Classic lähti miesten Salibandyliigan kauteen hallitsevana mestarina ja ennakkosuosikin asemassa. Yksi joukkueen tärkeimmistä palasista on kakkosvitjan huipputaitava sentteri Jussi Piha.

Piha oli kovassa vireessä jo viime kaudella ja sama tahti on jatkunut tällä sesongilla. Pelillinen huippulahjakkuus ja taitotaso on tiedetty jo vuosia, mutta kahden kauden aikana on nähty Piha 2.0, jonka piteleminen on ollut äärimmäisen vaikeaa.

– Harjoittelun suhteen olen tehnyt tietyllä tavalla oikeita juttuja. Määrää ei oikein nykyisellä arkielämän tilanteella voi lisätä, mutta laatua on pystynyt lisäämään. Minulle tuli lonkkavaiva 1,5 vuotta sitten ja sen jälkeen olen joutunut tekemään enemmän töitä oman kehon kanssa ja pystynyt sitä kautta nauttimaan enemmän niistä hetkistä, kun pääsee pelaamaan.

– Toinen seikka, jonka olen ymmärtänyt enemmänkin ajatuksen tasolla, on se, että se aika mitä olen tuolla treeneissä ja peleissä on pois tuolta perhemaailmasta ja lasten parista. Se on itselleni asia joka tuottaa vähän tunnontuskia koko ajan. Vaimo tekee aika ison työn meidän arjen eteen ja antaa minulle tietynlaisen vapauden pelata, vaikka olen töissä ja treeneissä. Sitä kautta on ymmärtänyt myös sen, että silloin kun on treeneissä, niin siitä kannattaa nauttia, eikä mene sinne vaan olemaan, vaan ottaa kaiken mahdollisen hyödyn irti.

– Nämä ovat sellaisia pieniä asioita, mutta pelillisesti ei ole mitään oikein muuta tapahtunut kuin se, että jalat ovat lähteneet hiukan paremmin toimimaan. Se on toki luonnollisesti antanut itselle mahdollisuuksia toteuttaa paremmin itseään ja käyttää niitä vahvuuksia mitä jo on, Piha kertoo.

Yhtenä suoraviivaisena päätelmänä voisi tehdä sen, että Petteri Nykyn ja Samu Kuitusen tulo valmentajiksi on tehnyt sen suurimman muutoksen Pihan uralla. Mies itse näkee muutoksen kuitenkin isompana prosessina.

– Tietynlaista vaatimustasoa on kyllä nostettu. Silloin Jarkko Rantalan aikana opin ja ymmärsin paljon asioita. Itselläni ja koko meidän joukkueella on sellainen tietynlainen hyvä polku, sillä Rantala toi meille jo ymmärrystä sekä vaatimustasoa jo silloin ja muutti samalla Classicin toimintakulttuuria tosi paljon. Hän oli todella pelaajalähtöinen valmentaja.

– Sen jälkeen tuli melko iso harppaus valmentajien suhteen, ja heitä voidaan pitää auktoriteettivalmentajina ja hiukan etäisempinä. He taas laittoivat pelaajat tekemään ja sen myötä joutui tekemään omia valintoja. Kärjistetysti tilanne oli ”ota tai jätä” -tyyppinen ja siinä vaiheessa rupesin itsekin tekemään vielä kahta kauheammin hommia. Hyvän pohjan myötä tekeminen terävöityi siitä lähtien entisestään. Kahden kauden aikana olen saanut itseäni vielä parempaan kuntoon.

– Pelilliset avut ovat aina olleet siellä olemassa, mutta se niiden esiinkaivaminen ja se, että on saanut paremmin jalkaa liikkeelle, on tullut vasta tässä parin kauden aikana. Se juttu lähtee kuitenkin aina itsestä, ja valmentaja antaa siihen oikeastaan vain avut ja mahdollisuudet, Piha pohtii.

