Tamperelainen Koovee juhli pronssia keväällä 2012. Sen jälkeen alkoi pitkä ja hidas luisu, joka vei seuran täksi kaudeksi Divariin.

Pronssin jälkeen Kooveen sijoitukset miesten Salibandyliigassa ovat olleet 9, 10, 7, 10, 11, 12 ja 14. Trendi on siis ollut yhtä poikkeusta lukuun ottamatta laskeva. Kooveen hiipuminen on monella tapaa mielenkiintoinen, sillä sen taustalta ei löydy dramaattisia käänteitä. Seura on pystynyt maksamaan kohtalaisia korvauksia ja myös sen juniorimylly on tuottanut kiitettävästi. Toisin sanoen se oli vakaa liigaseura. Mitä siis tapahtui?

Tätä pidempää juttua varten on haastateltu useampia seurassa mukana olleita pelaajia ja toimihenkilöitä. Disclaimerina mainittakoon, että jutun kirjoittaja edusti seuraa pelaajana vuodet 2013-2015.

Pronssi ja ”kaikkien aikojen Koovee”

Kooveen pronssi kaudella 2011-12 oli yllätys, mutta oliko se suonenveto? Koovee oli kuitenkin ollut selkeä pudotuspelijoukkue useampana vuotena. Joukkueessa mukana olleet kuvailevat kaikkien tähtien osuneen kohdilleen. Kuusi kautta Kooveeta edustaneen Aapo Mutasen mukaan mukana oli pientä ylisuorittamista, mutta loppukauden pelillisen tason perusteella mitali oli ansaittu. Kentälliset, peluutus ja joukkueen sisäinen motivaatio menivät aivan nappiin. Positiivinen kierre lähti jo syyskaudella liikkeelle ja hitsasi joukkueen tiiviisti yhteen. Se kantoi loppuun asti.

Pronssin jälkeen alkoivat ongelmat. Koovee jopa vahvistui seuraavaksi kaudeksi, mutta ”kaikkien aikojen Kooveen” kausi oli lopulta tervanjuontia. Joukkue muun muassa hävisi kahteen otteeseen sarjanousija Ilvekselle ja jäi lopulta pudotuspelien ulkopuolelle. Haastattelujen perusteella romahduksen taustalta löytyy kaksi syytä: itsestä liikaa luuleminen ja heikko urheilullisuus.

– Pronssikaudella oli hyvää tuuria ja kaikki natsasi, mutta semmoisen jälkeen ruvetaan helposti puhumaan ja kuvitellaan, että tämä on se meidän perustaso. Ei välttämättä ollut realistista ajatella, että Koovee on Suomen top 4-seura. Olisi voinut olla sellainen, joka menisi joka kausi pleijareihin, mutta jos olisi halunnut tehdä selkeän top 4-seuran, niin se olisi vaatinut parannusta, eikä sitä ollut näköpiirissä, Mutanen sanoo.

– Kun ei ollut kokemusta pärjäämisestä, niin ehkä siinä oli helppo kellua ja mietittiin, että ollaankohan ensi vuonna finaaleissa ja unohtui se, että jos haluat olla finaaleissa, niin sun täytyy tehdä pirusti hommia, että pääset sinne, pronssin jälkeisellä kaudella edustusjoukkueeseen noussut, tätä nykyä EräViikinkejä edustava Tuomas Aho miettii.

– Se lähti heti väärille raiteille. Urheilullinen puoli ei ollut ykkösprioriteetti ja se oli se isoin tekijä. Mentiin vähän silleen, että kun menestyttiin viime vuonna, niin menestytään nytkin. Oltiinko saatu liian ilmaisena se edellinen vuosi, pronssin ratkaissut Lassi Ylisiurunen pohti.

Toki Kooveen iskukykyä verotti pronssikaudella liekehtineen ykköskentän hajoaminen. 44 pinnaa iskenyt Mikko Immonen oli lähes koko kauden loukkaantuneena. Nuorisotähteä 38 pisteellä säestänyt Marko Lahtinen lopetti. Kovin odotuksin Josbasta tullut Tatu Eronen taas kärsi polvivaivoista ja summasi 14 peliin vain viisi pistettä.

Prossikaudella ja sen jälkeen mukana olleiden pelaajien mukaan fysiikkatreenaaminen ei muuttunut olennaisesti kausien välillä. Se pysyi yhtä löysänä. Kesätreeneissä oli harvemmin yli kymmentä pelaajaa. Pelaajien sitoutumisen taso oli heikkoa, eikä valmennus sitä vaatinut. Kooveessa keskityttiin salibandyyn, eikä muu juurikaan kiinnostanut.

Jo ennen pronssikauden alkua joukkue kävi pelaamassa Czech Openissa. Sievästi sanottuna pelit eivät olleet tekemisen keskiössä. Yhtenä kesänä joukkue vietti kahden kuukauden omatoimisen jakson. Ennen sitä joukkuetreeneissä oli poikkeuksetta paikalla alle kymmenen pelaajaa.

