei mitään mahdollisuutta speveä vastaan.

  28. huttusella paljon opittavaa peluuttamisesta.ei kannata aina tuijottaa mitä selässä lukee.

  29. Onneksi tämän ammattitaidottoman Huttusen ei anneta jatkaa Oilersin päävalmentajana. Vois olla että lähtis nippu pelimiehiä pois jos sais jatkaa. Harmittavaa että lopettajia on Raunio, Pajukoski ja Wardi.

  30. Kävikö tuomaripari tarkastamassa spv penkiltä paljonko annetaan ja kenelle vai miten tuo punainen nyt keksittiin antaa. Eiköhän silvo lewis marttila heinola saaneet kauden pakettiin. Parempi onni ensi kerralla.

  31. Kukaan tuskin täällä on väittänyt että peli ”ratkesi” jäähyihin, onhan tää toki maalintekopeli. Iha yhtälailla itkeny spv omista tuomioistaan, huomattavasti mauttomamminkin kuin espoolaiset. Mut joo jos joku tääl väittää et pari femmaa ei vaikuta pelin kulkuun, soi sen aikana omis tai ei, ei oo kyl eläessää salibandymailaan koskenutkaan 🙂 mut helppo katsojana huudella kaikesta eiks je. Mut joo olis oilers aikamoisen yllärin pedannu jos ois tän sarjan vieny, kukaan lajia kunnioittava silti tuskin olis toivonu et se tapahtuu näin. Kiitti&kuitti

  32. Hieno kirjoitus ottelusta. Ei mikään yhden kappaleen teksti vaan mukavasti koostettu ottelutapahtumat jota oli hyvä lukea. Välieristä samaan tyylin pidempää tekstiä.

  33. Jos salibandy haluaa oikeasti tulla vakavasti ottettavaksi urheiluksi Suomessa niin tumaritoiminnan on oltava korkeammalla tasolla kuin nyt näkemäni väieräsarja SPV- Oilers.
    Pelin on oltava reilua myös pelaajia kohtaan jotka ovat laittaneet itsensä likoon amatöörilajissa jossa tuomarit kulemma tienaavat reilusti eneämmän kuin parhaatkin pelaajat.
    Ristiriitainen tilanne kun pelaajat ovat tasoltaan paljon korkeammalla kuin Marttinen-Heinola. En ole missään palloilusarjassa nähnyt vastaavaa.
    Salibandyliitolla on todennäköisesti henkilö joka on vastuussa tuomaritoinasta. Nyt olis oikea hetki tulla julkisuuteen ja kertoa avoimesti miten tähän on päädytty, muten lajin uskottavuus vaan laskee.
    Oilersottelun käytävillä kerrottiin että erotuomaritarkkailija oli vaan naureskellut tuomaritoinasta.
    Erikoista meininkiä kun pelaajat laittavat kaikkensa peliin mutta tuomarit eivät ja eivätkä näin osaa arvostaa itse peliä.

  34. No eihän tämä nyt mikään salibandykohtainen juttu ole tuo tuomareista valittaminen. Hetken kun hakee youtubesta lehdistötilaisuuksia mestiksestä ja liigasta niin samaa jupinaa ammattitaidottomista tuomareista jotka pilaavat ottelun ja lajin ja ja ja… En tarkoita etteikö esim. tänään olisi näin ollut, mutta noin niin kuin yleisest ottaen.

  35. maksetaanko erotuomaritarkkailijalle vielä palkkaakin?siinä vois säästää ja antaa potkun perseelle!

  36. Kyllä taas Oilers-kannattajana mielini pahoitin tästä Oilerslaisten ainaisesta kitinästä tuomaritoimintaa kohtaan. Jos Markelin ajaa selkäpuolelta vastustajan reiteen, siinä voisi käydä todella pahasti. Ja täällä ollaan sitä mieltä että Kosken vika? Vähän valoja päälle vaikka meitä kaikkia v…aa. Kannattaa kuunnella Pertun ja Huden haastattelut, iso respect miten tappion voi ottaa vastaan vaikka v-kerroin on takuulla taivaissa. Niin sekava kausi etenkin keväällä että tämä ei kauheasti yllätä

  37. Kyllähän se on karu fakta, että Koski kääntää jalan/lonkan eteen kun Markelin tulee samaan kukkupalloon. Ei siinä Markelin ehtinyt edes kissaa sanoa kun jo tömähti. Ihan Kosken oma moka kun jalkansa eteen käänsi.

    Toisaalta nämä virheet tuppaavat menemään pitkässä juoksussa tasan, esim se rankkarin aiheuttanut rike ei ollut rike, vaan SPVn pelaajan osuma oli suoraan palloon. Ilman sitä olisi Oilersilla ollutkin vain yksi tehty maali.

