Pääkallotodistus: Classicin tähdet tuikkivat, TPS:n hiipuivat jälleen

Joonas Pylsy kuritti TPS:ää hirmutehoin lauantaina. Kuva: Anssi Koskinen

Joonas Pylsy kuritti TPS:ää hirmutehoin lauantaina. Kuva: Anssi Koskinen

Tampereen Classic nosti omaa tasoaan, ja se oli TPS:lle liikaa miesten Salibandyliigan neljännessä finaalissa. Turkulaisten tähdet jatkoivat tuskailuaan.

Samalla kun Classic pääsi lauantaina Kupittaalla lähelle omaa huipputasoaan, ei TPS pystynyt omalla suorituksellaan vastaamaan siihen.

Pelin käännekohta oli TPS:n hukkaama viiden minuutin ylivoima, josta Classic pääsi johtoon turkulaisten tuhlatessa omat paikkansa.

TPS:ltä odotetaan ratkaisupeleissä tehoja erityisesti ykköskentältä, mutta sen anti on ollut hyvin vaisua toistaiseksi. Ketju on edelleenkin tehnyt vain yhden maalin tasaviisikoin Classicia vastaan.

Ilman Pyry Luukkosen huipputorjuntoja lukemat olisivat voineet olla vieläkin rumemmat.

Classicilta sen sijaan isot tähdet nousivat esille oikeaan aikaan. Nico Salo paransi otteitaan puolustajana, Sami Johansson tykitti kaksi tärkeää maalia ja Joonas Pylsy viimeisteli hurjat 2+3-tehot. Oskari Heikkilä teki töitä ja vieläpä pari tärkeää maalia.

TPS

Eero Jalo 2
Olli Kinnunen 2
Miko Kailiala 2
Lauri Stenfors 3
Janne Nurminen 3

Sami Saarinen 2
Jaakko Hautamäki 3
Mikko Hautaniemi 2
Olli Laine 2
Niklas Niiranen 3

Juho Sorri 1
Teemu Aaltonen 3
Ville Laine 2
Juuso Alin 2
Toni Salminen 2

Pyry Luukkonen 4

Nikolas Laaksonen ei pelannut
Aku Kuikka ei pelannut
Tatu Kanervisto ei pelannut
Olli Kuisma ei pelannut

Classic

Eemeli Salin 3
Joonas Pylsy 4
Oskari Heikkilä 4
Mikko Leikkanen 3
Nico Salo 4

Konsta Tykkyläinen 3
Jussi Piha 3
Sami Johansson 4
Janne Lamminen 3
Juha Kivilehto 3

Albert Koskinen 3
Eetu Sikkinen 3
Aaro Helin 3
Atte Eronen 3
Tino Salminen 3

Lassi Toriseva 3

Juho Syvänen ei pelannut
Eemeli Akola ei pelannut
Jere Pulkkinen ei pelannut
Pietari Jääskeläinen ei pelannut

5 kalloa = maailmanluokan suoritus
4 kalloa = keskitasoa parempi suoritus
3 kalloa = keskivertosuoritus, perustekemistä
2 kalloa = parannettavaa jäi
1 kallo = luokaton suoritus