Tietyllä tapaa ongelmat pronssin jälkeen kulminoituvat päävalmentaja Arto Riihimäkeen. Luotsia kuvaillaan hyväksi pelaajien käsittelijäksi ja ilmapiirin luojaksi. Riihimäen alaisuudessa pelanneet myös kehuvat luotsin ajatuksia pelistä. Etenkin pronssikauden toimivien kentällisten löytämisestä Riihimäki saa kehuja. Urheilullisella puolella ja kokonaisuuden hallinnassa oli kuitenkin pahoja puutteita. Haastattelujen pohjalta syntyy kuva, että joukkueessa kuviteltiin ylintä valmennusjohtoa myöten, että pelkästään pelillisiä asioita harjoittelemalla tulos kehittyisi.

Riihimäki ei kuitenkaan osta väitettä, että pronssin jälkeinen kausi olisi kaatunut heikkoon sitoutumiseen. Hän kyllä myöntää, että ilmassa oli ”pronssikrapulaa”. Kausi oli Riihimäen mielestä ennemminkin epäonnekas, sillä loukkaantumisia oli runsaasti, eikä niille löytynyt yhteisiä tekijöitä.

– Oma valmennusfilosofia menee paljon pelin kautta. Fysiikkaakin voi tehdä kesällä lajin kautta, esimerkiksi erilaisten lajinomaisten intervalliharjoitusten kautta, Riihimäki avaa.

Kyseisillä kausilla mukana olleet pelaajat myös näkevät, että ryhmässä oli paljon pelaajia, joiden motivaatio olisi saattanut lopahtaa, jos vaatimustaso olisi ollut korkeampi. Löysä ilmapiiri sopi monelle pelaajalle.

– (Urheilullinen löysyys) tuli osaksi myös pelaajavalintojen kautta. Otettiin paljon hyviä pelaajia, jotka eivät olleet ehkä valmiita treenaamaan niin paljon. Lyhyellä tähtäimellä on parempi ottaa se parempi ja huonommin motivoitunut pelaaja kuin nuori ja kehittyvä, Mutanen sanoo.

Santasen aika: pajatson tyhjeneminen, uusi tuleminen ja näivettyminen

Pronssia voittaneen joukkueen tarina päättyi seuraavan kauden konttaamiseen. Riihimäki lähti Ruotsiin ja samalla vaihtui yli puolet pelaajistosta. Päävalmentajaksi nousi pitkän linjan tamperelainen juniorivalmentaja Hannu Santanen.

Kooveeta uumoiltiin putoamistaistoon, mutta moni nuori pelaaja nosti profiilia. Eemeli Salin nousi maajoukkueeseen. Lopulta Koovee säilyi kirkkaasti ja oli kymmenes. Seuraavalle kaudelle ryhmä vahvistui merkittävästi, kun paluumuuttajia saapui useampi kappale. Joukkue eteni puolivälieriin, mutta putosi mestaruuden voittaneelle SPV:lle.

Keväällä 2015 nähtiin yksi Kooveen tarinan kulminaatiopisteistä. MM-kisoissa debytoinut Salin vaihtoi kaupungin ykkösseura Classiciin. Hirmufysiikasta tunnetun hyökkääjän menetys oli jo pelkästään pelillisesti jättimäinen menetys, mutta etenkin henkisesti Salinin lähtö koetteli vielä pahemmin. Kooveessa koettiin ulospuhallus.

Myös Santasen aikaan joukkueessa oli ongelmia urheillullisen vaatimustason kanssa. Esimerkiksi sovituista testirajoista ja fysiikkatreenaamisesta ei pidetty kiinni. Joukkue jakautui tietyllä tapaa kahteen porukkaan: niihin, jotka halusivat treenata ja kehittyä sekä niihin, joita kiinnosti lähinnä pelaaminen.

Salinin lähdön jälkeisestä kaudesta tuli välikausi. Sen aistivat myös mukana olleet pelaajat. Koovee oli pudonnut playoffs-taistosta jo hyvissä ajoin, mutta liigan häntäpää oli kaukana perässä. Santaselle kerrottiin jo joulukuussa, että pesti ei jatku ja kakkosluotsi Valtteri Sainio nousee päävalmentajaksi. Kauden päättymistä ja uuden projektin alkua odoteltiin koko kevät. Meininkiä kuvailtiin väsyneeksi ja päämäärätiedottomaksi – näivettyneeksi.

Samoihin aikoihin Kooveella oli myös maksuongelmia pelaajapalkkioiden suhteen. Vaikka tarkkoja lukuja on vaikea saada, on melko yleisesti tiedossa, että Koovee on Pirkanmaan selkeä kolmosjoukkue mitä tulee pelaajille maksettaviin korvauksiin. Lassi Ylisiurunen kuitenkin arvioi Kooveen maksaneen liigan tasolla mukiinmeneviä korvauksia.