Viime kaudesta vahvistunut hallitseva mestari pelasi hiukan ailahdellen runkosarjassa. Puolivälierätkin nytkähtivät kehnosti liikkeelle, mutta sen jälkeen joukkue on voittanut kaikki kahdeksan pudotuspeliään ja harjasi Happeen välierissä suoraan neljässä pelissä.

– Tuloksellisesti runkosarja ja kausi on mennyt aika hienosti. Ollaan kuitenkin itse aika kriittisiä ja ollaan samoilla linjoilla, että peli on ailahdellut aika paljon runkosarjankin aikana. Joitain pelejä voitettiin vähän huonommallakin pelillä, mikä on tietysti hyvän joukkueen merkki.

– Tiedostettiin se siis osittain itsekin, mutta herätys tuli siinä Indians-sarjan alussa. Puolivälierien ensimmäinen peli hävittiin 9-8, ja olen sanonut joillekin, että jos me oltaisiin voitettu se 9-8, niin se olisi ollut meille pahempi tilanne. Se olisi ollut ikään kuin valheellinen voitto, jota me ei oltaisi ansaittu.

– Kun hävittiin ja päästettiin niin monta maalia, niin se herätti meidät. Sen jälkeen herättiin pelaamaan ja taistelemaan ja se oli meidän tarinalle hyvä juttu, joka johti nousujohteiseen sarjaan. Sitä kautta oltiin valmiimpia Happee-sarjaan. Välieräsarjaan saatiinkin sitten hyvä startti ja pidettiin siinä hyvä fokus sekä taso. Sitä kautta se kurssi sitten kääntyi, kapteeni ruotii.

Family, edelläkävijämäisyys ja lajikeskustelu

Piha tunnetaan salibandypiireissä korrektina ja tyylikkäänä herrasmiehenä. Juuri 30 vuotta täyttänyt taituri toimii joukkueensa kapteenina.

Olet espoolaislähtöinen tamperelaisjoukkueen kapteeni. Tuleeko alkuperästä kuittailua?
– Ei periaatteessa hirveästi. Olen itse aika paljon äänessä kopissa ja puhun paljon ennen treenejä. Yritän herätellä porukkaa ja käydä läpi sitä mitä tapahtuu treeneissä. Se on normaali käytäntö, että toimin siinä linkkinä pelaajien ja valmennuksen välillä.

– Tietyistä slangisanoista tulee ajoittain kuittia, vaikka en varsinaisesti puhu stadin slangia. Joitain sanoja on kuitenkin jäänyt, mutta puheeseen sekoittuu välillä toki ihan tamperettakin. Meilläkin on kuitenkin pelaajia Uudestakaupungista ja Turusta, vaikka suurin osa onkin Tampereelta. Ihan jokainen sana ei kaikille välttämättä ihan taitu. Espoolaisuudesta tulee kyllä ajoittain kuittia, kun tamperelaiset saattavat pitää espoolaista hiukan sellaisena suomenruotsalaisena ”bättre folkina”.

– Hyvässä hengessä kuitenkin, ja se on meidän joukkueen tapa välittää toisistamme. Asia kuin asia, niin pyritään kuittailun kautta puimaan asioita. Hyvällä tavalla tulee siis kuittia taustasta, Piha sanoo.

Classic Family on hyvin todennäköisesti suomalaisen salibandyn tunnetuin brändi. Seurana Classicia voi pitää yhtenä maailman parhaista ellei parhaana. Piha näkee Familyn yhteisöllisyyden voimavarana ja myös tietynlaisena rohkeutena, jonka moottorina toimii visionäärinen Pasi ”Passo” Peltola.

