Eetu Juvonen palaa Welhoihin – ”Kuntoutus hyvässä vaiheessa menossa”

Welhot hankki Eetu Juvosen. Kuva: Ari Arola

Welhot hankki Eetu Juvosen. Kuva: Ari Arola

Kuopion Welhojen miesten liigajoukkue kertoi aiemmin viikolla hankkineensa Eetu Juvosen vahvuuteensa. Kyseessä on vuonna 2000 syntynyt Welhojen kasvatti.

Juvonen on viettänyt kolme viimeistä vuotta Kuopion ulkopuolella. Ensin Turussa ja viimeiseksi Sveitsin NLB:n Floorball Thurgaussa.

– Loukkaantumiset polvien kanssa ovat enemmän ja vähemmän vaivanneet vuosien aikana, mutta nyt leikkaus on takanapäin ja kuntoutus hyvässä vaiheessa menossa. Tulevan kauden osalta koin Kuopion ja Welhot parhaaksi vaihtoehdoksi, koska saan kuntouttaa itseni rauhassa kuntoon, ja seura uskoo, että voin omilla vahvuuksilla auttaa joukkuetta, Juvonen kommentoi viime vuosien kokemuksia Welhojen sivuilla.

Päävalmentaja Simo Leppäsellä on selkeä ajatus mitä joukkue saa Juvosesta.

– Eetu on nuori ja lupaava pelaaja, jolla on potentiaalia nousta isoksi tähdeksi. Viime kaudet ovat tosiaan olleet loukkaantumisten takia rikkonaisia, mutta toivottavasti ne ovat nyt takanapäin ja hän pääsee lähtemään puhtaalta pöydältä kohti kirkasta tulevaisuutta joukkueen kanssa. Eetu on pelannut usein sentterin tontilla, joten saamme myös lisää vaihtoehtoja ja monipuolisuutta hyökkäyspäähämme.