– Tyhmäähän se olisi sanoa, että se ei vaikuttaisi mielialaan, kun saat karhuta rahoja koko ajan. Se on ehkä yksi suurimmista tekijöistä. Kun ei ollut rahaa, mutta oli tehty soppareita, joihin ei ollut rahaa, niin syöhän se joukkuetta, ex-kapteeni Ylisiurunen sanoo.

Siihen mistä kassan ehtyminen johtui, on erilaisia tulkintoja. Vuodesta 2011 lähtien Kooveen salibandyjaoston eri johtotehtävissä toiminut Jaakko Aho sanoo, että budjetointi ja kontrolli emoseuran puolelta kiristyi viime vuosina.

Ylisiurunen taas nostaa esiin pelipaidat ja niistä löytyvät mainokset. Kooveen monivuotinen luottosentteri sanoo, ettei tiedä faktoja taustalla, mutta jo pelkkien pelipaidan mainosten vähentyminen Riihimäen jälkeisen ajan jälkeen viittaisi resurssien kaventumiseen. Jaakko Ahon mukaan paidoista ei voi suoraan päätellä tulovirran kehittymistä, mutta sillä oli osansa, että muutama isompi sponsori jäi aikanaan sivuun.

Pitkään seuran junioreita valmentanut ja viimeiset vuodet edustusjoukkueessa toiminut Ilja Pantzar sanoo myös, että maksuongelmia on ollut. ”Kaikkien aikojen kausi” (2012-13) jätti velkaa. Suurimpana syynä tuon kauden velkoihin Pantzar näkee niin sanottujen peruspelaajien kohonneet sopimukset. Kolmoskentän pelaajillekin maksettiin muutamaa tonnia.

Elettiinkö Kooveessa siis menestyksen vuosina yli varojen? Riihimäki kertoo, ettei pysty sanomaan tarkkaa faktaa, koska ei ollut taloudesta vastuussa. Hän uskoo, että talousongelmat ovat ennemminkin pidemmän ajan haaste, kuin yksittäisestä kaudesta johtuva.

– Pronssikauden budjetti oli aika pieni. Siinä lähti paljon kokemusta pois. Joukkue oli melko nuori ja siihen tehtiin paljon hyviä täsmähankintoja. Tuskin ne palkkiot kuitenkaan niin paljoa seuraavalle kaudelle nousivat.

– En tietenkään tiedä tarkkaan, kun olin kuusi vuotta poissa, mutta haasteita oli jo ennen sitä (2012-13) ja varmasti sen jälkeenkin.

Uusi kunnianhimoinen projekti

Kevään 2016 jälkeen edustusjoukkueessa tehtiin selkeä linjamuutos. Kooveeta jo pelaajana edustanut Valtteri Sainio nousi päävalmentajaksi, Ilja Pantzar tuli apuriksi. Aiemmin löysästä Kooveesta pyrittiin luomaan kertaheitolla urheilullinen joukkue, joka pyrki nousemaan pudotuspelijoukkueeksi nuoriin pelaajiin panostamalla. Vaikka muutos oli tervetullut, oli se kertarysäyksellä suoritettuna erittäin raju. Liian raju.

– Pitäisi tehdä askel kerrallaan, mutta siinä tuli liian iso muutos monelle pelaajalle. Aiemmin olisi pitänyt olla kontrolloidumpaa, mutta jos se kontrolli vaihtuu vaihtoehdosta ei mitään ja tilalle tulee täysin kontrolloitu, niin pelaajat eivät ehkä osanneet ottaa vastaan semmoista auktoriteettia, mikä siihen tuli. Oli toki pelaajalähtöistä, mutta monella oli semmoinen mielikuva, että isoveli valvoo, Kooveeta tuolla kaudella kipparoinut Ylisiurunen sanoo.

Pantzar taas ei koe, että muutos olisi ollut liian raju. Ennemminkin hän näkee, että virheitä tehtiin pelitavan ja lajiharjoittelun osalta. Syksyllä 2016 nuori Koovee pelasi yltiöaktiivista salibandya, jossa haluttiin pitää yllä tempoa ja vauhtia. Hieman samaan tapaan kuin SPV on pelannut viimeiset puolitoista vuotta.

– Vadella (Sainio) oli valtava into päällä. Ehkä olisi pitänyt itsekin puuttua. Vaden juttu oli valtavan ideologinen, Pantzar sanoo.

– Jälkikäteen ajatellen se oli meidän pelaajien yliarviointia. Kuviteltiin, että niin voi pelata. Olisi ehkä voitukin, jos olisi ollut kokeneempi ja kovakuntoisempi joukkue. Siinä oli meidän valmennustiimin kokemattomuutta liigatason pelaamisesta. Pelitapa vaati liikaa ja se oli tuhoon tuomittu nuorella ryhmällä.

