Suomen naisten maajoukkue kohtasi sunnuntaina Sveitsin MM-kisojen alkusarjan tärkeässä ottelussa Sveitsissä. Sveitsi oli yllättävän paljon Suomen edellä ja kahmi voiton loppuluvuin 7-4.
Suomelle erityistä päänvaivaa aiheutti sveitsiläisten korkea prässipeli. Sinivalkoisten pallollinen peli olikin alati huolimatonta ja hermostunutta. Hyvin harvoin Suomen naisilta on nähty yhtä huonoa esitystä viime vuosien MM-karkeloissa.
Suomen kärkipelaajatkaan eivät onnistuneet pelissä erityisen hyvin, ja kamppailun edetessä nähtiin myös kokoonpanon rotaatiota.
Suomi ei ole kovin usein hävinnyt Sveitsille tällä vuosikymmenellä, sillä tappio oli vasta neljäs (24 kohtaamista). Edellinen MM-tappio Sveitsiä vastaan tuli vuoden 2009 MM-kisoissa.
Turnaus jatkuu maanantaina alkusarjan päätöspelillä Saksaa vastaan. Vaikka Suomi pelin voittaisi niin se on todennäköisesti lohkokakkonen, mikä tarkoittaa, että mahdollisen välierävaiheen todennäköinen vastus on Ruotsi.
Suomen päävalmentaja Lasse Kurronen vastaili kysymyksiin Sveitsistä käsin. Kurrosen vastaukset vihreällä pohjalla haastattelussa.
[18.16, 8.12.2019] Joel Siltanen: Suomi kärsi yllättävän tappion Sveitsiä vastaan ja oli paikoin jopa hätää kärsimässä sveitsiläisten korkean prässin alla. Miksei Suomi pystynyt vastaamaan tuohon oikein mitenkään?
[18.18, 8.12.2019] Lasse Kurronen Oikea: Paha sanoa. Jostain syystä Sveitsi oli tänään valmiimpi ja me jäätiin karvin alle. Hermostuneisuutta, Sveitsin pelissä ei kuitenkaan ollut juuri uutta.
[18.18, 8.12.2019] Joel Siltanen: Miten koet valmennuksen suorituksen ottelussa? Mitkä asiat menivät pieleen?
[18.19, 8.12.2019] Lasse Kurronen Oikea: Arvioidaan joukkueen kanssa kokonaisuutta illalla. Pitää kuunnella pelaajiltakin palaute ja näkemystä.
[18.19, 8.12.2019] Joel Siltanen: Mutta mikä on oma näkemyksesi?
[18.20, 8.12.2019] Lasse Kurronen Oikea: Arvoidaan kokonaisuutta porukalla.
[18.20, 8.12.2019] Joel Siltanen: Toisen erän ensimmäisellä kympillä Sveitsi sai Suomesta niskalenkkiä. Olisiko jälkikäteen ajatellen aikalisä ollut siinä vaiheessa paikallaan?
[18.21, 8.12.2019] Lasse Kurronen Oikea: Kyllä siitä keskusteltiin, mutta koimme, että pärjätään powerbreikillä. Ohjeita saatiin pelaajille kyllä ilman aikalisää.
[18.21, 8.12.2019] Joel Siltanen: Sveitsi onnistui korkeassa prässipelissään mainiosti. Miksi Suomi ei pystynyt samaan kirivaiheessa?
[18.22, 8.12.2019] Lasse Kurronen Oikea: Mielestäni 3. erässä korkea karvaus toimi pääosin hyvin. Toki siinä mentiin ihan riskirajoillakin kun oltiin sen verran takana.
[18.22, 8.12.2019] Joel Siltanen: Pelaajiston osalta nähtiin paljon alisuorituksia. Näetkö siihen erityistä syytä?
[18.24, 8.12.2019] Lasse Kurronen Oikea: Hermostunutta oli. Ehkä ei kuitenkaan ihan ymmärretty tämän pelin vaadetta. Sveitsi sai kotiyleisöstä hirveän hurmoksen ja pelasi johtoasemassa tosi hyvin. Tämä oli hyvää oppia ensi viikkoa ajatellen.
[18.24, 8.12.2019] Joel Siltanen: Oliko kokoonpanon muutoksista hyötyä mielestäsi?
[18.25, 8.12.2019] Lasse Kurronen Oikea: Pitää nyt miettiä kokoonpanoja tuleviin peleihin. Oli siellä ihan pirteitäkin esityksiä, etenkin muutoksien jälkeen.
[18.25, 8.12.2019] Joel Siltanen: Turnaus jatkuu maanantaina Saksaa vastaan. Miten Sveitsi-peli nollataan?
[18.26, 8.12.2019] Lasse Kurronen Oikea: Parhaillaan katsotaan peliä valmennuksen kanssa videolta. Illalla puretaan joukkueen kanssa ja huomenna sitten aletaan valmistautua Saksa-peliin.
[18.26, 8.12.2019] Joel Siltanen: Kiitos!
HUOM. Osalla lukijoista on ollut ongelmia WhatsApp-ennakoiden kanssa ainakin Mozillaa käyttäessä. Suosittelemme käyttämään lukiessa Google Chromea, jonka kanssa ei tiettävästi ole ollut ongelmia.