  38. Jaaha, mitäs meikän kommentille on käynyt? Hävinnyt kun pieru saharaan!? Eikö dumareiden arvostelu ole sallittua? Hienoa duunia siellä toisessa päässä….

  39. Mielensäspahoittaja puhuu asiaa. Hude on näissä karkeloissa ollut mukana ”tovin” tietää, taitaa ja pelasi omaa valmentaja peliään ottelusarjanaikana kommenteillaan yms. Sit kun lopputulos digitaalilla ja sarja päättynyt…kunnoittaa lopputulosta. näin se vaan menee. respect . Tuomaritoiminta oli kyl linjassaan huonoa ekat 4 peliä ja 5peli ok..6peli taasen ihan linjatonta.

  40. Säbäjannu: Myös sinun kommenttisi poistettiin kirosanan vuoksi, ei tuomareiden arvostelun takia. Kommentointiohjeet löytyy alta. Tämä linja pitää edelleen.

  41. Ja joo, seinäjokelaiset säbäfanit on kyllä huvittavaa porukkaa mutta sitä se kai teettää asua siellä böndellä 😀 sama oli viime vuonna happeen fanien suolasuus kun hävisivät. Kaks inhokkia kohtaa seuraavaks eli fuusioviikingit ja spv with seinäjoen zorro koski.

  42. Se on ihan oikeutettua että harmitteleepi noin isosti etelän jannuja. Joka vuosi samaa räpellystä

  43. No voi herra isä ja jeesuksen pääsiäinen 😀 saatto yks kirosana eksyä joukkoon vaikka muuten koitin pysyä asiallisena.

  44. Harmittaahan se varmasti jotain. Kun ei ole yhtään pääkaupunkiseudun joukkuetta finaalissa. SPV-Happee olisi hyvä pari finaaliin. Sopivasti parranpärinää ja hirvirytkettä:D

  45. SÄBÄJANNU: Pääkaalin toimittajat ovat todellisia kukkahattusetiä..:D

  46. Harmi että tästä ottelusarjasta jää nyt kaikille mieleen ainoastaam tuomaripeli. Taustalla esimerkiksi itseäni inspiroi suunnattomasti Markus Markkolan otteet. Todella aliarvostettu pelaaja ja kentiea nopeimmat kädet koko lajissa! Mahtavaa että tällaisia viihdyttäviä pelaajia löytyy salibandyssä. Markkolan peliä olisin katsellut enemmänkin.

  47. Viihdyttävä ja tiukka sarja! Ei ollut välivaihtoja tässäkään pelissä, vaikka vitosten myötä intensiteetti kärsikin. SPV:n miehistöstä ulosmitattiin tässä sarjassa tehot paremmin ja taktisesti joukkue oli kypsempi, vaikka petrattavaa jäi vielä yllin kyllin, etenkin yv jätti paljon kysymysmerkkejä. Viisikkopeli puolustussuuntaan kuitenkin vakuuttavaa ja paljon hyviä elementtejä hyökkäyskoostumuksissa.

    Oilersista on tulossa kova nippu tuleviksi kausiksi. Taitoa ja sitkeyttä käsittämätön määrä suhteessa ratkaisevien pelaajien ikään. Kaikkea hyvää Oilersin miehistölle tulevaan!

  48. Aina parasta kun etelän joukkueet häviävät niin ensimmäisten kommenttien joukossa on kuinka SPV tulee böndelt. Kuinka voi olla noin huonoja häviäjiä..

  49. SPV pelaa tällähetkellä tosi laadukasta ja fiksua salibandya ja ansaitsi välieräpaikan. Erittäin hyvät saumat myös pidemmälle

  50. Totuus, että täällä vaan kaikki puolustaa laput silmillä omiaan ja syyttää sokeasti vieraita. Ervi spv ketjut kannattaa sulkea ennen avaamista, sen tietää lukematta minkälaista sontaa ne tulee olemaan täynnä. Dumareiden arvostelu on päässyt jo lätkän tasolle, jos ei ohi, hienoa, itse pelistä ei kovin moni tässä ketjussa kirjoita mitään. Ehkä pitää jatkossa jättää joukkueet kokonaan pois, ja antaa dumareiden ratkoa rauhassa keskenään.

  51. Kaikki jotka täälläkin tuomareita nimettömänä haukkuvat kannattaa muistaa se, että he vain tekevät työtään ja varmasti pyrkivät sen tekemään mahdollisimman hyvin. Totta kai heillekin sattuu virheitä. Tämä on ihan oletettavaa, koska eivät tuomarit Suomen salibandyssä pysty tekemään tätä täyspäiväisesti salibandyn ollessa marginaalilaji, jossa rahaa ei juurikaan liiku. Ei voida olettaa, että tuomarit katsoisivat esim. joka pelin joka vihellyksen nauhalta ja keskustelisivat vihellyksistä yms. tunti tolkulla, koska hekin ovat normaaleja työssäkäyviä ihmisiä.

