Henri Johansson, 35, painatti itsensä keskiviikkona ikuisesti salibandyhistoriaan latomalla ensimmäisenä pelaajana 1000 runkosarjan pistessä liigatasolla. Johansson iski Hämeenlinnan Steelersiä vastaan avauserään pisteet 1+1 ja tehoin 581+419 ylitti maagisen rajapyykin.
Tonnipaalun puhkaiseminen oli KrP-laiturille jo ennestään tuttua puuhaa, sillä hän rikkoi tuhannen pisteen rajapyykin runkosarjassa ja pudotuspeleissä jo kaksi vuotta sitten. Tuon rajapyykin oli ylittänyt aiemmin Mikko Kohonen. Johansson on Salibandyliigan ja F-liigan kaikkien aikojen tehokkain pelaaja yhteispistein 649+474=1123 ja tiettävästi koko salibandyhistorian ensimmäinen pelaaja, joka on iskenyt runkosarjassa tuhat pistettä muiden maiden sarjat huomioiden.
– Nythän tässä tuli periaatteessa jo toista kertaa tonni täyteen. Silloin joskus vaihtui lennossa, että lasketaan pudotuspelitkin mukaan, mutta alkujaan oli puhe vain runkosarjasta. Tämä on itselle ollut kuitenkin se tärkeämpi ja hienompi juttu, Johansson kertoi pelin jälkeen Loimua Areenalla.
Kauteen lähdettäessä 1000 pisteen raja oli 16 pisteen päässä ja Johansson saavutti sen melko nopeasti. Otteluita ehti kertyä kahdeksan ennen Steelers-peliä, ja pistesaldo on nyt 10+8 yhdeksään otteluun. Keskiviikon pelin saldo oli lopulta 2+2.
Jännittikö yhtään?
– Itse asiassa yllättävän paljon. Aamulla oli perhosia vatsassa. Normaalissa tilanteessa ei olisi varmasti ollut samanlaisia tuntemuksia runkosarjan pelissä Steelersiä vastaan. Vähän kaikennäköisiä ajatuksia kävi mielessä, ja koetin ne sulkea. En sinällään ota tällaisista asioista stressiä, mutta kyllä tätä aika paljon ehti päivän aikana miettimään, tehomies paljasti.
KrP on löytämässä oikean suunnan
Yleisesti ottaen Steelers-KrP ei ollut mikään salibandyklassikko. KrP oli roimasti edellä kotijoukkuetta ja vei pisteet lukemin 9-5. Kuvaavaa oli, että Eero Kosonen torjui maalillaan loistavasti kaksi erää, mutta jätti postinsa kolmoserän alussa 8-1-maalin jälkeen.
Steelers sai kuitenkin hieman lohtua osumalla kolmesti viimeisellä kympillä. Loppunumeroiden takaa on vielä todettava, että kokonaisuudessaan maalivahtitandem Kosonen ja Pietari Jääskeläinen koppaili 26 torjuntaa ottelussa, ja peli oli vieraiden hallussa loppua lukuunottamatta.
– Loppu jätti vähän huonon maun, koska torstaina on kuitenkin Oilersia vastaan cupin peli. Loppua kohden tosin muutettiin vähän kenttiä ja huilautettiin muutamaa kaveria. Ei tuo loppu olisi silti saanut noin mennä, ottelun parhaaksi valittu Johansson harmitteli.
KrP näyttää löytäneen aivan erinomaisen ykkösnyrkin itselleen. Puolustajina toimivat Morics Krumins ja Joni Henttonen. Hyökkäyskolmikkona hääri Johanssonin lisäksi Joona Rantala ja Nico Jonaeson. Kokonaissaldo oli lopulta kuusi maalia, joista Rantala naulasi myös kaksi.
Nähdyn perusteella pelitaidolla valeltu viisikko tulee olemaan kantona vielä monelle puolustukselle. Jos se siis saa tuollaisenaan jatkaa, sillä KrP:ssa on harjoitettu aika paljon ketjurotaatiota viime kausina.
– On ne ketjut aika paljon vaihdelleet, mutta tuo kun saatiin kasaan niin on kyllä toiminut todella hyvin alusta asti. Uskon että sillä mennään ja meillä on tosi paljon taitoa samassa viisikossa. Pitää yrittää itse vain liikkua tyhjään tilaan ja kyllä tuolta palloa tulee aika hyvin lapaan.
