Pääkalloennakko: Sarjanousijan nousukiito jatkuu – Rangers matkalla Divarin finaaleihin

Rangersin Tuomas Savukoski (oik.) kohtaa välierissä viime kauden seuransa. Kuva: Juhani Järvenpää.

Rangersin Tuomas Savukoski (oik.) kohtaa välierissä viime kauden seuransa. Kuva: Juhani Järvenpää.

Miesten Divarin välierissä Kirkkonummi Rangers kohtaa sipoolaisen ÅIF:in. Sarja alkaa lauantaina ja finaaleihin yltää kahdella voitolla.

Lähtökohdat:
Runkosarjan voittanut Kirkkonummi Rangers pudotti playoffien avauskierroksella O2-Jyväskylän suoraan kahdessa ottelussa. Voitot tulivat 4-2 ja 5-4 -lukemin. Tiukaksi siis meni, mutta lopulta molemmissa peleissä Rangers oli kuitenkin edellä.

Suhteellisen vähämaalisissa peleissä ei nähty yhdeltäkään Rangers-pelaajalta tehojen puolesta sinällään mitään erityistä ilotulitusta, mutta muutama pelaaja ylsi kolmeen tehopisteeseen. Samuli Alaluusua ampui sarjassa kolme tärkeää maalia, Teppo Salo teki kaksi ja syötti yhden ja Atte Silvennoinen alusti kolme osumaa. Maalilla Jens Beijar pelasi vakuuttavasti napaten 41 torjuntaa kahteen peliin ja päästäen vain kuusi maalia. Torjuntaprosentti oli loistava 87,23.

ÅIF puolestaan klaarasi oman tiensä välieriin voittamalla NST:n kahdesti jatkoajalla. Lappeenrannassa ÅIF harjasi pelin maalein 6-5 ja Sipoossa luvuin 3-2. Sipoon ratkaisevan pelin jälkimaininkeja on puitu enemmänkin, kun NST teki pelistä protestin, joka sunnuntaina lopulta hylättiin. Tilannetta kommentoivat niin NST:n joukkueenjohtaja Janne Ruippo kuin Twitterissä asiaa puinut ÅIF-peluri Jussi Mäkinenkin.

Tulos jäi, kuten todettua, kuitenkin voimaan ja runkosarjan kahdeksas pääsee nyt havittelemaan finaalipaikkaa. NST-sarjassa joukkueen tehokkain pelaaja oli Oliver Sillanpää, joka ratkaisi myös ensimmäisen ottelun jatkoaikamaalillaan. Mikko Piippo teki kahteen peliin tehot 1+2. Arttu Puska ÅIF:in maalilla vakuutti eritoten jälkimmäisessä ottelussa, joskin kohtasi ainoastaan 30 laukausta kahdessa pelissä. Torjuntoja kertyi siis vain 23 kahteen peliin. Torjuntaprosentti oli 76,67.

Pelillisesti sarjasta on odotettavissa Rangersin murtautumisyrityksiä ÅIF-puolustuksen muodon sisään ja vastaavasti ÅIF:in teräviä vastaiskuja. Sipoolaisten luotsi Sebastian Freudenthal sanaili joukkueen aktivoittaneen jälkimmäisessä NST-ottelussa karvaamistaan, mutta joukkueen selkäranka on läpi kauden ollut matala puolustus ja terävät vastaiskut. Todennäköisesti sipoolaiset eivät lähde pakkaansa juonikasta Rangersia vastaan avaamaan ja antamaan yhtään ylimääräistä tilaa.

Rangers puolestaan pyrkii monipuolisella pallollisella pelillään pääsemään maalipaikoille, sekä varmasti hallitsemaan peliä pallon kanssa. Tarkkana sen tulee olla, sillä ilmaisia menetyksiä ei sovi ÅIF:ille solkenaan antaa. Voitot runkosarjan keskinäisissä peleissä menivät tasan 1-1.

Knopit:
Rangersin Tuomas Savukoski on urallaan edustanut myös ÅIF:ia kausilla 2012-14, sekä viime kaudella. Kesken tämän kauden Rangersiin siirtynyt Savukoski oli viime kaudella sipoolaisten paras pistemies. Tällä kaudella mies on iskenyt Rangersille 19 pistettä runkosarjassa ja yhden pudotuspeleissä.

Taistelupari:
Erik Helenius, Rangers – Mikko Piippo, ÅIF

Rangers-hyökkääjä Helenius ei onnistunut O2-Jyväskylä -peleissä siten kuin runkosarjassa, mutta parhaimmillaan hän on joukkueensa parhaita pelintekijöitä. Siitä osoituksena runkosarjan tehot 9+29.

Takavuosien tehohyökkääjä Piippo puolestaan on viime vuosina pelannut enemmän pakin tontilla ja tällä kaudella myös pisteitä syntyi vaisumman viime kauden jälkeen selvästi enemmän,s kun hän takoi tehot 6+23. Piipolla on tärkeä rooli joukkueensa pelinrakentalussa ja maalien alustamisessa.

Molemmat pelurit voittivat runkosarjassa joukkueidensa syöttöpörssit ja edustavat ryhmien kokeneempaa kaartia. Piipolla on menossa kymmenes Divari-kausi, Heleniuksella puolestaan seitsemäs. Suurin spekulaatio keskittynee joukkueiden nuorimpiin tehoniekkoihin, mutta tämän kaksikon arvoa omalle joukkueelle ei kannata jättää huomiotta.

Kauden aiemmat kohtaamiset:
18.01.2019 ÅIF-Rangers 9-5
13.10.2018 Rangers-ÅIF 7-5

Näin pelataan:
La 16.03.2019 19:00 Rangers–ÅIF Kirkkonummen VS
Ma 18.03.2019 19:00 ÅIF–Rangers Sipoo Areena
Ke 20.03.2019 19:00 Rangers–ÅIF Kirkkonummen VS (tarvittaessa)

Kumpi voittaa?
Enää ei ÅIF:illa riitä, vaikka runkosarjassa se Rangersin kertaalleen voittikin. Kotisalissaan sipoolaisilla on maanantai-illan mittelössä mahdollisuus, todennäköisimmin Rangers yltää finaaleihin voitoin 2-0.