Salibandyn pääsarjoissa pelattiin tänään kaksi ottelua, kun miesten Salibandyliigaa miteltiin Kuopiossa ja miesten Divaria Jyväskylässä.
Kuopiossa Happee voitti Welhot lukemin 10-4. Ottelun avauserässä Happee meni nopeasti 14 minuutissa 3-0 -johtoon ja pakotti kotijoukkueen aikalisään. Aikalisän jälkeenkin jyväskyläläiset olivat vahvempi osapuoli ja isäntien Petri Lesch merkkautti tililleen muutaman varsin hienon torjunnan. Loppuerän aikana Peter Kotilainen osui vielä kertaalleen saatuaan Janne Hoikkaselta nopeasta sisäänlyönnistä mainion syötön.
Toisen erän alkuun Eero Vepsäläinen latasi Welhoille kavennuksen. Ajassa 24:44 Jami Manninen sivalsi kuitenkin ylivoimalla Happeen taas neljän maalin karkumatkalle. Erän puolivälin jälkeen Happee osui kahdesti ja Welhot välissä kertaalleen. Aivan erän lopussa Peter Kotilainen siirsi ylivoimalla lukemiksi jo 8-2 jyväskyläläisille.
Kolmannen erän avausminuutti oli Happeelle synkkä, sillä Welhot onnistui Tuomas Rautiaisen ja Iiro Lankisen toimesta ensimmäisten 52 sekunnin aikana. Lähemmäs kuopiolaiset eivät kuitenkaan päässeet ja kun Happee osui ottelun lopussa vielä kahdesti, nappasivat ”hirvet” kuuden maalin voiton.
Happeen tehokkain oli Jami Manninen pistein 2+3. Veli-Matti Hynynen takoi hattutempun ja alusti yhden osuman. Tuomas Rautiainen iski Welhoille kaksi osumaa.
Voitolla Happee pesi kasvojaan viikonloppuna kotikentällä lukemin 14-4 kärsimänsä SalBa-tappion jäljiltä ja nousi sarjataulukossa neljänneksi. Welhot pelaa kahdella viimeisellä kierroksella edelleen välttääkseen alaspäin karsinnat.
Jyväskylässä puolestaan NST voitti O2-Jyväskylän luvuin 8-7. Ensimmäinen erä meni illan divarikamppailussakin selvästi vieraiden komennossa, kun NST takoi taululle 4-0 -lukemat. Toisessa erässä kotijoukkue O2-Jyväskylä puolestaan kampesi maalin päähän reippaan puolikkaan erän aikana. 4-3 -kavennuksen jälkeen NST nappasi aikalisän. Vain 40 sekuntia tästä ja O2 latasi pelin kuitenkin tasoihin.
Kolmannen erän alussa Oskari Möykkynen kuritti isäntiä illan toisellaan ja NST siirtyi jälleen maalin johtoon. Ennen kolmannen erän puoliväliä Ere Laitimo vei NST:n jo kahden maalin johtoon, mutta Joni Lempinen kavensi heti seuraavassa vaihdossa. Tämän jälkeen NST osui taas kahdesti ennen kuin O2 onnistui kaventamaan seuraavan kerran.
Vajaat kaksi minuuttia ennen loppua O2 otti aikalisän ja toikin pelin kuudella viittä vastaan maalin päähän 59 sekuntia ennen päätössummeria. Tämän lähemmäs isännät eivät kuitenkaan päässeet.
Ottelun tehokkain oli O2-JKL:n Ville-Pekka Virtanen tehoin 3+1. Iiro Kinnunen syötti kolme maalia. Voittajajoukkueesta Oskari Möykkynen tehoili pistein 2+1.
Voitolla NST on todella lähellä Divarin runkosarjan voittoa. M-Teamilla on viimeisellä kierroksella mahdollisuus nousta tasapisteisiin, mutta NST:n maaliero on 19 maalia parempi. O2-Jyväskylän suhteen varmistui se, ettei se pelaa enää edes teoriassa pudotuspelipaikasta. Se pyrkii päätöskierroksella välttämään pisteen päässä hengittävät alaspäin karsinnat.
—
Miesten Salibandyliiga:
18:30 SB Welhot-Happee 4-10
Miesten Divari:
18:30 O2-Jyväskylä-NST 7-8
Mikä ratkaisee tasapisteissä sarjasijoituksen?
Maaliero.
Siis koko sarjan maaliero. Siis M-teamin pitäisi voittaa NST yli 19 maalilla voittaakseen!