KrP aloitti kauden kolmella voitolla, mutta niitä seurasi kaksi perättäistä tappiota. Viimeiset neljä peliä ovat sujuneet mallikkaasti, ja saldoon on kertynyt niistä 10 sarjapistettä. Johansson uskookin, että suunta on löytynyt myös ketjukemioiden osalta.
– Kolmoskenttä on ollut aiemmin jo hyvä, mutta näyttää siltä, että kaksi muutakin ovat toimineet hyvin. Näyttää siltä, että ne ovat myös sellaisia, millä voidaan pärjätä loppukaudesta. Alkukausi oli kuitenkin vähän hakemista meiltä.
Onko Nykky soitellut?
Johanssonilla tuhannen pisteen rikkominen ei ole tokikaan miehen ainoa sykähdyttävä suoritus, vaan yksi monista. Laituri jakaa Lasse Riitesuon kanssa kovan luokan yhden ottelun piste-ennätyksen 9+1, jonka hän tehtaili aikoinaan Classic-paidassa. Tämä temppu nähtiin joulukuussa 2005 HIFK:ta vastaan, mutta on kovia pörssipäiviä osunut uralla useampiakin.
– Pari kertaa päässyt yhdeksään pisteeseen. Aikoinaan kun taisteltiin pleijaripaikasta niin Tepsiä vastaan 8+0 on jäänyt mieleen. Kyllä se 9+1 on ollut erityislaatuinen, kun peli päättyi vielä 11-10 meille. Ne oli hyvät tehot siihen peliin, Johansson muisteli.
35-vuotiaan teholaiturin urasta eriskummallisen tekee se, että liigassa vuodesta toiseen dominoinut Johansson jäi jo vuoden 2012 MM-kisojen jälkeen käytännössä pois maajoukkuetoiminnasta. Toijalasta aikoinaan ponnistanut taituri on ainakin osaltaan selittänyt poisjääntiään loukkaantumishuolilla. Maajoukkueen puolelta ollaan oltu kiinnostuneita Johanssonista ihan viime vuosille asti.
Seuraavaan kysymykseen Johansson vastaakin hiukan virne naamallaan.
Vakava kysymys: Onko Petteri Nykky (maajoukkueen päävalmentaja) soitellut vielä?
– Ei ole soitellut. Nythän ne kisat siirtyivät. Katsotaan soittaako sitten ensi kesänä.
Olinkin jatkamassa, että nyt kun tuli vuosi lisäaikaa niin onko maajoukkue ihan poissuljettu asia, kun olet kuitenkin hyvässä vireessä selvästikin?
– On se ollut poissuljettu, mutta on tässä vähän leikkimielisesti tullut mietittyä, että olisiko siinä myös hieno uran lopetus kotikisojen myötä? Toistaiseksi olen pitänyt pääni, mutta ei sanota nyt siltä että ”ei koskaan”. Tässä nyt kuitenkin on selvästi enemmän pelivuosia takana kuin edessä, Johansson pohti.
– Tämä tonnin rikkominen on kyllä sellainen hieno saavutus mitä voi uran jälkeen muistella.
Niin, ja Johansson on toki ilmaissut myös halunsa keskittyä nimenomaan seurajoukkueen peleihin. Uralta löytyy maailmanmestaruus aikuisista ja U19-pojista, mutta Suomen mestaruutta ei ole toistaiseksi siunaantunut.
Teholingon lopullisia tilastoja liigatasolla on vaikea lähteä edes arvuuttelemaan, eikä mies itsekään lähde siihen leikkiin mukaan.
– Se on vaikea sanoa mihin lukemiin lopulta päädytään kun en tiedä kauanko pelaan. Sopimushan loppuu tähän kauteen, että tuossahan tuo Salmela on takanasi. Olen sanonut, että pelaan niin kauan kuin tämä pelaaminen on hauskaa ja pysyn noiden nuorten perässä. Siinä vaiheessa siirryn pois kun en enää pysy mukana. Jaloissa en rupea pyörimään, ottelun juhlittu sankari päätti.