AutoCenter-areenaa operoinut Koovee Edustus Oy konkurssiin -”Ensisijainen toive olisi, että salibandy jatkuisi hallissa”

Kooveen miesten edustusjoukkue meni vuosi sitten AutoCenter-areenalla pelaajaesittelyyn romahtaneen katsomonosan ohi, kun katsomoa ei ollut ehditty vielä korjata. Kuva: Esa Takalo

Kooveen kotihallin AutoCenter-areenan operaattori Koovee Edustus Oy kertoo jättäneensä Pirkanmaan käräjäoikeudelle konkurssihakemuksen 7.10.

Koovee Edustus Oy on toiminut Tampereen Linnainmaalla sijaitsevan liikuntakeskuksen tiloissa operaattorina eli se on vuokrannut tilat ulkopuoliselta vuokranantajalta.

Kooveen tiedotteen mukaan hallin operaattorin toimintaa ei voitu jatkaa, koska keväällä, koronatilanteesta aiheutuneet taloudelliset tappiot muodostuivat niin laajaksi ja näille tappioille ei kyetty löytämään riittävää rahoitusta.

Tiedotteen mukaan hallin toiminnan jatkosta päättävät myöhemmin käräjäoikeuden määräämä pesänhoitaja sekä kiinteistön omistaja.

– Minuun ei ole ollut asiasta kukaan yhteydessä konkurssipesän hoitajan puolelta, enkä siten osaa sanoa mitään heidän suunnitelmistaan, AutoCenter-areenan kiinteistöyhtiön Linnakeskus Oy:n toimitusjohtaja Marko Kuusisto viestitti Pääkallo.fi:lle.

– Halliyhtiön ensisijainen toive olisi, että salibandy jatkuisi hallissa. Sitä vartenhan se on suunniteltu ja rakennettu. Olisi sääli muuttaa yksi Suomen parhaista salibandyareenoista toiseen käyttötarkoitukseen, Kuusisto jatkoi.

Kooveen tiedotteessa korostettiin, että Koovee Edustus Oy:n toiminta ei vaaranna Koovee ry:n tai Kooveen muuta urheilutoimintaa, vaan kaikki Kooveen muu toiminta jatkuu normaalisti ja suunnitelman mukaisesti.

Kooveen toiminnanjohtaja Juuso Laamanen kertoo, että vuonna 1974 perustettu Koovee Edustus Oy on harjoittanut Koovee-yhteisössä verollista liiketoimintaa.

– Yhtiö on täysin oma liikeyritys, eikä se ole osa Kooveen salibandyjaostoa tai Koovee ry:n urheilutoimintaa, Laamanen viestittää Pääkallolle.

AutoCenter-areenalla on myös muun muassa Kooveen salibandyjaoston toimistotiloja.

– Kooveen salibandyjaoston ensisijaisena tavoitteena on jatkaa toimintaa Linnainmaalla samoissa tiloissa ja toistaiseksi toiminta jatkuu normaalisti, Laamanen kertoo.

– Vaihtoehtoisia ratkaisuja on jo myös valmisteltu.

AutoCenter-areena valmistui kesällä 2017, ja Koovee Edustus Oy teki halliin 10 vuoden vuokrasopimuksen. Areena on toiminut muun muassa Kooveen edustus- ja juniorijoukkueiden kotikenttänä.

Vuosi sitten lokakuussa yksi katsomonosa kaatui, kun katsomoa oltiin avaamassa, mutta kukaan ei loukkaantunut.