Maailman parhaana puolustajana pidetty Krister Savonen tajusi muutama vuosi sitten, että eteenpäin päästäkseen elämäntapojen täytyy muuttua. Parin vuoden kuluttua hän haluaa olla maailman paras salibandypelaaja.

Kaksi vuotta sitten Riiassa Suomen maajoukkueen niin kutsuttu Classic-viisikko onnistui harvinaisessa tempussa. Krister Savosen, Janne Lammisen, Nico Salon, Sami Johanssonin ja Eemeli Salinin muodostama kentällinen ei päästänyt yhtään maalia koko MM-turnauksen aikana.

Silloin ensimmäisiä aikuisten kisojaan pelannut puolustaja Savonen valittiin myös tähdistökentälliseen Suomen voittaessa kultaa.

Itsenäisyyspäivän aattona 2018, noin kilometrin päässä Prahan O2 Arenasta sijaitsevassa hotellissa, Savonen viettää joukkueensa kanssa ansaittua, hieman kevyempää päivää. Myöhemmin maajoukkue siirtyy vielä nauttimaan illallisen paikalliseen pihviravintolaan.

– Tanskaa vastaan otimme sitten sen yhden maalin omiin. Eipä tarvitse sitäkään miettiä enää, Savonen hymähtää hotellin aulassa.

Suomi sijoittui alkulohkossaan toiseksi, ja ainoa tappio tuli Ruotsia vastaan. Kaiken kaikkiaan Suomen nimellisen kakkosketjun peli vaikuttaisi olevan uomissaan.

– Ruotsia vastaan pelasimme jo aika hyvin ja pystyimme hallitsemaan palloakin. Ei mennyt vain perässä juoksemiseksi. Olihan siinä pari hyvää tonttiakin, 24-vuotias puolustaja muistelee.

Tällä kaudella Savosen pelaamisessa on nähty jälleen uusia elementtejä. Usein hän on tottunut jäämään pohjalle ja jakamaan palloa tyhjiin tiloihin, mutta kuten MM-kisojen alkusarjassakin nähtiin, nyt häneltä voidaan myös odottaa nousuja vastustajan maalin eteen asti.

– Käy vähän tylsäksi, jos vedän kaikki pelit vain alhaalla. On kiva tehdä muutakin kuin antaa helppoja syöttöjä pakkiparille tai Nicolle (Salo).

– Sekin riippuu pelistä. Vähän heikompia maita vastaan pelkästään alhaalla ei pääse aina kovin hyvin pelille, mutta esimerkiksi Ruotsia vastaan siellä saa touhuta jo ihan tarpeeksi.

Paikkojakin Savosella oli avata maalitili, mutta vielä verkko ei ole heilunut.

– Ei sillä ole merkitystä. Tietysti on hienoa, jos sattuu tulemaan, mutta kyllä ne ovat ihan muut pelaajat, jotka haluavat tehdä enemmän maaleja.

Aiemmin mainitun ravintolaillan lisäksi joukkue saa näin välipäivinä hieman enemmän aikaa rentoutumiseen. Pleikkaritkin on kannettu mukaan Prahaan, totta kai, ja Savonen tietää ainakin sen, ketkä ovat joukkueen kovimpia änärin pelaajia.

– Vaikea sanoa ihan täysin, itse olen varmaan yksi niistä, jotka pelaavat kotopuolessa eniten. Täällä ei montaa sellaista kunnon pelaajaa ole. Änärissä me Harhauttajat (Savonen ja Peter Kotilainen) olemme aika kovia, joten sen tittelin antaisin meille.

”Ei ole pakko voittaa, kunhan tasoihin pääsee”

Savonen on kentällä näyttävä pelaaja; pallo karkaa harvoin lavasta tiukassakaan paikassa ja syötöt napsuvat kovalla prosentilla omien lapoihin. Sen lisäksi hän hoitaa puolustusvelvoitteet tyylikkäästi.

Pohjatyö pehmeille käsille ja tyylikkäille harhautuksille on tehty jo nuorena. Savonen vietti paljon aikaa halleilla ja pihapeleissä.

Nykyään pallon kanssa ehtii leikkiä hieman vähemmän, mutta aina mahdollisuuden saadessaan peliväline kulkee mukana.

