
Miesten Salibandyliigassa pelattiin sunnuntaina kaksi ottelua. OLS voitti kotonaan Welhot maalein 8-5 molemmille todella tärkeässä ottelussa.
Welhot siirtyi johtoon ajassa 3:33, mutta sen jälkeen avauserä oli OLS:n. Aikavälillä 10:26-14:20 eli vajaaseen neljään minuuttiin OLS takoi neljä osumaa. Welhot turvautui aikalisään katkaistakseen oululaisten myllerryksen. Siinä se myös onnistui, sillä 4-1 -lukemissa lähdettiin erätauolle.
Toinen erä näytti jälleen miten nopeasti tilanteet salibandyssa muuttuvat, sillä ajassa 28:09 peli oli jo tasan. Welhot kiri kolmen maalin takaa-ajoaseman kiinni. Erän päätösminuutilla Valtteri Parviainen pääsi kuitenkin upottamaan rauhallisesti etukulmaan 5-4 -osuman juuri kun Welhojen Kalle Keränen oli saanut kahden minuutin rangaistuksensa istuttua loppuun.
Kolmannessa erässä avauspuolikas oli vielä suhteellisen tarkkaa pelaamista, jossa molemmilla oli omat hyvät hetkensä. Erän puolivälin ylityttyä peli alkoi paikka paikoin myös virtailla ja molemmille joukkueille siunaantui hienoja paikkoja myös pelinkäännöistä.
Ajassa 54:28 Petteri Kääriäinen pääsi yrittämään maalintekoa rangaistuslaukauksesta, mutta laitettuaan rankkarin käyntiin jalallaan, tuomaristo hylkäsi suorituksen. Sääntökirjassa lukee, että rangaistuslaukauksen suorittaminen aloitetaan mailalla keskipisteestä.
OLS kuitenkin onnistui vain reipas minuutti myöhemmin, kun Lauri Tiira heitti Mika Hirsikorvelle korkean pallon, jonka Hirsikorpi otti taidokkaasti alas ja latasi takakulmaan.
Sama mies oli asialla myös 7-4 -osumassa, joka syntyi tyhjään maaliin. Tällä kertaa maali syntyi taidokkaalla ilmaveivillä maalin takaa. Welhot onnistui kaventamaan 39 sekuntia ennen loppua, mutta Tatu Kiipeli viimeisteli loppulukemat vielä yhdeksän sekuntia ennen täyttä aikaa.
Ottelun tehokkaimmat olivat hattutempun takonut Hirsikorpi, sekä pisteet 1+2 tehneet Kiipeli ja Anssi Välitalo. Welhojen Eero Vepsäläinen onnistui niin ikään pistein 1+2.
Voitto tiesi sitä, että OLS nousi 24 pisteeseen. Edelleen OLS on kolmanneksi viimeisenä ensimmäisen alaspäin karsijan paikalla, mutta sillä on nyt yhtä paljon pisteitä kuin pisteen päällä olevalla LASBilla.
Welhoilla ja Steelersillä on pisteitä 25. OLS, LASB ja Steelers pelaavat vielä kolme peliä tällä kaudella, kun niitä puolestaan on Welhoilla enää kaksi. OLSin tilanne on siinä mielessä muuhun nelikkoon nähden edullinen, että se kohtaa vielä pahnanpohjimmaiset Kooveen ja Karhut. Welhojen ja Steelersin välisellä ottelulla on iso merkitys.
Päivän toisessa ottelussa juuri Steelers pelasi Oilersia vastaan. ”Öljymiehet” olivat ottelussa parempia maalein 10-7. Ottelun ykköstähtinä häärivät Justus Kainulainen ja Heikki Iiskola molemmat tehoin 3+2. Kainulainen ehti ottelun aikana istua myös viiden minuutin rangaistuksen huitomisesta. Steelersin puolelta Nico Jonaeson tehoili pistein 2+2.
Miesten Salibandyliiga 17.2.
Steelers-Oilers 7-10 Ottelutilastot
OLS-Welhot 8-5 Ottelutilastot