KalloCastin 12. jakso on täällä. Viikon jaksossa on vieraana yksi kaikkien aikojen parhaista ja menestyneimmistä salibandypelaajista eli Classicin Juha Kivilehto.
Kivilehto on pelannut salibandya kolmella vuosikymmenellä Suomessa ja Ruotsissa. Puolustaja on juhlinut urallaan Suomen mestaruuksia HIFK:ssa, SSV:ssä, SPV:ssä ja Classicissa. Lisäksi seurajoukkuetasolta löytyy kaksi seurajoukkueiden maailmanmestaruutta ja useita Suomen Cupin voittoja.
Kivilehto on kuulnut miesten maajoukkueen vahvuuteen jo pitkään, ja miehen palkintokaapista löytyy neljä MM-kultamitalia. 37-vuotias puolustaja pelasi useamman kauden myös Ruotsin liigassa.
Alussa keskustellaan hieman tulevan viikonlopun koitoksesta, kun Suomi kohtaa Ruotsin Espoossa. Samalla Kivilehto kertoo mietteitään maajoukkueurastaan. Keskusteluissa käydään läpi Kivilehdon uraa ja eri seurojen sekä Suomen ja Ruotsin salibandykulttuurin eroavaisuuksia. Tällä hetkellä Helsingissä asuva Kivilehto pelaa tamperelaisjoukkueessa mikä tietysti vaikuttaa esimerkiksi harjoitteluun.
Kivilehto on toiminut urallaan myös urheilujohtajana, joten sitäkin aihetta käsitellään erikseen. Kivilehto kertoo myös muun muassa omasta kasvustaan urheilijana ja valottaa sitä millä periaatteella hän jatkaa vielä pelaajauraansa.
Keskustelun isäntinä toimivat Pääkallo.fi:n Joel Siltanen sekä Toni ”Ylijohtava” Lötjönen. Löydät ohjelman myös Acastista ja iTunesista. Ohjelma on nauhoitettu Gamesaverin tiloissa ja teknisenä tukena toimi Anssi Karjalainen.