  52. MIELENSÄPAHOITTAJA: vähän silmää nyt tänne kommenttiosastolle. tyhminkin torvelo näkee sun olevan speve kannattaja 😀

  53. Ensinnäkin sanon suoraan, että tätä peliä en ole edes nähnyt mutta paljon on tässä viimekausina pelejä tullut seurattua läheltä. Pohdin vain että en edelleenkään ymmärrä miksi salibandyn puolivälieristä eteenpäin ei voisi esim. pelejä viheltää kolmen tuomarin toimesta? Tai jopa koko kauden. Salibandyn luonne ja tempo on muuttunut mielestäni parin viime vuoden aikana nopeammaksi ja fyysisemmäksi. Kentän koko huomioiden kahden erotuomarin on aivan mahdotonta nähdä kaikkea. Etenkin pohdin sitä että tiedän joukkueiden skauttaavan vastustajien pelaajien pelityylejä ja psyykkeenromahtamispisteitä ja pelissä pallottomassa pelissä yritetään tietoisesti kuumottaa vastustajaa tietyillä ”kikoilla”, josko toinen hermostuisi riittävästi ja ottaisi tyhmän jäähyn itselleen vaikka oikeasti tilanteen on aiheuttanut toinen joukkue, jolta joku kolttonen on jäänyt aiemmin huomioimatta tuomareilta sivusilmällä. Tuomaritkin ovat ihmisiä. Pohdin vielä loppuun että itse soisin kolmannen tuomarin joko kentälle tai sitten ylälehterille viestimään kentällä oleville tuomareille kokonaiskuvasta ja yksittäisistä pallottomista tai kovista fyysisistä kontakteista jne. jotta kentällä olevat tuomarit olisivat kartalla kokonaisuudesta. Lisäksi ylimääräisenä pohdintana esitän huoleni lajia kohtaan kun vaikuttaa fyysinen pelaaminen lisääntyvän, että toivottavasti ei joku pelaaja saa aivovauriota tai pari joukkueen ykköstykkiä poistu kesken pelin loukkaantuneena sairaalaan, ennen kuin tähän puututaan näkyvämmin ja selkeämmin Suomessa. Ugh.

  54. Ei hyvätavaton sentään että jaksaa porukka itkeä. Kyllä olisin toivonut oilerssin menevän jatkoon mutta mitä pelejä katsoi niin kyllä spv oli koko sarjassa parempi! Harmi vaan seinäjokelaisten kannalta kun taitaa spv olla pronssipelissä tänä vuonna. Jos viimekaudellakin jo pudotuspeleissä?? Viikinkejä vastaan ei lähdetty kertaakaan avaamaan peliä ellei ollut selkeää miesylivoimaa hyökkäysalueella. Holopaisella oli silloin varmaan eniten pallo hallussa koko pelin ajan, nimittäin oman maalin takana. Jokatapauksessa onnittelut peliveljille, ansaitusti neljän joukossa.

    Dumareista sen verran että siihen hommaan on vaikea puuttua kun on niin sisäsiittoista touhua. Pari jos tekee virheen niin toinen ei pysty sitä myöntämään.. Erotuomaritarkkailijat on suoraan sanottuna vain turhia hihhuleita joille vaan maksetaan palkkaa.. Alemmissakin sarjoissa tarkkailijat ovat vain sellaisia pelejä jossa katsotaan olisiko kaverista viheltämään parempia pelejä, eli yhden jos viheltää hyvin niin etenee ”uralla”. Junnujen sm-sarjoista lähtien niitä tarkkailijoita pitäisi olla enemmän ja nimenomaan niin että asioille tehdään jotain!! Kuitenkin fakta on se että suomessa tuomareita ylipäätään on liian vähän.

  55. Kova marmatus ollut Kosken Samin peliesityksistä. Käykääpäs katsomassa pörssit ja montako väärää ratkasua mies tekee pelin aikana. Niinpä. Ja tais muuten ratkasta kaks viimestä matsia yksin! 🙂 Koski vs Kukkola -paria odotellessa!

  56. Kuten #FAKTOI kirjoitti, tuomareita on liian vähän.

    Hop sinne kaikki te timanttisilmät nyt kursseille ja viheltämään virheettömästi tosin kuin nämä nykytuomarit. Avataan sitten Pääkalloon oma vakiopalsta just Teille jossa kehutaan miten hieno laji salibandystä on nyt tullut, kun on vihdoin saatu kaltaisianne huipputuomareita jotka näkee kaiken (oikein) ja viheltää kaiken (oikein). Eipä taitais just teillä se kuuluisa kasetti kestää sitä painetta. Teillä menee aina vaan herne nenään eikä koskaan itsellänne pilli suuhun.

