
Julkaisimme sunnuntaina uutisen otsikolla Farssi! Valmentajat sopivat tuloksesta kesken pelin: ”Kelpaako piste?”. Juttu kosketti Divarin O2-ÅIF -ottelun loppuhetkiä.
Sittemmin Salibandyliitto aloitti tutkinnan koskien epäiltyä sopupeliä ottelussa. Julkaisimme myös O2:n tulkinnan ja näkemyksen tapauksesta. Avaan nyt harvinaislaatuisesti julkaisemamme artikkelin motiiveja, koska senkin suhteen on esitetty erinäisiä arvioita.
Väite 1: Artikkeli on tehty pelkkien twiittien perusteella.
Väite ei pidä paikkaansa. Artikkeli perustuu silminnäkijähavaintoihin kuullun ja nähdyn mukaisesti. Lähteemme on täysin luotettava. ÅIF:n Sebastian Freudenthalin käyttämä ”kelpaako piste molemmille?” -heitto johti tapahtumasarjaan, josta jutussa on perimmäisyydessään kyse.
O2 kielsi ehdottomasti sen, että päävalmentaja Ilkka Peltonen olisi huutelua rekisteröinyt tai siihen reagoinut nyökkäämällä. Tämä lienee tärkeimpiä seikkoja mitä Salibandyliitto yrittää selvittää muiden asioiden ohessa.
Uutisemme oikeudenperäisyyttä voi miettiä siltäkin kantilta, että jutussa lukee myös O2:n kannalta lieventävä asianhaara eli O2-valmentaja Peltosen lainaus: ”Mikäli pallo saadaan, niin yritetään tehdä maali.” O2 omassa tiedotteessaan korostaa, että näin on sanottu.
Tiedotteessa ei myönnetä muita tapahtumia, ja Peltonen kiistää kuulleensa mitään kommentteja ÅIF:n vaihtopenkiltä. Silminnäkijän mukaan ÅIF:n penkki kommentoi tilanteessa vielä, että ”lupaukset pitää pitää” kuultuaan Peltosen kommentista. Ottelun loppu vietettiin joka tapauksessa ÅIF:n kenttäpäädyssä.
Olen sitä mieltä, että jutun julkaisulle on ollut vahvat perusteet. Seurat varmasti kiistävät kaikki väitteet kuten kuka tahansa tällaisessa tilanteessa.
Väite 2: Juttu on tahallista klikkihuoraamista lajin maineen nojalla
Tämäkään ei pidä paikkaansa. Emme hyödy jutusta varsinaisesti mitenkään. Meidän päätuotteemme (ja ainoa tuote) on salibandy, jonka maine on meille merkityksellinen asia. Jos hakisimme pikavoittoa vain mainosklikkien perusteella, niin tie olisi hyvin lyhyt.
Sen sijaan on tyypillistä syyttää viestintuojaa, kun jotain tällaista tapahtuu. Sittemmin on kuitenkin tullut esille, että ÅIF:n suunnalta ei ole kyse ainutkertaisesta toiminnasta. Tietojemme mukaan myös ÅIF:n ja M-Teamin välisen ottelun tapahtumia tutkitaan.
Joku on jo kommentoinut, että kysehän on voinut olla vitsailusta. Itse en pysty tulkitsemaan asiaa vitsinä, varsinkin kun se on toistunut.
Tässä päästään siihen, että onko aihe oikeasti niin tärkeä, että siitä kannattaa uutisoida lajin mainehaittojenkin nojalla? Edelleen olen sitä mieltä, että jutulle on vahvat perusteet.
Väite 3: Järjestelmän vika, ei siitä sen enempää
Tämä niin sanottu ”tilaisuus tekee varkaan” -teoria antaa ymmärtää, että lopun himmailussa on kyse ainoastaan systeemin hyväksikäytöstä. On ihan totta, että jos ÅIF olisi pitänyt palloa maalin takana, ja O2 pelannut loppuun asti myös passiivisesti, niin tilannetta tuskin olisi huomioitu mitenkään.
Tässä tapauksessa ero onkin iso, että onko kyseessä sanallinen vai sanaton ”sopimus”, ja varsinkin julkilausuttuna kaikkine seurauksineen, se laittaa ottelun lopun tapahtumille kyseenalaisen varjon.
Nykyinen pistelaskusysteemi ei ole tietenkään hyvä, mutta ei se oikeuta heittämään kaikkia urheilun perusarvoja roskakoriin. Salibandyliitto selvittää asian varmasti perinpohjaisesti ja aloitti tutkinnan kiitettävällä ripeydellä. Mahdollisia seurauksia on vaikea arvioida tässä vaiheessa.
Motiivejamme on penätty useaan otteeseen tähän liittyen, ja lajin parissa toimivia tuntuu asia kiinnostavan, joten päätin kertoa rehellisesti toimituksen kannan.
Tätä asiaa en kommentoi tässä vaiheessa enempää, en edes muodollisuuksia. Näistä asioista varmasti käydään jossain vaiheessa oma keskustelunsa.
Yle Urheilu julkaisi aiheesta maanantaina oman artikkelin omien lähteidensä kautta
Huomauttaisin, että keskustelupalstallamme liikkuu tällä hetkellä erityisen paljon niin sanottuja trolleja koskien ”aiempia sopupelejä”, jotka haluavat viedä keskustelua väärille raiteille.
Päivitys 19.2. 13.35 ÅIF piti palloa omalla kenttäpuoliskollaan ottelun lopun. Ei kuitenkaan maalin takana, kuten jutussa kirjoittajan toimesta virheellisesti väitettiin.
Päivitys 19.2. 16.12 Ruudunkaappaus poistettu asianosaisen toiveesta.