– Uskoisin, että se yleishenki nivoutuu siihen Family-ajatukseen. Se on se mikä vahvasti näkyy ulospäin ja on tietynlainen leima. Olen tietysti itsekin alkujaan katsonut Classicia ulkopuolelta käsin. Jo silloin seuralla oli omanlaisensa leima. Pasi ”Passo Peltola on räiskyvä persoona muun muassa valmentajana, ja seuran toiminta ärsytti silloin joitakin. Joukkueessa oli tietynlaisia kulttipelaajiakin, ja maine oli jo silloin vähän sellainen, että osa tykkää ja osa vihaa. Sitähän se on vähän tänä päivänäkin.

– En usko, että siinä on taustalla mitään sen isompaa juttua. Se mikä on Classicissa, Passossa ja siinä isossa visiossa hienoa, niin vaikka tietyt jutut vähän ärsyttääkin, niin Peltola uskaltaa tehdä asioita ja Classic uskaltaa tehdä asioita uudistuen. Seura uskaltaa olla ottelutapahtumissa edelläkävijä, uskaltaa tehdä tempauksia, hankkia ruotsista pelaajia ja ottaa vaikkapa Jarkko Niemisen mukaan ja antaa hänelle mahdollisuuden, Piha tietää.

Classic-kapteeni näkee, että lajissa ollaan ajoittain liian herkästi varpaillaan, jos asia ei tunnu automaattisesti hyvältä omalta kantilta.

– Meidän lajissa katsotaan ajoittain asioita hiukan liian kapeakatseisesti ja tarkoitan sitä myöskin osaltaan omalta kohdaltani. Enkä tarkoita tässä pelkästään Classiciin liittyviä asioita. Vähän turhan paljon mietitään asioita vain omalta kantilta ihan kaikkeen salibandykommentointiin liittyen. Johtopäätöksiä tehdään vähän turhan hätäisesti, ja asioita voitaisiin katsoa myös hiukan toisenlaisten lasien lävitse.

– Jos otetaan vaikka esimerkiksi tähän Jarkko Niemisen tapaus, niin meillä on porukkaa, jotka valittaa, että lajia ei seurata ja kukaan ei oikein kiinnostu ja että pitäisi saada lehtereille väkeä. Sitten kun joku asialle jotain ja saa meille mediahuomiota ja porukka kiinnittää katseensa salibandyyn, niin sitten se tehdään väärällä tavalla.

– Vähän liian negatiivisesti suhtaudutaan kaikkeen uuteen ja enemmän pitäisi laji-ihmistenkin pystyä keskustelemaan asioista perustellen, eikä vain mustavalkoisesti huudeta, että miksi tuomarit hyllytetään ja miksi heidän pitäisi jatkaa, vaan ajatella asioita vähän laajemmin. Sitä kautta saataisiin vietyä tätä meidän lajia eteenpäin.

– Tämä vastaus lähti rönsyilemään varsinaisesta kysymyksestä, mutta sellainen edelläkävijämäisyys on Familylle ominaista. Tähän kuuluu Peltolan visiot sekä vaikka se, että tehdään pelaajina ”familymaisia” juttuja. Kyse on myös ajatusmaailmallisesta asiasta, Piha paaluttaa

Fysiikka usein pinnalla

Pelaajana Pihan kaikkein suurimmat vahvuudet liittyvät taitotasoon ja pelisilmään. Ei tarvitse valehdella jos sanoo, että sentterin pallonkäsittely- ja syöttötaito, pelisilmä ja yleinen pelikäsitys on maailman kärkeä. Se miksi 171-senttistä Pihaa ei olla nähty maajoukkueessa on usein liitetty siihen, että fyysinen taso ei riitä.

Jos suoraan sanotaan, niin Pihaa on pidetty urheilijana massaltaan liian isona ja sitä kautta myös pelaajana, jolla ei ole asiaa maajoukkuepeleihin. Tämä asia nousee usein esille myös erinäisissä haastatteluissa ja jossain määrin voisi kuvitella, että aihe jopa ärsyttäisi huippupelaajaa, vaikka hän on itse aina vastaillut suorasanaisesti.

