Divarin välieräjoukkueet selvillä – EV Akatemia tasasi puntit putoamiskarsinnassa

Kirkkonummi Rangers eteni välieriin. Arkistokuva: Juhani Järvenpää.

Kirkkonummi Rangers eteni välieriin. Arkistokuva: Juhani Järvenpää.

Miesten Divarin välieräjoukkueet ovat selvillä. Putoamiskarsintasarja venyi kolmanteen peliin.

Jyväskylässä Rangers voitti O2-Jyväskylän toistamiseen ja eteni välieriin. Tällä kertaa lukemat olivat 5-4 Rangersin hyväksi.

Ottelun avauserässä O2-Jyväskylä siirtyi kahdella nopealla maalilla johtoon. Kristian Lamminen kavensi ylivoimalla, mutta tauolle lähdettiin isäntien 2-1 -johdossa. Toisen eränkin jälkeen ero oli vielä maalin verran kotijoukkueen hyväksi, kun ensin ajassa 35:31 Iiro Kinnunen osui ylivoimalla ja erän viimeisellä minuutilla Teppo Salo kavensi.

Ajassa 49:19 Samuli Alaluusua tasoitti pelin ja sama mies oli asialla nelisen minuuttia myöhemmin, kun Rangers siirtyi ylivoimalla ensi kertaa ottelussa johtoon. Rami Kallio vei kirkkonummelaiset kahden maalin johtoon ajassa 56:24.

Vain 19 sekuntia myöhemmin tullut Timo Hakasen ilman maalivahtia tehty kavennus jäi jyväskyläläisille laihaksi lohduksi ja näin ollen sarja meni suoraan voitoin 2-0 Rangersin nimiin.

Muissa puolivälieräotteluissa voittoihin ylsivät Tiikerit ja LNM. Näin ollen Divarin välierissä nähdään Rangers, ÅIF, Tiikerit ja Liminka. Kaikki puolivälieräsarjat katkesivat suoraan kahdessa pelissä.

Putoamiskarsinnassa EräViikingit Akatemia tasasi puntit Merikoski SBT:n kanssa latoen taululle tylyt 13-6 -lukemat. Tehokkaimmat ”akateemikot” olivat Konsta Kupela tehoin 2+3 ja Miikka Martikainen pistein 1+4. Lauri Laine nakutteli pisteet 2+2, Juho Niinikoski teki hatullisen ja Joona Salmi tehot 2+1. Merikosken tehokkain oli pisteet 3+1 tehnyt Santeri Kaarre.

Miesten Divarin puolivälierät
15:00 O2-Jyväskylä-Rangers 4-5 Ottelutilastot (Rangers välieriin voitoin 2-0)
17:00 Loviisan Tor-LNM 6-7 JA Ottelutilastot (LNM välieriin voitoin 2-0)
17:00 Tiikerit-FBC Turku 4-2 Ottelutilastot (Tiikerit välieriin voitoin 2-0)

Miesten Divarin putoamiskarsinta
14:00 EräViikingit Akatemia-Merikoski SBT 13-6 Ottelutilastot (Sarja tasan 1-1)