Suuren muutoksen taustalla oli myös toinen suurempi linjaus: panostaminen omiin junioreihin ja pelaajapolkuun. Osittain tämä oli talouden sanelemaa, sillä budjetti oli pienentynyt aiemmista vuosista ja Pantzar kertoo seurajohdon tehneen selväksi, että se ei ole tulevina vuosina kasvamassa. Hän kuitenkin kertoo lähteneensä projektiin mielellään mukaan ja pitäneensä sitä hyvänä ideana. Salomaat ja kumppanit olivat kasvaneet johtaviksi pelaajiksi ja tilanne junioripuolella oli siinä vaiheessa vielä hieman keskimääräistä parempi.

Lopulta kunnianhimoinen projekti ajoi karille. Siinä mukana olleet ja aiemmin Kooveessa pelanneet kuitenkin näkevät, että muutos oli paikallaan. Rakennuspalikat vaan olivat huomattavasti heikommat kuin muutamaa vuotta aiemmin.

– Jos miettii, että sulla on alemman keskikastin jengi ja lähdet pelaamaan tosi aktiivista ja pallollista peliä, niin se vaatii paljon. Joukkue ei ollut riittävän hyvä toteuttamaan sitä pelitapaa. Muutos oli liian ideologinen. Vaikka jälkeenpäin on toki aina helppo sanoa. En silti lähtisi kritisoimaan Vadea ja sen valintoja. Ne saattoivat olla siinä hetkessä parhaat ja jos niistä olisi päässyt yli, niin nykytilanne saattaisi olla toinen, Aapo Mutanen toteaa.

Putoaminen

Lopulta Koovee ajoi karille viime keväänä. Joukkue sai vaivaiset kuusi pistettä ja putosi sarjajumbona Divariin.

Avainpelaajiin lukeutuneen Tuomas Ahon mukaan joukkue ja seura ei ollut riittävän merkityksellinen tarpeeksi monelle. Hän myös sanoo, että säilyäkseen pelin olisi pitänyt olla ehkä hieman inhorealistisempaa.

– Vaden johdolla oli oikea pyrkimys, kun pyrittiin tekemään porukasta urheilullisempi. Mutta se oli ehkä turhan jyrkkä U-käännös. Tykkäsin kuitenkin siitä, että oltiin tehty se havainto, että tässä oltiin luisumassa vaan alaspäin ja nyt pitää selkeästi yrittää jotain. Epäonnistuttiin siinä selkeästi, kuten tulokset näyttävät. Mutta kun katot viime kaudenkin joukkuetta, joka voitti kokonaista kaksi peliä koko kaudella ja sieltä on silti siirtynyt monia pelaajia hyviin liigajoukkueisiin. Vaikka joukkueena ei onnistuttu, niin kyllä se antoi valmiuksia edistää omaa uraa.

Pantzar taas sanoo, että tähtäin oli parin vuoden päässä. Jos seurajohto olisi ilmoittanut, että ainoa tavoite olisi säilyä, olisi hän toiminut eri lailla. Hän myös huomauttaa, että viime kaudella joukkueelta puuttui tehokas ykköskentällinen, johon se pystyi toissa kauden kriittisillä hetkillä nojaamaan.

– Haluttiin, ettei ensisijaisesti selviydytä. Haluttiin totta kai säilyä, mutta myös olla ensi kaudella valmiimpia. Tiesin, että hyviä nuoria oli tulossa ja runkokin olisi säilynyt, Pantzar kertoo.

– Puolustuspelitapaa olisin hivenen muuttanut ja luonut vaihtoehtoisia malleja. Oltaisiin pystytty paremmin reagoimaan vastustajiin ja saatu sitä kautta vastaiskuja. Pystyttiin sillä jengillä kuitenkin suht hyvään viisikkohyökkäämiseen.

– Myös muutama juttu kauden läpivientiin liittyen jäi harmittamaan tosi paljon. Elo-syyskuu jäi loukkien takia risaiseksi ja meidän tason jengi olisi tarvinnut juuri siihen kohtaan tiiviin jakson. Ensimmäiseen maaottelutaukoon oli hyvä jakso. Sen jälkeen harjoiteltiin päin persettä. En tajunnut siinä kohdin realiteetteja, kun oltiin esimerkiksi hävitty niukasti Happeelle hyvän pelin jälkeen. Olisi pitänyt malttaa hinkata perusasioita. Oli luotto, että tietyt asiat oli kunnossa, mitkä eivät sitten olleet. Sen jälkeen menetettiin itseluottamus ja alkoi negatiivinen kierre, joka meni korvien väliin. Voittamisen kynnys kasvoi lopulta liian isoksi, eikä valmennuksella riittäneet kyvyt sitä oikaista.