”YRITYSTÄ TARVITAAN”, käsittääkseni jos M-Team tekee maalin, niin NST päästää maalin tuossa ottelussa.
Näihin tasapisteisiin on hyvä huomata se, että pääsarjoissa maaliero, alempana (mm. A-poikien SM-sarjassa) keskinäiset pelit. Viikonloppuna tuota tullaan kysymään halleilla aika monta kertaa, siellä kun on sellaisia joukkueita, jotka kierros ennen loppua voivat edelleen päätyä sijalle 3. tai sijalle 9.
Mistä löytyy minkäkin sarjan kilpailusäännöt?
Voinut ilmottaa aiemmin ku pari tuntii ennen peliä joukkueelle että menettää valmennuksensa ja yhden sarjapisteen? Eka erä 0-4 O2:lle takkiin joten vissiin sotki aikalailla peliin valmistautumista tuo uutinen.
Tässä. Pääsarjat:
24§ Joukkueiden järjestys sarjassa
Joukkueiden paremmuus runkosarjassa määräytyy saavutettujen pisteiden perusteella. Voitosta saa kaksi
pistettä, tasapelistä yhden ja tappiosta nolla pistettä. Tasapisteissä joukkueiden paremmuuden määräävät
järjestyksessä:
1) koko sarjan maaliero (tehdyt maalit miinus päästetyt maalit)
2) koko sarjassa otteluissa tehdyt maalit
3) keskinäisissä otteluissa saavutetut pisteet
4) keskinäisten otteluiden maaliero (tehdyt maalit miinus päästetyt maalit keskinäisissä otteluissa)
5) keskinäisissä otteluissa tehdyt maalit
6) arpa
Muut sarjat:
21§ Järjestys sarjassa
Joukkueiden paremmuus määräytyy saavutettujen pisteiden perusteella. Voitosta saa kaksi, tasapelistä yhden ja tappiosta nolla pistettä.
Tasapisteissä joukkueiden paremmuuden määräävät järjestyksessä:
1) keskinäisissä otteluissa saavutetut pisteet
2) keskinäisten otteluiden maaliero (tehdyt maalit miinus päästetyt maalit keskinäisissä otteluissa)
3) keskinäisissä otteluissa tehdyt maalit
4) koko sarjan maaliero (tehdyt maalit miinus päästetyt maalit)
5) koko sarjassa tehdyt maalit
6) uusintaottelu, kuitenkin vain, mikäli kyseessä on nousu, putoaminen tai mitalisijat
7) arpa.
Toivottavasti Kytöhonka saa vietyä projektin maaliin ja Nst takaisin liigakartalle! Ainakin omasta mielestä tämä perinteinen joukkue ja liigapaikkakunta takaisin olisi liigankin kannalta hyvä asia.
Säännöt pääsarjoihin sinällään: Salibandy.fissä kohdassa: ETUSIVU PALVELUT MATERIAALIT SÄÄNNÖT JA OHJEET PÄÄSARJOJEN SARJAMÄÄRÄYKSET
Ja muihin: ETUSIVU PALVELUT MATERIAALIT SÄÄNNÖT JA OHJEET KILPAILUSÄÄNNÖT
Minusta noihin voisi olla linkkejä vähän siellä sun täällä liiton sivuilla.
Kyllä Nakkisormet (NST)takaisin Liigaan! Toivottavasti myös Joensuun Josbakin vielä nousee joskus. Hienoja derbyjä. Samantyyppinen kuin Hämeen derby Steelers-LASB.
sääntöjen kaivamisesta!
Pistepörssi tai maalipörssi, ensin tulee omassa ylivoimaisuudessaan Henri Johansson, sitten rako ja sen jälkeen ryppäässä seuraavat.
Tässä kun on noista säännöistä puhetta, niin meneehän noissa muissa sarjoissa niin, että jos yli kaksi joukkuetta on sarjassa tasapisteissä, niistä muodostetaan ”keskinäisten sarjataulukko” ja sitten katsotaan niistä? Esim. PASM:ssä voi olla 26 pisteessä Happee, EräViikingit, Koovee, Oilers ja TPS, niin näistä sitten kaikilta nuo kahdeksan peliä (koti/vieras muita neljää vastaan) ja niistä ”uusi sarjataulukko”, jonka mukaan se järjestys määräytyy? Eli tässä siis keskinäisten sarjataulukon heikoin joukkue voi olla voittanut vaikka molemmat pelit keskinäisten sarjataulukon parasta joukkuetta vastaan molemmat 10-0, eikä sillä enää ”siinä vaiheessa” ole mitään merkitystä?
