Hämeen Sanomien urheilutoimitus julkaisi jouluaattona valintansa Kanta-Hämeen vuoden 2018 parhaaksi urheilijaksi. Valinta osui salibandytähti Ville Lastikkaan, 22.
Perusteluissa korostuivat Lastikan mainiot otteet Prahan MM-kisoissa, mutta myös Lastikan vahvat esitykset Hämeenlinnan Steelersissä oli huomioitu valinnassa.
Vaatimaton ja sympaattinen Lastikka ei osaa suhtautua itseensä isona urheilutähtenä.
– Omista junioriajoista on vasta vähän aikaa, ja itsekin olen fanittanut monia pelaajia, mutta itseään on vaikea nähdä tähtenä. Jos juniorit haluavat nimmareita tai jutella, niin totta kai haluan antaa hyvää mieltä ja itsestäni fiksun kuvan, Lastikka sanoi lehdelle.
Hämeen ammattikorkeakoulussa liiketaloutta opiskeleva Lastikka olisi varmasti haluttua tavaraa muissa Salibandyliigan joukkueissa sekä Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla. Lastikalla on oman uransa suhteen selkeitä tavoitteita.
– Totta kai haluan päästä seuraaviinkin MM-kisoihin (Helsingissä 2020) ja menestyä siellä. Haluaisin pelata ammatikseni, kun se alkaa olla salibandyssa pikkuhiljaa mahdollista. Saa nähdä, milloin laji nousee sille tasolle, vai nouseeko ollenkaan, Lastikka virkkoi.