Ärsyttääkö se, että fysiikastasi kysellään niin paljon?
– Se on itse asiassa ihan mielenkiintoinen aihe. Laji kuin laji, niin aika usein jos joku on erilainen, niin siihen kiinnitetään aika paljon huomiota ja yleensä nimenomaan negatiivisuuden kautta. Itse olen päässyt kokemaan sitä jo pienestä asti, ja minulle se ei ole ollut mikään vaikea juttu. On ollut enemmän massaa kuin urheilijalla pitäisi olla, ja se on tietysti tuottanut itselle vaikeuksia liikkumisen kautta.

– Sitä kautta olen sitten kokenut kuittailua ja kyseenalaistusta siitä, että miten voi pärjätä. Olen sitten muilla avuilla pärjännyt kentällä ja ansainnut paikkani aina. Oma tehtävänihän ei ole niitä valintoja tehdä. Jos peleissä tai muissa tulee kuittia, niin saan siitä itselleni virtaa. Jos joku siitä ärsyyntyy, niin olen tehnyt jotain asioita oikein taitopuolella tai muuten, kun vastustajan suunnalta joku haluaa minuun kiinnittää huomiota sillä tavoin, Piha valaisee mielipidettään.

Piha tietää, että asia ei ole kuitenkaan yksinkertainen, vaan siinä on monta eri puolta.

– Aihe on vaikea julkisesti kommentoitavaksi, sillä joissain tapauksissa erilaisuudesta kuittailu menee ihan kiusaamisen puolelle. Kun puhutaan esimerkiksi lapsista niin se voi olla jo aika raakaa ja vaikuttaa enemmän, jos sitä ei osata käsitellä. Itselleni tuli kuittia jo pienenä, kun pelasin vanhemmissa ikäluokissa ja äänenmurros tuli hiukan myöhemmin, mutta sitten kun kävi tekemässä vastustajan verkkoon maalin, niin se hiljeni.

– Itsetunto on ollut onneksi itsellä vahva ja olen pystynyt suhtautumaan asiaan huumorilla. Toki se on myös itsesuojelua, että osaa kääntää asian huumoriksi. En sano, että se on aina ollut helppoa ja kaikilla meillä on varmasti tässä nyky-yhteiskunnassa tiettyjä ulkonäköpaineita. Monimuotoinen asia, johon on vaikea vaikea vastata yksiselitteisesti.

– Enemmän olen kamppaillut sen urheilullisen puolen kanssa, että olen itse sen nähnyt ja muut ovat vihjailleet, että voisin saada itsestäni enemmän irti. Sitten kun ei olekaan saanut ja aina on kuitenkin yrittänyt. Se ei ole ollut yrityksen puutteesta kiinni, mutta en ole vain löytänyt niitä apuja ja keinoja onnistua. Nyt vanhemmalla iällä olen saanut täsmennettyä treenaamista ja päässyt tekemään niitä oikeita asioita. Siitä olen innoissani ja nyt kun paino on pudonnut, ja asiat pelikentällä kulkevat, niin se on yksi syy miksi pelaamisesta voi nauttia entistä enemmän, Piha pohtii.

Perhe pitää jalat maassa

Piha mainitsi jo haastattelun alussa, että käy töissä pelaamisen ohessa. Työuran ja pelaamisen yhteensovittaminen on onnistunut Pihan osalta tähän mennessä hyvin.

– Teen myyntihommia mediapuolella, ja tässä vaiheessa pitää sanoa iso kiitos Saarsalo Oy:lle. Me ollaan tällainen median aluemyyntiyksikkö ja edustetaan erilaisia medioita ja myydään eri medioita eteenpäin. Täyspäiväisissä töissä olen ja työskentelen toimistolla tai asiakaspalavereissa. Sen mitä olen huomannut kropan suhteen on se, että aina ei ole ihan paras palauttava lähteä pelin jälkeen kello 7 aamulla Helsinkiin autoa ajamalla. Istuminen ei tee aina ihan hyvää.