    Terveisin Silvio-setä, joka kommentoi tätä puolueettomana koska Happee vei sedän suosikkijoukkueen jo aiemmin kesälomille.

  57. Todella asiallista ja järkevää analyysia ja mietiskelyä tuomaritoiminnan kehittämiseksi Pohtijalta. Tässä häneltä selväjärkinen ehdotus, miten ottelun tuomitsemista pitäisi jalostaa. Kerrankin aivan jotain muuta, kuin pelkkää itkua ja valitusta tuomaritoiminnan heikkoudesta tai puolueellisuudesta. Kolmas tuomari headseteillä varustettuna katsomoon tai jonnekin muualle ylemmäs, josta hahmottaa koko pelin. Pystyisi keskustelemaan kenttätuomareitten kanssa ja oikomaan pahimpia virheitä, joita oltaisiin viheltämässä tai sitten kommentoimaan tilanteita, joita kentällä toimiva kaksikko ei näe. Kokeilemisen arvoinen idea ensi kaudelle vähintään pleijareihin, ellei jo aikaisemminkin peräti runkosarjan peleihin.

  58. Katsoin Oilers-SPV ottelun fanseatin kautta, kolmannessa erässä tuomarit ei kestänyt painetta, lähes kaikki tuomiot väärin.
    Pahin oli Markelinin punainen kortti joka ei edes ollut jäähyn arvoinen. Kolmas erä oli tietysti ratkaiseva muutenkin koko sarjan kannalta. Oilers joutui alivoimalle yhteensä 35% peliajasta väärien tuomioiden kautta. Energiat syötiin avainpelaajilta ja Markkelin vielä syyttömänä ulos.
    Liian jyrkän vuoren tuomarit rakensivat oilerssille kiivettäväksi.
    Jos nämä tuomarit ovat siis suomen parhaita niin kohtuullisen huono tilanne on salibandyssä.

  59. Pulinat pois ja katse ensikauteen. Tapahtuneelle ei enää voi tehdä mitään mutta tulevalle voi.

  60. Ei voi menneelle mitään, mutta ehkä asiasta nouseva kohu voisi edesauttaa ettei kyseinen tuomarikaksikko saisi turhan montaa merkittävää peliä puhallettavakseen.

  61. Jep. Mut nyt palaset kohdalleen ensikautta varten (valmennus, pelaajasopimukset). Harjoittelu puitteethan on enemmän kuin kunnossa Oilerssilla. Ja seuralla menee hyvin niin kyllä sitä menestystä vielä tulee.

  62. Tuomareilta oli hyvä peli Seinäjoella, mutta nyt ei mennyt yhtä hyvin. Kaikkia tuntuu kiinnostavan oliko Markelinin polvitaklauksesta punainen kortti aiheellinen, mutta samalla tuntuu unohtuvan se että kunnollisen polvivamman saatuaan Sami Kosken kausi ja mahdollisesti ura päättyi siihen. Oilerssi teloi SPV:ltä maalivahdin ja toissa pelissä kolme kolmesta maalista tehneen hyökkääjän. Materiaali on SPV:llä sen verran kapea, että näitä menetyksiä joukkue ei taida joukkue kestää, kiitos Oilerssi. Ja mitä hidastusta kattelin, niin Markelin olisi ehtinyt hidastaa tai väistääkin, mutta ei kiinnostanut. Ei ensimmäinen rottatemppu tältä pelaajalta. Punainen täysin aiheellinen mielestäni.

  63. Punaiset on lasit Sepolla päällä kuten oli dumareillakin eilen..

  64. Punaiset lasit yritä päästä jo yli siitä, ois oilers voinu tehä alivoimallaki maalin niiku spv teki viimeisessä pelissä Espoossa tai voittaa vaikka Seinäjoella pelejä mutta jos joukkueella ei riitä nii ei voi mitää. Hyvin oilers kyllä yrittää loukkaannuttaa pelaajia spv;ltä mutta onneksi tämä sarja ei siihen kaatunu punaisten osalta

  65. Punaiset lasit täälläkin… Kosken tilanne ei ollut kuin vaparin arvoinen. Ei jalkaa voi työntää juoksulinjalle poikittain, mutta toisaalta rike se oli, koska ei se ollut estämistilanne Kosken puolelta. Oli miten oli, toivottavasti osui reiteen eikä polveen.