Pirkanmaan kilpailu ja KrP:n nousu

Vaikka Kooveessa on tehty vuosien varrella virheitä, ei ehtyminen johdu pelkästään seuran omasta toiminnasta. Pirkanmaalla oli pitkään kolme liigaseuraa, joten kilpailu pelaajista, sponsoreista ja katsojista on poikkeuksellisen kovaa.

– Pelaajatarjontaa on enemmän, mutta pelaajista myös kilpaillaan enemmän. Etenkin niistä kärkipelaajista, joiden pitäminen on kaikkein haasteellisinta. Pelaajia, joilla on halu mennä eteenpäin, on vaikea signata pitkiin sopimuksiin. Hyvin harva tekee pidempää kuin kakkosta Tampereella. Palikat jaetaan sitä kautta puolen rosterin osalta joka vuosi, Kooveen salibandyjaoston nykyinen varapuheenjohtaja Jaakko Aho tuumii.

– Salibandyliigan huippupelaajat ovat puoliammattilaisia. Ne pelaa siellä, joka takaa parhaan ympäristön. Pirkanmaan tilanne ollut se, että yksi erittäin menestyvä, jolla on kassa kunnossa. Toinen, joka on viime vuosina alkanut menestymään ja jonka kassa on ollut aina kunnossa. Uskoisin, että kärkipelaajien osalta KrP on maksanut aina meitä paremmin.

Classic on porskuttanut jo vuosia omalla tasollaan, mutta Koovee oli pitkään alueen kakkosjoukkue. Vaikka kärkijoukkueeksi viime vuosina nousseen KrP:n nousu ei selitä yksistään Kooveen ehtymistä, on Nokian menestyksen ja Kooveen laskevan trendin välillä selvä korrelaatio.

Aho, Ylisiurunen ja Pantzar nostavat kaikki esiin etenkin Heikki Luukkosen. Aiemmin KrP oli jonkinasteisen kalliin kaatopaikan maineessa, mutta Luukkosen alaisuudessa Näätälauma muuttui urheilujoukkueeksi.

– Siinä on vaikea kilpailla, jos samalla paikkakunnalla on joku joka maksaa paremmin, varsinkin kun kaverilla alkoi pelikin kulkemaan. Ei Kooveen heikko jatkumo kuitenkaan johdu millään tavalla KrP:stä – se on ihan puuta heinää. Se on se oma toiminta, joka vaikuttaa. Jos sulla on tuote kunnossa, niin se vetää pelaajia, Ylisiurunen naulaa.

– On KrP:n nousulla varmaan merkitystä. Se nosti Nokian vetovoimaa, kun aiemmin tietyt pelaajat saattoivat vältellä seuraa. Hessu teki valtavan duunin Nokialla. Mutta se ei olisi ollut kuin hidaste (Kooveelle), Pantzar tuumii.

Jälkiviisaana voisikin todeta, että juuri Pirkanmaan kovassa kilpailutilanteessa taantuminen on erityisen kohtalokasta. Classic toki on vienyt Kooveelta aiemminkin huippupelaajia, eikä pelaajaliikenne varsinaisesti siirtynyt Kooveesta Nokialle. Ero tuli kuitenkin sisääntulleiden pelaajien suhteen. Eemeli Salinin ja Perttu Koljosen kaltaiset nuoret pelaajat siirtyivät aiemmin Kooveen paitaan. Viimeisen parin vuoden aikana Joona Rantala, Joonatan Kovanen ja Mikko Laakso ovat menneet kaikki Nokialle.

Ulospäin hajuton, mauton ja väritön seura

Oma lukunsa on seuran ulospäin harmaa imago. Kovin monella ulkopuolisella ei varmaankaan ole liiemmin negatiivista sanottavaa Kooveesta. Ongelma on kuitenkin se, että harvalla on ylipäänsä mitään sanottavaa seurasta. Ehkä laadukkaita maalikoosteita voi kehua. Siihen se sitten jääkin. Koovee on jäänyt hajuttomaksi, mauttomaksi ja värittömäksi. Jaakko Aho myöntää ongelman ja sanoo pohtineensa sitä pidempään.

– Yritetään tehdä toimenpiteitä, että saataisiin itseämme profiloitua. Se on osaltaan kiinni myös menestyksestä, sillä Pirkanmaalla ollaan ahtaassa raossa ja mietitään koko ajan, mikä on se meidän ekologinen lokero. Meillä on Classicin muodossa paras ja pahin mahdollinen kirittäjä. Ei kuitenkaan kannata yrittää olla Classicin kopio. Sillä tavalla ei erotuta. Ei ole ehkä löydetty omaa identiteettiä tai ei ainakaan olla osattu artikuloida siitä ulospäin.

Vuodet 2011-2017 Kooveeta edustanut Ylisiurunen taas sanoo, että seura hukkasi etsikkoaikansa pronssihuuman jälkeen.