– Muuten arki on aika kiireistä ja tämä haastattelukin piti sopia treenimatkalle. Näin toimin usein muidenkin vapaa-aikaan liittyvien puheluiden suhteen. Se, että teen hommia on ihan oma valinta oikeastaan, sillä vaikka salibandysta jotain saankin, niin sillä ei ihan perhettä elätetä tai tulevaisuutta rakenneta. Työelämässäkin on tavoitteita ja haluan sen suhteen panostaa. Tällä hetkellä olen tyytyväinen omasta asemastani ja siitä mitä saan työelämässä tehdä, Piha avaa työsuhdettaan.

Tässä vaiheessa haastattelu katkeaa lyhyesti, kun taiturin auton kyytiin hyppää yksi lajin taitavimmista puolustajista, Krister Savonen, jonka pelityylissä ja olemuksessa on eittämättä paljon samaa kuin Pihassa.

– Työantaja antaa mukavasti vapauksia ja saan mennä peleihin ja treeneihin, joka on varsinkin näin keväällä mukava asia, Piha lisää vielä edelliseen aiheeseen.

Pihan puheista saa sellaisen kuvan, että perhe on miehelle erittäin tärkeä asia ja kokonaisuudessaan kiireinen elämä aiheuttaa myös tunnontuskia.

– Perheessä on tosiaan vaimo ja kaksi tytärtä. Heidän kanssa menee oikeastaan se kaikki loppuaika. Mahdollisimman paljon yritän olla heidän kanssaan ja haluaisin olla vielä enemmän. Tällä yhtälöllä aika jää vähän pienemmäksi ja omalla tavallaan, vaikka kevät on kauden hienointa aikaa, niin toisaalta odottaa sitä kevään ja kesän ajanjaksoa, kun tapahtumia on vähemmän ja saa olla enemmän perheenkin kanssa.

– Alkaa sen lapsistakin jo näkemään. Vanhempi tytär roikkui tänään jaloissa eikä halunnut päästää isiä treeneihin. Ei ole aina ihan helppoa itsellekään se lähteminen, mutta kuten jo aiemmin sanoin, niin sitä nauttii enemmän treeneistä ja tajuaa sen, että pelaaminen ei ole mikään itsestäänselvyys, vaan siellä on muitakin ihmisiä perheessä joiden kanssa voisi sitä aikaa viettää. Otan kaiken mahdollisen irti tästä pelimahdollisuudesta.

– Kuten sanottua, niin iso kunnia tästä mahdollisuudesta menee vaimolle. Vaimo on lasten kanssa kotona ja opiskelee muiden kiireiden ohella yliopistossa. Silti hän jaksaa aina olla tukemassa ja auttamassa myös pelihommissa. Huoltaa minua myös ihmisenä ja ravitsee sun muuta, jotta minulla on vapaus pelata. Arki on kiireistä, mutta kaikki palikat ovat tällä hetkellä mukavasti kohdillaan. Stressiä tuntuu aina aika ajoin pukkaavan, mutta pääasiallisesti positiivista, Piha suitsuttaa.

Pitkä tauko ennen finaalia

Classic pudotti Happeen välierissä jo lähes kaksi viikkoa sitten, joten tauko ennen Superfinaalia on ollut sangen pitkä.

– Heti kun tajusi, että siinä on se kahden viikon tauko välieräsarjan jälkeen, niin tiesi, että siitä tulee pitkä ajanjakso. Mitä tuossa ollaan puhuttu, niin monelle ei ole ihan täsmentynyt se, että Superfinaali tulee sieltä jossain kohtaa. Se ensimmäinen viikko ja ensimmäiset päivät palauteltiin kolhuja ja muuta. Sen jälkeen pikku hiljaa alettiin taas käynnistelemään koneita ja käymään ajatuksia läpi lähiviikkojen suhteen.