    Lerssin kannattajille kuintekin muistutus: tämä sarja ei ratkennut tuomareihin. Vihellykset menivät sarjassa aika lailla tasan, samaten sukellukset ja mussutukset vaihtopenkiltä. Olitte mukana sarjassa näennäisesti vain sen takia, että SPV pelasi molemmissa teidän voittamissa peleissä pelin loput todella typerästi ja lähes lahjoitti tilanteet, joista osaatte kyllä tehdä todella kliinisesti. Olette rankkareissa selkeästi parempia, joten ne olisivat menneet 75% todnäk teille. Ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja hienoa, että laji herättä tunteita.

  66. Missähän muuten maalikooste ja tietysti ennen kaikkea pätkä tuosta Markelinin ja Kosken törmäämisestä viipyy? Tässä tietyllä tavalla mitataan organisaation ammattimaisuus, kun tappion jälkeen videoiden koostaminen ottaa paljon kauemmin kuin voitetun ottelun päätteeksi. Indiansille kehut, heiltä tulee aina todella nopeasti koosteet, oli sitten ottelusta tuloksena voitto tai tappio.

  67. Olisiko kuitenkin niin, että kun Oilersilla on hieman muutakin videotuotantoa kuin maalikoosteet, niin niissä nyt saattaa kestää hieman. Oli sitten voitto taikka tappio, faktat kuntoon. Ja taitaapi silläkin olla osansa, että materiaali tulee Fanseatin puolelta. Joten taas aivan typerää seuran dissaamista seinäjoen suunnalta. Ns hyviä voittajia olette kyllä, peukku siitä!

  68. Fansatin kautta voi käydä katsomassa vaikka koko ottelun, selostajat kommentoivat myös..

  69. Katsotaampa sitten miten meni ennakkokaavailuni:

    ”Oilersin kausi voi toistaa lähihistoriaa. 2014-15 uuden, edellisen vuoden puolella aloittaneen valmentajan alla pelattiin hyvässä ja huonossa mielessä ihan miten sattuu ja lopulta SSV vei puolivälierät 3-0.

    2013-14 Oilersilla ei ollut kotietua, puolivälierissä se voitti SPV:n. Välierissä ei ollut kotietua ja se hävisi Classicille. Pronssiottelussa tuli turpiin SSV:ltä.

    Esport Oilers on toistaiseksi aina päättänyt kautensa tappioon Pasilassa. ”

    No ihan näin heikosti ei käynyt, mutta onhan tämä kausi kokonaisuutena aivan täysi katastrofi. Jos joukkue ottaa kauden viimeisen varsinaisen peliajan voittonsa 10.2., niin tarvitseeko tähän lisätä jotain?

    ————————————————

    ”Pelillisesti avainasemassa tulee olemaan se, että kiinnostaako Oilersia vai vedetäänkö homma jossain vaiheessa peliä/pelejä täysin läskiksi varsinkin hyökkäyspäähän, kuten strategiana on kaudella selvästi ollut. Ei tarvitse mennä kuin SalBa-peliin esimerkkiä hakemaan.”

    Kahteen viimeiseen otteluun pelaamalla tehtiin tasan kaksi maalia (ja kaksi muuta rankkareista). Sanokaa mitä sanotte, mutta tuo ei riitä. Ei millään. Lisäksi 1. ja 4. peleissä kaivettiin jossin vaiheessa käyttöön se strategia, että kun itse tehdään maali, niin kaverillekin on pakko antaa yksi.

    ————————————————

    ”Pelaajista kannattaa tarkkailla varsinkin Risto Töllikköä. Kausi hyökkäyssuuntaan on ollut kauniisti sanottuna ihan täysi katastrofi.”

    6. 0+0=0 -8. Mitä muuta haluatte tietää?

    ————————————————

    ”Heitän sellaisen ennustuksen, että sarjan avauspelin voittaja vie koko sarjan viimeisessä mahdollisessa kotipelissään.”

    No ihan näin se ei mennyt. Vielä eilen tosin näytti vähän siltä, että voisi hyvinkin mennä.

    ————————————————

    ”Lisäksi uskon, että yhteismaaliero on selvästi SPV:n hyväksi, se tullee voittamaan jonkun pelin selvästi, Oilers vienee pelinsä paljon niukemmin.”

    Mitään varsinaista murskavoittoa SPV:ltä ei nähty, mutta sekä 1. että 3. peli olivat kuitenkin aika selviä. Oilers otti siis molemmat voittonsa rankkareilla.

    ————————————————

    ”Toivottavasti tuomarit ovat tällä kertaa Seinäjoella hereillä. Viimeksi Oilersin pelaajia sai surutta huitoa päähän korkeilla mailoilla ja järjestäjät kylvivät jatkoajalla ylimääräisiä palloja kentälle, jotta peli saatiin keskeytettyä ja tottakai tämäkin vihellettiin kotiin päin.”