– Siihen olisi pitänyt rakentaa myyvämpi homma. Pronssin jälkeen oli potentiaalia. Siinä oli persoonia, esimerkiksi joku Mikko Immonen ja Salin, joita olisi voitu nostaa enemmän esiin ja parantaa sitä kautta seuran imagoa.

Osittain ongelman voi paikantaa myös resursseihin. Markkinointi ja brändääminen ovat jääneet taka-alalle, eikä seurassa välttämättä ollut edes tätä puolta hallitsevia toimijoita. Koovee lähti myös mukaan halliprojektiin. Jaakko Ahon mukaan kolmatta kautta käytössä oleva AutoCenter Areena Linnainmaalla ei vienyt varsinaisesti taloudellisia resursseja, mutta ajankäyttöön ja ajatteluun liittyviä sitäkin enemmän. Myös naisten liigajoukkue on vienyt sekä rahaa että aikaa.

– Esimerkiksi Happee, OLS ja SPV tulee mieleen seuroista, joissa naisten toiminta on joko ajettu alas tai laitettu pienelle liekille. Meillä taas on pyritty kehittämään molempia puolia, mikä tuo omat haasteensa. Kahteen liigajoukkueeseen panostaminen vie resursseja: sekä rahaa että henkilöresurssia. Se jää keskusteluissa helposti huomioimatta.

Viime kaudella Kooveen lisäksi vain TPS:lla, ErVi:llä ja Classicilla oli joukkueet miesten ja naisten liigoissa.

– Resurssien kohdentaminen kahteen joukkueeseen on ollut tietoinen valinta. Naisten liigassa ei palkkoja maksella, mutta se vie resursseja ja täytyy rahat sinnekin löytää. Jos naisten joukkue olisi lopetettu, miehet olisivat saaneet resursseja ja tilanne voisi olla nyt toinen. Toki meitä kaikkia ottaa päähän, ettei enää pelata miesten Salibandyliigaa. Isossa kuvassa on kuitenkin saatu jotain aikaiseksi, kun naiset ottivat viime keväänä ensimmäisen mitalinsa, Jaakko Aho tuumii.

Suurimmat syyt alamäelle

Kooveen hiipuminen on luonnollisesti monen asian summa. Muut seurat tulivat ohi niin pelikentällä kuin toimistonkin puolella. Siinä vaiheessa, kun toimintaa olisi pitänyt viedä seuraavalle tasolle, jämähti Koovee paikoilleen.

Tämän taas voi tulkita johtuvan ongelmista seurajohdossa. Koovee ei ole ollut ”yhden miehen kioski”. Se ei ole ollut oikein kenenkään kioski. Huomionarvoista on myös se, että kaikki tämän vuosikymmenen päävalmentajat on rekrytoitu joko vanhasta valmennustiimistä tai heillä on ollut vähintään hyvin tiiviit kytkökset seuraan.

– Onneton johtaminen on se iso ongelma, mihin tämä kiteytyy. Kokonaisvastuuta ei ole kellään. Jos piti ottaa yhteys edustuksesta vastaavaan seurajohtoon, niin sitä henkilöä ei ole ollut, Pantzar sanoo.

– Seuralla on tapa, että kun löytyy osaava tyyppi, niin sille syydetään kaikki tehtävät. Esimerkiksi Juri Jolkkonen poltettiin loppuun. Hänen poisjääminen oli tosi harmi. Juri oli rehellinen ja esimerkiksi kertoi, milloin myöhässä olleet pelaajapalkkiot maksetaan. Aiemmin ketään ei saanut kiinni.

Pitkään seuran junioreita valmentanutta Pantzaria harmittaa etenkin se, että menestynyt junioriseura ei saavuttanut täyttä potentiaaliaan, koska junioriputkea ei synkronoitu edustusjoukkueeseen.

– Uskoisin, että viimeisen 10 vuoden ajan oltiin SM-sarjamenestyksessä Suomen top 5:ssä. Juniorityö jäi isossa kuvassa hyödyntämättä. Sitä hyödynnettiin jonkun verran, mutta johdolta olisi vaadittu vielä selkeämpää strategiaa. Toiminta perustui liikaa yksittäisten henkilöiden valintoihin, eikä strategiseen toimintaan. Junioripuoli oli rakennettu, mutta seurajohdolla ei ollut käryä, aikaa tai kiinnostusta viedä hommaa edustukseen asti.

Ylisiurunen näkee vikaa niin pelaajissa, valmennuksessa kuin taustoissakin. Hän kuitenkin korostaa, että esimerkiksi huolto, varusteasiat, palautumismahdollisuudet ja fasiliteetit omine pukuhuoneineen olivat viimeisen päälle. Hänen mielestään vapauksia annettiin liikaa, koska pelaajistossa oli paljon laiskoja pelaajia ymmärtämään, kuinka kovaa kuntoa lajin huipulla pärjääminen lopulta vaatii.

