Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suosittelee yksityisille elinkeinonharjoittajille, että ne edellyttäisivät asiakkaitaan käyttämään kasvomaskia kaikissa tilanteissa.
Asiasta uutisoi muun muassa Helsingin Sanomat.
Suositus maskien käytöstä koskee luonnollisesti myös urheiluseuroja.
– Onhan tuo toteutettavissa. Sen mukaan mennään, jos tällainen on suositus, EräViikinkien toiminnanjohtaja Jari Oksanen sanoi Hesarille.
Pääkaupunkiseudun Koronakoordinaatioryhmään kuuluu Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien lisäksi THL, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto.
Salibandyliitto antoi jo syyskuun loppupuolella suosituksen kasvomaskien käytöstä otteluiden katsomoissa ja yleisissä tiloissa.
EDIT 6.10.2020 klo 16:06. Otsikkoa muokattu selkeämmäksi. Maskien käyttöä ei edellytetä kaikissa tilanteissa, esimerkiksi kadulla kävellessä, vaan kaikissa julkisissa tiloissa.