    Sanotaan niin, että vaikka Seinäjoella oltiin kovasti sitä mieltä, että tuomarit on maksettu, koska Oilers on pakko saada jatkoon, niin aivan täysin en allekirjoita kaikkia Espoonkaan vihellyksiä. Lisäksi toki se 1. pelin maali, joka tuli tai ei tullut yliajalla. Mutta ei Oilers tuomareihin kaatunut, vaan omaan saamattomuuteensa. Jesperi Lindfors ja varsinkin Markus Markkola pelasivat todella hienon sarjan hyökkäyspäähän, Rasmus Markelin teki komeat neljä maalia ja Sylvester Raikamo oli ”ihan jees”-tasolla, mutta entä muut?

    ————————————————

    ”Tulen myös mielenkiinnolla seuraamaan sitä kuinka paljon Oilers-kannattajia on Seinäjoella paikalla.”

    Kyllähän siellä ihan selkeästi oli hauskaa kummallakin Oilers-fanilla.

    Ei mennyt kyllä omalta kohdaltanikaan kausi mitenkään kovin hyvin, yksi ottelu jäi väliinkin. No, koitetaan syksyllä uudestaan.

  70. Juu…omat pojat meni jatkoon..

    Nyt täytyy kuitenkin antaa palautetta sarjan tuomaritoiminnasta. Liiton on nyt pakko herätä siihen, että laji on kehittynyt valtavasti viime vuosien aikana ja tuomarit eivät valitettavasti ole samalla tasolla pelaajien ammattimaisuuden kanssa. Anteeksi suoruuteni, mutta monet tällä(kin) kaudella viheltäneet tuomariparit ovat olleet liian suurissa saappaissa, eivätkä sovellu tämän maan korkeimmalle sarjatasolle.

    Joillakin heistä saattaa olla muu lajitausta tai yleinen kiinnostus erotuomaritoimintaan ja ovat valinneet toimekseen viheltää liigassa.

    Ehdoittaisin liitolle pakollista Salibandyliigatuomarin koulutusta, jonka kynnyksenä olisi tarpeeksi pitkä koulutus,jossa riittäisi aikaa opiskella edelleen, katsella videioita, keskustella rakentavasti valmentajien ja pelaajiston kanssa lopuksi tuomarikokelaiden olisi läpäistävä soveltuvuustesti, joka olisi heidän opinnäytetyönsä (esim. Harjoitusotteluita kauden alla). Tällä tavalla saatetaan välttää monet katastrofit joita tässäkin sarjassa nähtiin puolin ja toisin.

    Erotuomaritarkkailijoiden suojatyöpaikat voitaneen laittaa uusiksi, sillä monissa piireissä muutosta ei tapahdu. Pari kaveria on kulkeutunut ko. asemiin ajalla, jolloin lajia harjoitettiin heidän organisaatiossaan ylimmillään 4-div. Molemmat heistä vihelsi tuon tason pelejä korkeintaan välttävästi.

    Kuten aiemmin on todettu: salibandyliiga (+,sen pelaajat ja katsojat) ansaitsevat parempaa.

  71. Emeritukselta hyviä ideoita, mutta en jaksa uskoa siihen että pääsarjoihin pyrkivillä tuomareilla on kiinnostusta kyseiseen pidempään koulutukseen.. Lisäksi luulen että tuomareillekkin tämä on silkka harrastus millä tuskin elää ilman kunnollista päivätyötä.

    Erotuomaritarkkailijoita pitäisi olla enemmän junioreiden sm-ikäluokista lähtien. Jos pitkällä tähtäimellä halutaan sitäkin toimintaa kehittää pelkissä pääsarjoissa ei tarkkailijat riitä.

  72. Paljon on minua elämäni aikana haukuttu muttei sentään seinäjokilaiseksi! Ettäs kehtaat! Minusta huono selitys että on muuta videotuotanto. Maalikoosteet pitäisi priorisoida. Ymmärrän pienen viivästyksen koska raakamateriaali muualta mutta ei selitä kaikkea. Tuosta otan sanat takaisin jos sama viive tyypillisesti myös voitto-otteluiden jälkeen.

