Suomi kohtasi joulukuun MM-kisojen alla päävastustajansa Sveitsin, Tshekin ja Ruotsin Uppsalan EFT-turnauksessa. Saldona oli rangaistuslaukauskilpailuvoitto 4-3, 5-2-voitto ja tappio 5-1.
Suomen viisikkopeliä analysoitaessa tulee mennä niinkin pitkälle ajassa taaksepäin kuin vuoteen 2013. Ruotsi oli lanannut kaksinkertaisen hallitsevan maailmanmestari Suomen Zurichin Stadthallen lattiaan MM-finaalissa joulukuussa 2012.
Se oli todella suuri sokki suomalaiselle salibandylle, mikä johti miesten maajoukkueen pelitavan muuttamiseen. Valmennusjohto Petri Kettunen, Mika Ahonen ja Juha Jäntti siirtyivät klassiseen vastahyökkäyspeliin nykyaikaisella mausteella eli puolustamisella pallolla. Zürichin ”maailman nopein salibandy” siirrettiin hyllylle.
Linjanmuutos johti pahojen alkuvaikeuksien jälkeen tiukkaan MM-finaaliin Göteborgissa vuonna 2014 ja Riian kultajuhliin kaksi vuotta myöhemmin. Kun Ruotsi oli Latviassa hetkellisen heikkouden tilassa, Suomi onnistui viemään ottelun puolustamalla pallolla ja ilman rangaistuslaukauskilpailuun. Sen Suomi voitti maalivahti Jarno Ihmeen johdolla.
Riian finaalin jälkeen uusvanha valmennusjohto Petteri Nykky, Samu Kuitunen ja Jäntti ovat jatkaneet Kettusen linjalla. Taustalla vaikuttaa myös Nykyn ja Kuitusen kolme kultaa kotimaassa Classicin peräsimessä. Vaikka Classic on hallinnut pallollistakin peliä miten on halunnut, sen pelitavan kivijalka on kuitenkin ollut tiivis viisikkopuolustus ja vastahyökkäykset. Pitkien hyökkäysten organisointi on jäänyt pelaajien vastuulle.
Suomen miesten maajoukkueen pelitapa on siis edelleen klassinen vastahyökkäyspeli pallon pitämisen nykyaikaisella mausteella. Oma pää pyritään muuraamaan umpeen puolustamalla joukkueena sekä pallottomana että pallollisena. Vastustajan virheitä kytätään ja niistä pyritään iskemään salamannopeasti vastaan. Vastahyökkäysten lisäksi maaleja yritetään tehdä erikoistilanteista. Tärkeintä on pitää vastustaja muutamassa maalissa. Uskotaan, että Suomen taitavat pelaajat tekevät sitten maalin enemmän. Pitkien hyökkäysten organisointi maalin tekemisen näkökulmasta on jätetty pelaajien omalle vastuulle.
Uppsalan turnauksen viisikkopeliä tulee analysoida tästä näkökulmasta. Kuinka Suomen pelitapa toimi eri osa-alueineen? Erityisesti näin lähellä MM-kisoja joku toinen näkökulma olisi haihattelua, kun tavoitteena on maailmanmestaruus. Aikaa suurempiin kurssin muutoksiin ei kerta kaikkiaan ole. Erikseen voidaan sitten käydä keskustelua, onko pelitapa oikea vai ei, mutta sopivampi hetki sille keskustelulle on kisojen jälkeen kuin nyt.
Tarkastelen siis Suomen pelitavan eri osa-alueiden toimimista Sveitsiä, Tshekkiä ja Ruotsia vastaan. Niistä kovin mittari on luonnollisesti rakas länsinaaapuri (jota vastaan MM-kisojen välissä voitot Suomi hävisi 1-5 maalierolla 21-39).