Jaakko Ahon mielestä on mahdotonta nimetä yhtä juttua, joka meni pieleen. Ennemminkin kyse on sarjasta ratkaisuja.

Monessa puheenvuorossa ongelmaksi nousee jatkuvuuden puute – niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Se on osin seurasta riippumatonta, osin omaa syytä. Kuten Jaakko Aho totesi jo aiemmin, alueen kova kilpailutilanne tarkoittaa sitä, että vaihtuvuus on suurta. Jatkumoita on vaikea rakentaa, kun jokaista kautta täytyy lähteä rakentamaan läheltä nollapistettä. Toisaalta joukkueen heikkeneminen kausi kaudelta kertoo siitä, että paketti ei ole ollut täysin kasassa. Esimerkiksi Indians on pitänyt pintansa pääkaupunkiseudun kovassa kilpailussa.

Samat virheet vai uusi tuleminen?

Entä miltä näyttää Kooveen tulevaisuus? Vaikka Tuomas Aho vaihtoi EräViikinkeihin, sanoo hän olevansa tyytyväinen seuran kasattua hyvän joukkueen Divariin. Yleensä juuri putoamisen jälkeiset kaudet ovat olleet vielä siihen johtaneita vaikeampia. Kooveella ei ole akuuttia vaaraa Salban tai Ilveksen kohtalosta.

Koovee sai kasattua nimekkään ryhmän Divariin. Ryhmässä on Jere Oksasen ja kumppaneiden myötä huomattavasti enemmän liiga- kuin divarikokemusta. Myös valmentajaksi palannut Riihimäki on sarjan meritoituneimpia luotseja, vaikka miehen ura on ollut laskussa edellisen Koovee-pestin jälkeen.

Tuomas Ahon isän Jaakko Ahon mukaan Kooveen tavoite on nousta takaisin liigaan. Hän näkee, että organisaatio ja fasiliteetit ovat liigatasoa.

– Puitteiltaan AutoCenter Areena on top5-areenoiden joukossa. Katsomo voisi olla parempi, mutta striimausvehkeet ja alusta ovat huippuluokkaa.

– Liikkuvaan kuvaan on panostettu ja ymmärretään, miten sitä hyödynnetään kumppaneiden ja oman identiteetin esille tuomisen kanssa. Uskoisin, että juuri liikkuva kuva on vahvasti lajin tulevaisuutta.

Jaakko Ahon mielestä myös pelaajamateriaali on sitä tasoa, että edellytykset liiganousun saavuttamiseksi ovat olemassa. Tämä pitää varmasti paikkansa. Mutta entä pidempi perspektiivi? Aho puhui useaan otteeseen 2016 tehdystä filosofian muutoksesta, joka tähtää omavaraisuuteen ja pelaajapolun turvaamiseen edustusjoukkueeseen. Kun katsoo Kooveen nykyryhmää, tämä filosofia näyttää siirtyneen hyllylle.

– Tämmöistä strategiaa ei ainakaan ole ollut kansissa. Nyt sellaista ollaan tekemässä ja se tullaan julkaisemaan keväällä. Tehdään Kooveelle pidemmän tähtäimen strategia, jota tullaan seuraamaan, päävalmentajapestin lisäksi seuran valmennuspäällikkönä työskentelevä Riihimäki sanoo.

Riihimäki työskentelee täysipäiväisesti Kooveessa. Samoin Jere Oksanen. Riihimäki kuvailee pöhinää hyväksi ja kuvaa kirkkaaksi. Vuodet ulkomailla ovat kirkastaneet ajatusta siitä, mihin hän haluaisi Koovee salibandyä viedä. Tarkoituksena on rakentaa junioriputkesta toimiva ja Kooveesta vakavarainen seura.

Puheen tasolla visiot kuulostavat hyvältä. Käytäntö antaa kuitenkin hieman toisenlaisen kuvan. Kooveen 2000-luvulla syntyneiden ikäluokka juhli B-junioreiden SM-kultaa toissa keväänä. Tästä joukkueesta häipyi kentällisen verran porukkaa muihin maisemiin.

B-poikien kultajoukkuetta valmentanut Pantzar näkee, että Koovee menetti kentällisen potentiaalisia liigapelaajia. Hän sanoo joutuneensa ikävään välikäteen, kun vanhat valmennettavat olivat ottaneet hämmentyneenä yhteyttä, sillä seuran puolelta pelaajiin ei oltu yhteydessä.

– Divariin putoaminen olisi voinut olla hyvä mahdollisuus seuralle. Toimintaa olisi voinut tervehdyttää ja viedä prosessi loppuun omien kasvattien kanssa.