  73. Hyvinhän nuo erotuomaritarkkailijat hommansa tekevät. Viime vuonna tämä parivaljakko sai samanlaisilla näytöillä paikan finaalissa. Odottakaapa vaan ketkä finaalin puhaltavat tänä vuonna. Siis kyllä palautetta annetaan

  74. Emeritus otti hyvin esille salibandyn suurimman ongelman eli tuomarit.
    Koulututusta tarvitaan todellakin, ja tuomareiden määrää olisi lisättävä kolmeen
    Tuomareiden toimintaa on kehitettävä samalle tasolle kuin peli ja pelaajat ovat. Peli on todellakin kehittynyt liigassa viimeisten vuosien aikana todella vauhdikkaaksi.
    Salibandyn sääntöjä olisi myös kehitettävä niin että tuomareiden olsi helpompi niitä soveltaa.
    Liiton suhtautuminen näyttää olevan vähättelevää, tuomaritoiminnan kritiikki on kuitenkin jatkunut vuosia. Nyt SPV-Oilers sarjassa ylitettiin se raja kuten nähtiin.
    Katsojien, valmentajien ja pelaajien kokemus olisi oltava ohjaammassa lajia eteenpäin, myös tuomareiden toiminnan kehittämisessä.
    Nyt näyttää että erotuomarit ovat liiton johdon kanssa omassa maailmassaan ja mitään kehitystä ei saada aiheesta aikaan.

  75. No kimmoq jos viitsisit käväistä oilersin youtube-kanavalla niin huomaisit, että aika säännöllisesti oilers on 1-2 päivän viiveellä koosteet julkaissut, oli sitten voitto tai tappio.

  76. Eipä tuon Kimmoq:n kanssa kannata hirveästi alkaa vääntää. Ei kiinnosta faktat kun on vaan niin kiva länkyttää. Se on just niitä jotka ei itse ikinä tee tai saavuta mitään, mutta lätisee turhuuksia kun tilaisuuden saa. Mutta onhan tämäkin ketju niin väsynyttä lätinää, että ne harvat hyvät mielipiteet hukkuu shaibulan joukkoon. Niin kuin toi yksikin veijari joka oli sitä mieltä, että Koski ei tee koskaan mitään väärin kun se on niin hyvä tekemään pisteitä. No just ne pisteethän sen määrittelee miten muuten on tapana pelata.

  77. Oilersilta nuo koosteet lähes järjestään kuitenkin jossain vaiheessa tulevat, toisin kuin eräiltä. En väitä, ettei voisi hoitaa nopeammin, mutta väitän, ettei ole edes top-5000 joukossa siitä mitä suomalaisessa salibandyssa on väärin. Eikä varmaan edes top-50 siitä mitä Oilers voisi tehdä paremmin.

  78. Tuomareiden toimintaa ei paranna 3. tai 4. tuomari vaan se, että valmentajat keskittyy valmentamiseen, pelaajat pelaamiseen ja tuomarit keskittyy siihen, että pelisääntöjä noudatetaan.
    Nyt roolit sekaisin ja peleissä mukamas noudatetaan ”linjauksia & tulkintoja”.
    Nyt mentävä takaisin säöntöjen lähteille ja alettava pelaamaan kunnoin säännöillä.

  79. Ja lopuksi kaikessa tulee vastaan raha. Jos haluat tuomareista puoliammattilaisia saatika ammattilaisia, niin se maksaa. Ja kuka sen maksaa? En epäile etteikö tuomareilla olisi halua panostaa enemmän, mutta tunnit ei päivässä riitä perheellisellä.

  80. Eiköhän yleisö sen maksa. Että siinä vaiheessa kun seuraavan kerran vingutte lippujen hinnoista, niin muistatte sitten myös mistä se on osaltaan pois.

  81. Täällä syytellään Oilersia parin pelaajan loukeista.. Onhan se nyt vaan niin että kovissa ja tunteikkaissa peleissä roiskuu ja jos joknkin joukkueen rosteri ei kestä muutamia loukkaantumisia, niin ei se joukkue ole silloin mestariainesta.

  82. Menepä itse maalin ja käske 80kg kaverin juosta päälle. Sitä ennen anna näppiksen olla rauhassa.

  83. Ihan oksettavaa sulta väittää että tarkotus oli satuttaa. Nyt hereille

  84. Kyllä nyt kovasti ottaa mahan päälle etelän pojilla. Ensi valmentaja ja nyt fanitkin. Mistähän muusta muka SPV:n maalivahti loukkaantui kuin Oilersin pelaajan ajelusta? Ihan sellainen pienen pieni spekulaatio – jos Kaltiainen olisi ajeltu pois peliltä niin: a) mikähän olisi ollut T.Sn kirjoittelu silloin? b) kuinka nopeasti sarja olisi loppunut ilman Kaltiaisen huipputorjuntoja….

  85. Kuinkahan puhtaasti Oilersin ykkösveskan olisi saanut ajella pois peleistä?

    Jos Olis vaan rynnännyt play off – henkisesti suoraan päälle. Ja siinä rytäkässä kickboxing-henkisesti polvella olkapäähän. Ja sitten fairplay-henkisesti esittää että jos rosteri ei kestä parin avainpelaajan loukkia niin ei se ole silloin mestariainesta.

