Happee kohtaa lauantaina TPS:n Hirviteatterissa. Samalla hallin kattoon nousee yhden kaikkien aikojen hirven, Petri Kaukon numeroa 10 kantava pelipaita.
Ensi kuussa 41 vuotta täyttävä Kauko lopetti mittavan uransa kauteen 2018-19. Kaikkiaan sentteri pelasi liigaa 21 kautta, 552 runkosarjan ottelua ja 122 pudotuspeliä – kaikki Happeessa.
Runkosarjaan tehot 258+421=679 summannut jyväskyläläinen on liigan kaikkien aikojen pistepörssin kuudes. Pudotuspeleissä Kauko kirjasi tehot 46+68=114. Palkintokaappiin tarttui yksi kultamitali, kolme hopeaa ja kaksi pronssia.
Loistavasta pelisilmästään tunnettu Happee-ikoni tuli tunnetuksi myös todellisena salibandykenttien teräsmiehenä. Kausien 2004-05 ja 2014-15 välillä Kauko ei missanut pelin peliä. Viimeisen neljänkin kauden aikana välistä jäi vain kolme ottelua.
F-liigan sivuilla löytyvässä haastattelussa Kauko sanoo odottavansa paidan kattoon nostamista hyvillä mielin. Hän toteaa sen olevan suuri kunnia.
– Varmaan saattaa silmäkulma kostua. Katsotaan miten sitä lopulta reagoi. Hienoa päästä viettämään juhlia itselle tärkeiden ihmisten kanssa, nykyään Happeen managerina toimiva Kauko sanoi F-liigan haastattelussa.
– Koronatilanne vähän sotkee tilannetta. Kaikkia ei pystynyt kutsumaan. Onneksi tärkeimmät ihmiset ovat silti paikalla. Vietetään rauhallisia ja nautitaan pelistä. Ehkä nyt kerrankin saa itse olla pois touhuamasta tapahtumassa.
Kaukon kymppipaita on neljäs Happeen jäädyttämä pelinumero. Aiemmin jyväskyläläisseura on jäädyttänyt Vesa Koirikiven #3, Pete Heinosen #9 ja Mikko Lehdon #33 pelinumerot.