– Tällä viikolla ollaan menty vähän terävämmin ja kurkattu myös vastustajaa, kun se viikko sitten selvisi. Nyt alkaa olemaan sellainen fiilis, että se finaali tulee pian sieltä jostain. Ei ole yhtään jännitetty, ja ajatusmaailma on ollut sama kuin viime vuonna, eli peli tulee sitten kun se tulee.

– Sitä ennen nautiskellaan treeneistä ja päivistä ennen sitä, eli ei ole vain sitä yhtä peliä ja kannua jota tavoitellaan. Jos joku toisi meille tänään treeneihin kannun, niin ei me siitä mitään suuria voitonjuhlia saataisi aikaiseksi. Matkasta, treeneistä ja muusta yritetään nauttia ja sitä kautta mennään kohti lauantaita, Piha sanailee.

Classic ja EräViikingit kohtasivat viimeksi Suomen Cupin finaalissa tammikuussa. Silloin EräViikingit oli niukasti parempi ja vei kultaiset mitalit Helsinkiin.

– Saatiin hyvä nälkä siitä pelistä. Lyhyesti tuossa mietittiinkin, että kerran ollaan pelattu näin yksittäisessä finaalissa, ja he ottivat vielä voiton meidän kotiareenalla. Ei sitä toista kannua haluta sinne tietenkään antaa. Kaksi oikeaa joukkuetta siellä finaalissa on ja huippujengi tulee vastaan. Tiukkaa tulee olemaan. Sen kummempia aseita en tule sanomaan, että millä me EräViikingit kaadetaan.

– Isoin juttu piilee siinä, että keskitytään siihen omaan tekemiseen ja luotetaan myös siihen. Keskenämme ollaan puhuttu, että silloin kun pelataan omilla vahvuuksilla ja nöyrällä tavalla luotetaan itseemme, niin pärjätään hyvin. Heti jos lähdetään vähänkin oikomaan, luulemaan itsestämme jotain tai pelaamaan puolittain, niin silloin me olemme aika heikkoja, ja se on vaarallista. Tässä pitää nyt saada hyvä ja rento itseluottamus aikaiseksi, niin ollaan vahvoilla.

– Luulen, että meille tulee taas melko hyvä tukiyleisö sinne päätykatsomoon. Se on meille se sininen Familyn meri, joka sinne taas toivottavasti rantautuu. Luulen, että sillä saadaan aikaiseksi ekstrafiilis ja sen kuudennen kenttäpelaajan avulla me kammetaan kannu meille, Piha vakuuttaa.

Palataan vielä Pihaan itseensä. Kuten useaan otteeseen on todettu, niin fyysinen taso on parantunut ja voisi väittää, että mies on elämänsä kunnossa. Samalla Pihan puheista tuli selväksi, että arjen ja uran yhteensovittaminen on haasteellista, kuten tietysti monilla muillakin liigapelureilla.

Suomalaisen salibandyn kannalta olisi toivottavaa, että maestron ura jatkuisi vielä nousujohteisena.

Mikä on se Jussi Pihan seuraava taso?

– Kyllä tässä koko ajan enemmän ja enemmän tulee se oman pelin kehittäminen ja pelaamisesta nauttiminen aiheelliseksi. Seura tai minä ei olla vielä kommentoitu tulevaisuutta tai jatkoa sen enempää ja en lähde siihen sanomaan nyt mitään.

– Jos ura jatkuu vielä ja pelit jatkuu, niin sen olen päättänyt, että puolittain en lähde kokeilemaan. Olen ihan rehellisesti oppinut sen, että tavoitteet pitää asetella ja jos leikissä ollaan mukana vuosi tai kaksi, niin aion olla mukana siellä seuraavissa MM-kisoissa. Laitan sen ainakin tavoitteeksi. Pääseekö sinne tai ei on muiden valinta, mutta teen hommat ainakin siten, että valinta minun poisjättämisestä on vähintään mahdollisimman vaikea, Piha päättää päättäväisenä.