Maalinestopelaaminen
Varsinaisessa puolustuspelissä (pallo vastustajalla) Suomen maalinestopelaaminen oli läpi turnauksen erinomaista. Suomi päästi vain kolme maalia kolmessa ottelussa, kun se oli tasakentällisin päässyt järjestäytymään puolustukseen. Edes Ruotsi ei onnistunut kuin kerran maalaamaan Suomen viisikkopuolustusta vastaan. Kun Suomi vielä parantaa alueellista miesvartiointiaan MM-kisoissa, niin oman pelitavan kivijalka on enemmän kuin tukeva.
Ykkösvahti Eero Kosonen on myös mies, johon joukkue voi luottaa kuin vuoreen. Luultavasti kolminkertainen Suomen mestari Lassi Toriseva turvaa Kososen selustan, jos hänelle jotain tapahtuu.
Pallolla puolustaminen
Nykyaikaisessa salibandyssä maaleja ei kuitenkaan estetä vain, kun pallo on vastustajalla. Varsinkin Ruotsia vastaan sitä pitää pystyä tekemään myös pallon ollessa omilla. Käytännössä tämä tarkoittaa pitkiä hyökkäyksiä (Ruotsi pois pallosta), joissa puolustusvalmius eli viisikon tasapaino on korkealla tasolla. Tällöin pallonmenestykset eivät johda vastustajan ylivoimahyökkäyksiin kuin harvoin.
Pallolla puolustamisessa Suomella jäi rutkasti parannettavaa. Se tuli näkyviin viimeisessä ottelussa Ruotsia vastaan. Kun Suomi sai toisesta erästä eteenpäin edes yritettyä pitkiä hyökkäyksiä, Ruotsi iski neljä maalia ylivoimahyökkäyksistä. Suomi menetteli palloa keskialueella huonolla puolustusvalmiudella, ja Ruotsin tähdet pääsivät nautiskelemaan avoimeen kenttään. Huolestuttavinta oli, että kolmesti näin tapahtui Suomen kahta ensimmäistä viisikkoa vastaan ja kerran ylivoiman juuri päätyttyä.
Pitkän hyökkäyksen puolustusvalmiutta on kuitenkin vielä mahdollista parantaa selvästi ennen MM-kisoja. Huomattavasti vaikeampi asia on tehdä pitkästä hyökkäyksestä tehokasta. Puolustusvalmiutta tulee parantamaan myös Krister Savosen ja Tatu Väänäsen ilmestyminen takalinjoille kahteen ensimmäiseen viisikkoon.
Vastahyökkäykset
Suomella oli hyvä pyrkimys kääntää peliä nopeasti paikan auetessa. Tshekkiä vastaan se myös onnistui varsinkin toisessa erässä. Kovempia vastustajia eli Sveitsiä ja Ruotsia vastaan pelin kääntäminen jäi enemmän aikomukseksi kuin toteutuneeksi asiaksi.
Kyseessä on hyvin merkittävä kehityskohde Suomen viisikkopelissä. Voi olla, että aika ei enää merkittävään parannukseen riitä. Sen verran epäorganisoitunutta Suomen nopea hyökkäyspeli oli.
Toinen tähän vaikuttava seikka on hyvien kääntöpaikkojen luominen eli vastustajan pakottaminen vaarallisiin pallonmenetyksiin. Sitä on syytä myös parantaa ennen MM-kisojen ratkaisupelejä. Sitä on myös hyökkäyspeliä helpompi parantaa pelkästään palaveeraamalla. Sen jälkeen pelikin kääntyy mukavammin kuin Uppsalassa.
Erikoistilanteet
Ylivoimapeliä Suomi ei ollut selvästi vielä harjoitellut. Sikäli sen arviointi on varsin turhaa tässä vaiheessa. Sama koskee alivoimaa, koska myöskään vastustajat eivät olleet vielä hioneet ylivoimaansa.
Vapaalyönneissä Suomi puolusti yhtä tarkasti kuin liikkuvassa tilanteessa tasakentällisin. Omissa vapaalyönneissä oli nähtävissä useita lupaavia aihioita. Niitä viisikot olivat selvästi keskenään miettineet. Tsekkiä vastaan Suomi tekikin yhden maalin kulmalyönnistä (jotka vapaalyönteihin taktisesti luetaan).