– En hirveästi enää treenaa erityisesti pallon kanssa. Aloitin syksyllä opinnot Hämeenlinnan ammattikorkeakoulussa, joten se on vienyt aikaa muusta. Jos iltatreeneissä saamme vetää lämmittelyt omatoimisesti, niin sitten otan pallon mukaan hölkälle ja veivailen siinä samalla.

Hieman päälle 170-senttisen puolustajan voisi ajatella jäävän helpommin alakynteen isompiaan vastaan kulmaväännöissä, mutta Savonen on poikkeus. Hän tulee hyvin usein kaksinkamppailuista voittajana.

Hän ei osaa tarkemmin selittää syytä sille, mutta yksi oppi on ainakin tarttunut matkaan vuosien varrelta.

– Nuorten maajoukkueessa valmentaja Jarkko Rantala sanoi, ettei pakin ole aina pakko voittaa, kunhan ainakin tasoihin pääsee. Yritän olla mahdollisimman fiksu ja tökätä mailaa oikeissa paikoissa, hän avaa.

Taitopelaajat ovat lajista riippumatta kiehtoneet Savosta aina. Sellainenkin huhu on joskus liikkunut, että joukkuekaverit yrittivät juniori-ikäisenä jopa kokeilla, kuinka vaikeisiin syöttöihin taituri osuu.

– Pahimpia syöttöjä suoraan ristipakille on antanut Markus Kulmala. Ne tulivat välillä hirveällä kierteellä ja ilmassa. Sen äijän tuntien hän on joskus niin saattanut tahallaankin tehdä, Savonen kertoo nauraen ex-Classic-hyökkääjästä.

”Ensi kisat ovat ne”

Savosta pidettiin jo aikaisessa vaiheessa huippulupauksena. Voi jopa sanoa, että hän pystyi dominoimaan juniorisarjoissa hyvin pitkälti lahjakkuutensa ansiosta.

Sen sijaan fysiikkapuoli ei ollut kunnossa vielä siinäkään vaiheessa, kun hän oli ensimmäisen kerran noussut kunnolla miesten maajoukkuerinkiin.

– Olen ehkä päässyt turhan helpolla junnuna. Lahjoja on aina ollut tähän lajiin. Olikohan 2013 vai 2014, kun ensimmäisen kerran pääsin miesten maajoukkueen mukaan. Pärjäsin niin, että pysyin pallollisten avujen takia mukana, Savonen kertoo.

Niihin aikoina hän myös tajusi, että asioiden täytyy muuttua, jos hän haluaa päästä pidemmälle. Hän alkoi elää urheilijan elämää.

– Ääneen taisin sanoa sen silloin, kun en päässyt mukaan vuoden 2014 kisoihin. Olimme Classicin toimiston porukan kanssa katsomassa Hämeenlinnassa järjestettyä EFT-turnausta. Siellä sitten ruokapöydässä sanoin, että ensi kisat ovat ne, joissa olen mukana. Sen verran jäi harmittamaan, että jäin varapelaajaksi.

– Aloin syödä fiksummin, enkä lähtenyt ihan jokaisena mahdollisena viikonloppuna käymään yössä. Nykyäänkin aika menee mieluummin tyttöystävän kanssa. Siitä on kuitenkin tultu 15 kiloa alaspäin, joten väkisinkin se vaikuttaa aika paljon.

Palo urheiluun oli sen verran kova, että muutos kannatti tehdä.

– Ei minulla ole ikinä ollut mitään muuta tavoitetta kuin pärjätä urheilussa. En ole ollut superkoulupoika tai muuta sellaista. Aloin laittaa asioita tärkeysjärjestykseen.

Nuorten esikuva

Savonen onkin hyvä esimerkki siitä, kuinka nopeasti nuorena saadun potentiaalin voi lunastaa, kun panostaa siihen täysillä.

Keväällä 2018 Savonen valittiin maailman toiseksi parhaaksi pelaajaksi. Edelle kipusi vain Ruotsin maalipyssy Alexander Galante Carlström.

Menestyksen mukana hänestä on tullut myös monien lasten ja juniorien ihailema suosikkipelaaja. Tamperelaispakki yhdisti voimansa hyvän ystävänsä Peter Kotilaisen kanssa, ja kaksikko alkoi päivittää kuulumisiaan seuraajille Harhauttajat-brändin takaa.

