Hyökkääjä Tomi Jerkku palaa Poriin ja Karhuihin. LASBia viime kaudella Salibandyliigassa edustanut Jerkku pelaa siis ensi kaudella Divarissa.
22-vuotias on pelannut liigatasolla 51 peliä tehoin 33+16. Divarissa pelejä on kertynyt 68 (41+27).
– LASBissa näin viime kaudella erilaisempaa salibandykulttuuria mihin aiemmin Porissa olin tottunut. Uusia treenijuttuja jäi myös matkaan vuodesta. Hyvin Lahden pojat ottivat vastaan tämmösen perusporilaisen jampan.
– Kausi ei omalta osalta lähtenyt ihan samanlaiseen lentoon mitä ensimmäinen liigakausi. En tiedä vaikuttiko lopulta uusi ympäristö siihen vai mistä se lopulta jäi kiikastamaan. Nyt lähdetään kuitenkin parantamaan viime kautista suoritusta.
– Hyvillä fiiliksillä palaan takaisin Poriin ja Karhuihin. Tulevan kauden osalta joukkue näyttää hyvältä. Mielenkiintoinen nippu saadaan jalkeille. Eiköhän se taas tarkoita, että pitkälle kevääseen tähdätään,
Jerkku kommentoi tiedotteessa.
Karhujen sopimustilanne 28.4.2020
Pelaajat:
Juuso Ahola
Tomi Bergendahl
Joni Halminen
Tuomas Huhtala
Tomi Jerkku
Niko Järvenpää
Janne Kuusiluoto
Erkka Marjamäki
Juho Myllyharju
Tuomas Puisto
Vertti Rautava
Kalle Santanen
Julius Tuominen
Eero Vanhatalo
Jankke Virtala
Valmennus:
Pekka Nylund, vastuuvalmentaja
Jani Rajala, valmentaja
Juhani Honkavuo, fysioterapeutti
Aapo Tamminen, fysioterapeutti