Yksi F-liigan alkukauden eniten askarruttaneista kysymyksistä on ollut se, miksi SPV:n maalitykki Jari Hankkio ei pelaa. Pääkallo tiedusteli tilannetta Hankkiolta itseltään.
Hankkio, 29, on ollut kokoonpanossa tällä kaudella vain neljästi. Pelaavassa kokoonpanossa 160 runkosarjamaalia urallaan takonut hyökkääjä on nähty vain kerran. Viime viikolla Hankkio ei ollut kokoonpanossa Happeeta vastaan keskiviikkona, mutta pelasi sunnuntaina Cupissa Kooveen vieraana täydet 60 minuuttia.
Seinäjoella – jossa salibandy kiinnostaa huomattavasti keskimääräistä enemmän – Hankkion tilannetta on kyselty tiuhaan. Hankkio itse kuvailee sitä monimutkaiseksi. Minkäänlaista dramatiikkaa siihen ei kuitenkaan liity.
– Pienempiä loukkeja on ollut, mutta ei mitään isompaa. Nilkan kanssa on ollut probleemaa ja vanhat tutut polvet ovat vaivanneet. Sitä kautta kun ei ole saanut ehjiä treeniviikkoja alle, niin ihan rehellisesti sanoen tasokaan ei ole riittänyt.
Toisin sanoen pienistä vaivoista on syntynyt ketjureaktio, jonka lopputulema on se, että mies ei ole ollut riittävän hyvässä kunnossa pelatakseen riittävällä tasolla.
Hankkio lisää myös, että SPV:n kokoonpanoon murtautuneet nuoret pelaajat ovat sen verran hyviä, että puolikuntoisena heitä ei syrjäytetä.
Omasta mielestään Hankkio on pelaaja, josta saa joko paljon irti tai ei juuri ollenkaan.
– Ei ole oikein sellaista välimallia, se on joko tai. Pitää pystyä olemaan terveenä. Esimerkiksi Kuuselan Ville on sellainen pelaaja, joka pystyy tuomaan oman panoksense touhuun vaikka ei olisikaan ihan täysin terve.
Hankkio sanoo, että tällä hetkellä kroppa tuntuu hyvältä. Hän on päässyt harjoittelemaan ehjemmin ja sitä kautta näyttämään osaamistaan harjoituksissa. Sunnuntainen cupin peli Kooveetakin vastaan maistui.
– Huomaa, että muilla 10 peliä kropassa ja itsellä 1-2. Tatsi ja pelituntuma on vielä vähän hukassa. Eilinen tuntui jo paljon paremmalta kuin se eka peli, jonka kävin Tiikereitä vastaan räpiköimässä. Silloin tuntui kuin ei olisi ikinä salibandya pelannutkaan.
Oma rooli ja asema joukkueessa on Hankkion mukaan edelleen selkeä. Se on iso rooli ja merkittävä tulosvastuu, kunhan mies pystyy pelaamaan ja harjoittelemaan terveenä.
– Ei se ole mihinkään muuttunut. Jos olen penkillä tai en ole kokoonpanossa ollenkaan, niin taustalla on se, että en ole pystynyt harjoittelmaan terveenä.
SPV kohtaa tänä iltana Nokian KrP:n Raholassa. Hankkio jatkaa seinäjokisten pelaavassa kokoonpanossa. Hän sanoo, että aikeissa olisi pelata viikon kaikki kolme peliä. SPV kohtaa viikonloppuna EräViikingit ja Nurmon Jymyn. Molemmat Seinäjoen Urheilutalolla.
Itseltään Hankkio odottaa sitä, mitä SPV:n numerolta 26 on totuttu monena vuonna näkemään: maaleja.
– Meillä on ollut aika nihkeää maalinteossa ja tuloksentekoon on selkeää tarvetta. Siihen pystyn tuomaan oman panokseni.