  86. ”jos joknkin joukkueen rosteri ei kestä muutamia loukkaantumisia, niin ei se joukkue ole silloin mestariainesta.” hahhahha. Muutamia? Niin kuin vaikka yks kentällinen? Tokihan sen kaikki joukkueet kestää!

  87. No niin, eiköhän 100 kommenttia riitä. Pelit jatkuu (osalla) jo varsin pian. Hyvää kesälomaa muille!

  88. Sieltä se kooste tupsahti ja kyllä suoraan sanottuna naurahdin ääneen Markelinin punaiselle.

  89. Markelinin punaisen kortin tuomion videon voisi ottaa varoittavana esimerkkinä tuomarikursseille, eli miten tuomarit voivat ottaa ottelun ratkaisun avaimet haltuunsa.

  90. Toivottavasti tuomarit katsovat 5+20 tilanteen ja miettivät onko heillä pätevyyttä tälle tasolle

  91. Ottakaa koostetta katsoessa huomioon myös se, että tuosta tilanteesta lätkäistiin Markelinille PR3(!!!). Eli Heinola näki tilanteen käytännössä isoinpana mahdollisena rikkeenä salibandyssä.
    Jotain tarttis tehrä!

  92. Voisiko tuomareita kenties haastatella niin avaisivat vähän mitä he tilanteessa näkivät kun tähän päätyivät? Pääkallo?

    Tuomarin käytös tilanteessa on sellaista että hän järkyttyy kosken itseaiheutetusta vammasta kovasti ja säätää tuomion loukkaantumisen vakavuuden mukaan ja vielä vääränväriselle paidalle.

  93. Kateellisten panettelua ettei faktat vaikuttaisi minuun. Kiitokset Oilersille koosteesta ja kuten jo totesin, voi olla, että on vain tuntunut, että kestää kauemmin tappio-ottelun jälkeen koosteen tuleminen. Varmaankaan näin ei ole.

    Oilersin videotuotannolle muuten liigan parhaat arvosanat, tästä ei kahta sanaa.

  94. Tutkivaa journalismia voisi tehdä itseaiheutetusta vammasta kun juoksee pää edellä seinään.

  95. Ei Oilersista ollutkaan näillä esityksillä mestariksi ei kahta sanaa. Ei ole SPV:stäkään jos ei penkiltä löydy laadukkaita korvaajia muutaman loukin tilalle. Vertaa ErVi/Classic joissa tänä vuonna löytyy laadukasta äijää viitoskentälliseen asti.

    Vielä noihin loukkeihin: eiköhän nyt kaikki ole nähnyt, että kosken loukkaantuminen oli aivan puhdas kolari, jossa mahdollisesti jopa Koski enemmän syyllisenä. Ja Kivimäen loukista olen yhäkin sitämieltä, että kiihkeät ja tunteikkaat ottelut + ylilataus tuottavat väistämättä ruumiita.

  96. Älkää käsittäkö väärin. kyllähän tuo Kivimäen ajelu ruma oli mutta aivan täysi vahinko.

  97. Oilers näytti tällä kaudella mielestäni tasan kerran siltä, että se pitää aivan oikeasti ottaa tosissaan mestaruustaistossa. Se oli Oilers-Classic -ottelun 1. erä. Se oli mielestäni ainoa kerta.

  98. Markelinin tehtävänä taisi olla Kosken ”häirintä”. Meni siinä aika pitkälle. Kolmannen ottelun kyynärpäätaklaus jäi tuomareilta näkemättä. Kortti olisi pitänyt nostaa jo silloin. Kun ei aikanaan näytetty korttia, niin tuloksena oli lopulta loukkaantuminen.

  99. Messille tuli neljän ottelun pelikielto pelkästä kiroilusta. Montako ottelua pelikieltoa tulee mailojen rikkomisesta ja tuomareitten jatkuvasta julkisesta haukkumisesta?

  100. Ei mitään pelikieltoja,eihän mailalla päähän lyönnistäkään saa ees jäähyä.

  101. En usko, että liitto rankaisee Espoon pullamössöpoikia mitenkään. Eihän sitä maalivahdin tahallista telomistakaan kurinpito halunnut ottaa asialistalle. Kaikki nuo temput ovat siis ensi kaudella sallittuja?

  102. Piti oikein tarkistaa mitä pullamössö tarkoittaa kun en ole kuullut sanaa aikaisemmin.
    Nimitys on sikäli harhaanjohtava, että sokerista, pullasta ja maidosta sekoitettu pullamössö oli nimenomaan suurten ikäluokkien sodanjälkeisinä vuosina syömää herkkua ennen makeisten ja virvoitusjuomien kulutuksen yleistymistä. Heidän kasvattamalleen sukupolvelle kyseinen ruokalaji taas on enimmäkseen tuntematon.