Esikuvan rooli sopii Savoselle, sillä hän osaa samaistua häntä seuraaviin junioreihin.

– Olen aina tykännyt leikkiä lasten kanssa. Sen verran lapsellinen olen itsekin, että tulemme hyvin toimeen keskenämme.

– Muistan myös hyvin sen, kuinka paljon se merkitsi saada yksi läpy tai nimmari joltain pelaajalta. Se ei minulta ihan hirveästi vaadi, että heitän yläfemmat, ja jokaiseen käteen pyrin sen antamaan. Se voi olla iso juttu heille.

Muutama lapsuusvuosien esikuva on jäänyt hänelle itselleenkin mieleen.

– Ne olivat usein omia leirivetäjiä, kuten Sami Nyman. Muistan Roope Pietilän opettamat rankkarit Raholan leiriltä. Janne Tähkä oli myös mielenkiintoinen persoona ainakin silloin. Hän opetti syömään jauhelihakeiton kanssa ketsuppia. Ja totta kai hänen ilmaveivinsä oli pakko opetella, Savonen virnistää.

– Lisäksi viime MM-kisoista jäi varsinkin Tatu Väänänen mieleen. Älyttömän hieno ihminen, ja on hienoa seurata häntä täällä. Noista vanhemmista on hyvä ottaa mallia, koska he ovat vähän fiksumpia kuin me nuoret.

Vaikka Harhauttajat on viettänyt pientä hiljaiseloa, ei brändiä ole vielä hylätty.

– Siinä oli vähän alkuhuumaa. Sitten molemmilla tuli omia haasteita loukkaantumisten sun muiden kanssa, ja päätimme jättää sen sivuun. Somehommat eivät saa mennä oman tekemisen edelle. Kyllä me Harhauttajien nimeä kannamme ylpeänä täälläkin.

”Haluan olla maailman paras”

Maailman parhaana puolustajana pidetty Savonen on epäilemättä herättänyt kiinnostusta myös Suomen ulkopuolella.

Lähtö onkin jo ollut melko lähellä, mutta toistaiseksi hän on todennut paremmaksi vaihtoehdoksi jäädä tuttuun ja hyväksi havaittuun ympäristöön.

– On niitä tarjouksia muutamia ollut, mutta Classicissa on hyvä olla. Omat siviiliasiat ovat myös vaikuttaneet siihen esimerkiksi koulupaikan osalta. Ei minulla ole mikään kiire. Olen 24-vuotias, joten ehdin vallan mainiosti myöhemminkin.

– Viime kauden jälkeen pohdittiin vähän vakavamminkin, että olisinko lähtenyt. Petteri Nykky kuitenkin sanoi jossain haastattelussa, että MM-kisavuonna muualle lähtö voi aiheuttaa stressiä uuden pelitavan ja muiden asioiden suhteen. Siinä voi paletti mennä sekaisin.

Aiemmin Savonen ei halunnut asettaa salibandyn osalta mitään erityisempiä tavoitteita.

Nuoresta iästään huolimatta palkintokaappi on ehtinyt silti täyttyä jo melkoisesti. Junioripokaalien lisäksi sieltä löytyy muun muassa kolme Suomen mestaruutta, kaksi Suomen Cupin voittoa ja aikuisten sekä nuorten MM-kulta.

Yksi kuitenkin uupuu.

– Champions Cup on sellainen, jonka haluan voittaa. Classic tavoittelee maailman parhaan seurajoukkueen titteliä ja ansaitsisi sen kaiken hyvän työn jälkeen. Lähellä se on ollut, mutta tammikuussa on jälleen uusi mahdollisuus.

Hän on tottunut tekemään töitä tavoitteidensa eteen, ja sen huomaa hänen ajatuksiaan kuunnellessa.

– Maailmanmestaruus on aina kova juttu. Maajoukkue ei koskaan tuntunut sellaiselta, että sinne on pakko päästä. Pyrin ajattelemaan, että joko pääsen tai en. Jos en pääse, niin sitten paiskitaan lisää hommia. Haluan kuitenkin tulla koko ajan paremmaksi.

Jo aiemmin mainittu kunnianosoitus sytytti kipinän, joka potkii paiskimaan hommia lähivuosina.

– Haluan olla maailman paras sitten 2020 kotikisojen jälkeen, kun se valitaan.