– Jos Koovee nousisi liigaan, niin mitäs sitten? Iso osa pelaajista on ollut liigassa marginaalisia pelaajia jo useamman vuoden. Ison remontin joutuisi tekemään, jos haluaisi pelata suorasta sarjapaikasta. Onko tullut joku uusi strategia? Omista nostettavia junnuja ei ole kovin montaa. Ainoa ratkaisu olisi, että pystyttäisiin rahalla korottamaan, LASB:ia nykyään valmentava Pantzar tuumii.

Riihimäki taas kertoo ryhtyneensä toimeen vasta touko-kesäkuun vaihteessa. Siinä vaiheessa edustusjoukkueella oli pyöreät nolla sopimusta. Hän kuvailee tilannetta hankalaksi, sillä valmennuskuviot menivät uusiksi monessa joukkueessa, eikä seuralla ollut edes valmennuspäällikköä.

Tulevaisuuden suhteen Riihimäki on luottavainen.

– Onko se sitten hyvä jos pelataan pelkästään nuorilla? Mun mielestä joukkuetta pitää rakentaa kokemuksen ja nuoruuden varaan. Ei pelkästään A:n divariin pudonneilla voi kovatasoista Divaria pelata.

– Valmisteilla oleva strategia ohjaa vakavaraisuuteen. Se saattaa kuitenkin viedä vielä muutaman vuoden, että lahjakkaista b-junioreista kasvaa vastuunkantajia edustusjoukkueeseen. Joudutaan siis olemaan pelaajamarkkinoilla aktiivisia.

Uusvanhan päävalmentajan mukaan liiganousu on tavoite, mutta sitä ei haeta väkipakolla.

– Väkisin ei haluta nousta. Halutaan tietysti nousta tulevaisuudessa, mutta siihen pitää olla valmis. Ei ole järkevää nousta, jos ei ole täyttä varmuutta, että siellä voi pärjätä. Se on parempi myös koko Salibandyliigan kannalta, jos tulee valmiimpia nousijoita.

– Tässä täytyy muistaa myös historia. Viimeisen parin vuoden aikana edustusjoukkue on hävinnyt varmaan 80 prosenttia peleistään, samoin A-juniorit. Joukkueen ensimmäisessä palaverissa, heti arvojen määrittelyn jälkeen ensimmäinen asia, jota käytiin läpi oli se, miten opitaan voittamaan.

Mitä Kooveen miesten edustusjoukkue sitten voisi olla tulevaisuudessa? Sekä Tuomas Aho että Pantzar näkevät, että liigan top 10-joukkueeksi olisi tulevaisuudessa eväitä.

– Onhan se selvä, että siihen on oikeat konkreettiset syyt, joihin pitää tarttua, jos Koovee haluaa jollain aikajänteellä palata keskikasti- tai pudotusjengiksi. Trendi oli kuitenkin pitkään laskeva. Top10-joukkueeksi nouseminen ei mielestäni ole ihmetemppu ja sen voi tehdä lyhyelläkin aikajänteellä. Jos haluat Divarista liigaporukaksi, niin sun täytyy jo Divarissa tehdä liigatason toimintaa. Ei se sitä tarkoita, että kun mennään porrasta alaspäin, että vaatimustasoa voi pudottaa. Päinvastoin se haaste on nostaa vaatimustaso pykälää korkeammaksi ja tehdä toiminnasta liigatasoa. Sillä tavalla noususta tulee väistämätön jollain aikavälillä, Kooveen riveihin pikkupoikana liittynyt Aho miettii.

– Tältä alueelta pystyisi luomaan hivenen isommalla budjetilla 7-10-sijojen jengin. Tarvitsisi pikkuisen lisää rahaa – ei edes mitenkään erityisen paljon. Jälkeenpäin on harmittanut se, että jos taloustilanne olisi ollut pikkuisen parempi, niin muutama kova nuori pelaaja, ketä haisteltiin, olisi päätynyt meille ja nykytilannekin olisi varmasti eri, Pantzar tuumii.

Tällä hetkellä Koovee on tasaisen Divarin keskikastia. Huomionarvoista tosin on se, että sijalla 8. majaileva joukkue on voittanut ainoastaan kaksi yläpuoleltaan löytyvistä joukkueista. Kesken kauden joukkueeseen liittyi Antti Naskali ja Janne Suoniemi, jotka ovat pelanneet pääsarjoja viimeksi pari vuotta sitten. Nico Andersson teki kesällä paluun parin vuoden tauon jälkeen. Muutenkin ryhmässä on runsaasti pelaajia, joiden parhaat päivät salibandypelaajina ovat takanapäin.

Kooveen tarina tällä vuosikymmenellä onkin melkoinen paradoksi. Kun oli mahdollisuus rakentaa pitkällä tähtäimellä, Koovee rakensi lyhyellä. Kun olisi pitänyt elää enemmän hetkessä, Koovee katsoi pitkälle tulevaisuuteen.