Erik Storgårds, 26, on yksi siirtokesän mielenkiintoisimmasta vapaista pelaajista.
Puolustaja palaa Suomen kentille Ruotsin Superliigan Siriuksesta, mutta ensi kauden osoite ei ole ainakaan vielä varma.
– Ura jatkuu 100% Suomessa, jos jatkuu. Ulkomaat on nähty ja koettu, ainakin toistaiseksi. Suoraan sanottuna ei ole mitään vahvinta ehdokasta tällä hetkellä, Storgårds valaisee tilannettaan.
Suomessa Storgårds on edustanut liigatasolla kahden kauden ajan Esport Oilersia ja viiden kauden ajan SSV:tä sekä Viikinkejä. SSV:n kanssa kaksi hopeaa ja kaksi pronssia saavuttanut pakki ei ainakaan joukkuejulkistuksen perusteella edusta EräViikinkejä ensi kaudella. Oilersillakin puolustusosasto näyttäisi olevan jo vahvalla tolalla, eikä roolia löytyisi kovin helposti laadukkaassa ja laajassa ryhmässä.
– Selkeää suosikkivaihtoehtoa ei ole ollut. Lähtökohtana on siirtyä seuraan jolla on selkeät tavoitteet, ja jossa koen että voisin pelaajana mennä eteenpäin, Storgårds kertoo.
Yhteensä 172 liigapeliä pelannut pallovarma puolustaja luulisi kelpaavan monellekin liigajoukkueelle. Todellisuus on toistaiseksi ollut hiukan toinen.
– Yhteydenottoja on tullut yllättävän vähän, Storgårds paljastaa.
Ruotsi kehitti pelaajana ja ihmisenä
Pitkänhuiskea puolustaja pelasi liigafinaaleissa jo seitsemän vuotta sitten kivikovan SSV:n paidassa, mutta sittemmin ura Suomessa ei lähtenyt isompaan nousukiitoon, vaikka liigauran alkuvuodet lupailivat vakaata tulevaisuutta.
Pelaamissaan liigaotteluissa Storgårds on iskenyt tehopisteet 13+21, mikä ei ole puolustajallekaan mikään erityisen kova suoritus. Suomessa roolikin on monesti jäänyt melko pieneksi joukkueiden sisäisessä hierarkiassa. Pallosesti vahvan puolustajan vahvuudet tulivat paremmin esiin Ruotsissa, jossa hyökkäyksiä hierotaan verkkaisemmin, eikä peli aaltoile yhtä vahvasti kuin kotimaassa.
Avauskaudella Storgårds oli koko uraa ajatellen ilmiliekeissä iskien tehot 12+17 35 otteluun pudotuspelit huomioiden. Eikä se pistemääräkään tietysti ratkaisevaa ole, mutta Ruotsissa suomalaisena pelaajana top 4 -pakiston paikan vakiinnuttaminen ei ole helppoa. Ruotsissa se ei ole ollut helppoa maajoukkuetason pelaajillekaan.
– Avauskaudella kaikki meni oikeastaan niin kuin toivoin. Sain ensimmäistä kertaa urallani oikeasti kunnolla vastuuta ja tulos olikin sen mukainen.
– Pelattiin koko kausi samalla kentällisellä, saatiin vastuuta joka ilta 25-30 minuuttia, jonka myötä paljon onnistumisia sekä kentällisenä että yksilötasolla heti kauden alusta, joka sitten ruokki itseluottamusta läpi kauden. Ruotsalainen pelityyli sopi itselle todella hyvin, aikaa oli vähän enemmän pallon kanssa ja se palveli omaa tekemistä, Storgårds valottaa.
Joka tapauksessa Ruotsin liigan sopivuudesta kertonee se, että 64 peliin Storgårds iski enemmän pisteitä (15+24) kuin Suomessa lähes kolminkertaisella ottelumäärällä. On hyvä huomioida, että Sirius on Ruotsissa alempaa kastia, vaikka etenikin keväällä 2019 pudotuspelehin.
Menneellä kaudella Sirius säilyi täpärästi sarjassa. Toinen suomalaispuolustaja Marko Juselius palasi EräViikinkeihin ja suomalaishyökkääjä Kevin Söderling jäi Uppsalaan. Olli Laine edusti neljäntenä suomalaispelaajana Linköpingiä ja Heikki Hirvisuo vielä Visbyä.
– Reissu opetti ja antoi paljon. Opin sen, että pärjään illasta toiseen maailman parhaita vastaan jos vain saan mahdollisuuden. En ainoastaan rimpuillut mukana, vaan oikeesti vedin hemmetin hyvin. Se antoi motivaatiota tulevaisuuteen.
– Reissussa opin paljon itsestäni, koska tuli vietettyä paljon aikaa itsekseni. Myös perheen ja ystävien tärkeys muistuu mieleen kun joutuu olemaan ilman heitä pitkiä pätkiä, Storgårds summasi Ruotsin reissua.
Valmistautuminen tulevaa kautta kohden onnistuu ilman seuraakin
Siinä missä maailmalla riehuva koronavirus ei tee kenenkään arjesta helppoa, ei seurattoman pelaajan tilanne muutenkin epävarmana aikana ole helpoimmasta päästä urheilulliselta kantilta. Tulevaan kauteen on kuitenkin valmistauduttava lähes kuten normaalistikin.
On mahdollista, että ensi kuussa aloitetaan jo salibandyn lajiharjoitukset sisätiloissa. Tilanne on kuitenkin hyvin epävarma, eikä puolustaja ole sen vuoksi ottanut paineita joukkueharjoittelun käynnistymisestä.
– Olen pitänyt itseni kunnossa. Tulee päivittäin harjoitettua jotakin urheilua. Minulla on myös henkilökohtainen valmentaja, joka tekee minulle halutessani päivittäisen ruoka- sekä treeniohjelman. Tilanne ei eroa mitenkään normaalista omatoimijaksosta, Storgårds päättää.