Veljesparista vanhemmalle Kotilaiselle kypärä päähän, kun ryntäilee saman vaihdon aikana kaksi kertaa welho-pelaajista ohi laitoihin ja ”loukkaantuu” päähän. Naurettavaa, mutta ovelaa pelin katkaisua.. Toivottavasti ei sattunut pahasti – aivotärähdykset ovat vakava asia.
Olettaisi sen niin menevän, että ”muut sarjat 21§ pykälää” noudatetaan loppuun asti, eli tasapisteissä olevien joukkueiden kesken ”keskinäisten pelien pohjalta” määräytyy edellä mainitun pykälän puitteissa lopullinen sarjajärjestys. Selkeämpää olisi olla vain yksi tapa (maaliero) määrittää järjestys kaikissa sarjoissa.
Periaatteessa tuon maalieroasian ymmärtää, että miksi on jätetty pois ei-pääsarjoista, kun joku saattaa hakata jonkun 30 maalilla, eikä ole haluttu sellaisen ratkaisevan sarjasijoituksia. Nyt sitten joku viisaampi tietysti kysyy, että minkäs hiton takia pääsarjoissa ei mennä sitten keskinäiset pelit edellä tai ole tätä systeemiä kopioitu NHL:stä.
Alasarjoissa koko sarjan maaliero ei toimisi samalla tavalla, koska ottelut päättyvät 12 maalin maalieroon, jotta koko sarjan maaliero ei kerro koko totuutta.
Mutta sitä tämä ei kerro, että miksi keskinäiset pelit eivät voi ratkaista keskinäistä paremmuutta pääsarjoissakin. Tässä siis M-Team tarvitsisi ”vain” neljän maalin voiton NST:stä.
Saisi maalimäärällä olla enemmänkin arvoa että paremmat nuijis heikommat maan rakoon eivätkä lähtisi takkiauki ja näin vääristävät sarjan tasoa 😉
Heippa Arto ja kiitos sääntöjen selventämisestä.
Sääntöjen valossa en voi ymmärtää miksi Oilers – Happee ottelussa pelattiin väen vängellä ilman maalivahtia tilanteessa jossa 9 sijalla vaanii Lasb nyt huomattavasti paremmalla maalierolla.
Tarkoitat varmaan Oilers – Indians?
Valmennuksellisesti pitää loppuun asti koittaa voittaa, tässä tapauksessa luukkosella oli varmaan ajatus reenailla 5vs.6 kuntoon ja katsoa mikä siinä on vikana, ei ehkä ollut ajatuksena päästää niin paljoa? Mutta pelillisesti Oilers laahaa, katsotaan miten playoffipaikan käy.
Juu aivan Oilers – Indians peliä tarkoitin, kiitos korjauksesta.
Kyllä jännitettävää riittää loppuun asti!
Tuo sopupelijupakka voi kyllä tässä tilanteessa aikaansaada sen, että O2 joutuu karsimaan divarissa pysymisestä. Kun katsoo viimeisen kierroksen ohjelmaa, niin Loviisalta on paha käydä pisteitä niistämässä (älkää sanoko, että onhan siihen keinot :):). Sen sijaan ErviAkatemia voi hyvin voittaa kotipelinsä LNM:ä vastaan (saako vahvistuksia jopa tuohon peliin), ja NJ-Tiikerit voi sekin päättyä vierasvoittoon. Eli joukkueista Åif ei lopulta sarjapaikkaa ajatellen kärsinyt penaltista niin paljon kuin O2, koska sai jostain käsittämättömästä syystä pitää pelistä 1 pisteen. O2 olisi varmaan normitilanteessa välttänyt maalieron turvin karsinnat, vaikka olisi hävinnyt loput pelinsä. Onhan tässä jonkinasteisen ”oikeusmurhan” piirteitä, vaikka divaripeleillä ei maailmankaikkeudessa suurta merkitystä olekaan. Muuten, onko toisaalta väliä oletko 1. vai 2. runkosarjassa, eikö vastustajat tule valintojen kautta? Ja valinnathan eivät koskaan ole yksiselitteisiä; joku voi haluta mieluummin vaikkapa sarjan 5. kuin 8. vastaansa….
Hei kaivoihan åiffikin loviisalta tarvittavat pisteet…