Sunnuntaina pelataan liigahistorian ensimmäinen Seinäjoen paikallispeli. Kentän seuratuimpia pelaajia on yhdentoista SPV:ssä vietetyn kauden jälkeen naapuriseura Nurmon Jymyyn vaihtanut Tommi Hakala.
SPV-kasvatti Hakalan, 30, tililtä löytyy pudotuspelit mukaan lukien 307 liigapeliä punapaitojen riveissä. Täksi kaudeksi hän kuitenkin vaihtoi liigaan nousseeseen Jymyyn. Hakala sanoo Pääkallolle, että lähti hakemaan isompaa roolia ja sitä kautta kehitystä myös pelaajana.
– Lähdin hakemaan uutta intoa tekemiseen. 11 vuotta ehdin olla SPV:ssä ja kuviot oli tutut. Ajattelin, että haluan kehittää itseäni vielä pelaajana, enkä ollut ihan varma onnistuisiko se enää samassa paikassa, Hakala taustoittaa siirtoaan.
– Nurmossa vastuu on suurempi. Pääsee pelaamaan kärkikentässä ja ylivoimalla. Jos haluaa pelaajana kehittyä ja ottaa vielä yhden stepin, niin siltä kannalta oli järkevää siirtyä Jymyyn.
Parilla viime kaudella Hakala teki kovaa jälkeä SPV:n kolmoskentässä. Viime kaudella 17 maalia, toissa kaudella 15 häkkiä. Kolmoskenttä on kuitenkin aina kolmoskenttä. Jymyssä kiinnosti etenkin henkinen haaste, joka tulosvastuun myötä tuli.
– Henkisesti se on tietysti vaativampi paikka, kun on tulosvastuuta ja tarvii vähän vetää rekeä yhtenä runkojätkistä.
Oikea käsi alhaalla ampuva laituri on avannut Jymy-uransa pisteiden valossa ihan mukavasti. Seitsemään otteluun on syntynyt 3+6=9 pistettä. Vaikka otanta on lyhyt, huomionarvoista on se, että syöttöjä on tullut maaleja enemmän. Toisin kuin parilla viime kaudella.
– Syöttöjä on sattunut tulemaan tässä kohtaa enemmän kuin maaleja, Hakala sanoo ja lisää, että pakkassarake näyttää lukemaa -6, mihin ei voi olla tyytyväinen.
– Tavoite on, että pystyisin monipuolistamaan ja kokonaisvaltaistamaan omaa pelaamista. SPV:ssä yleispelaamisen ohella oma rooli oli ehkä se hyökkäysten päättäminen. Nyt kun on pystynyt toimimaan jakelijana, niin se kielii siitä, että on menty eteenpäin. En kuitenkaan näe, että voisin vielä sanoa, että olen monipuolistunut, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa.
Haastajan rooli sopii
Paikallispeliin lähdettäessä Jymy on sarjataulukossa kolmanneksi viimeisenä. Seitsemästä pelistä pistepussiin on tarttunut neljä pistettä. Sarjanousijan päävastustajiin luettavilta Welhoilta ja Steelersiltä Jymy on ottanut käkättimeen. OLS:n joukkue voitto kotonaan ja sai pisteen rankkaritappiosta Tiikereitä vastaan.
– Jos itse pelisuorituksia mietitään, se on ollut vähän niin, että niin sanottuja pleijarijoukkueita vastaan on pystytty oletustasoon suhteutettuna pelaamaan suht hyvin. Selkeän haastajan rooli on sopinut meille paremmin kuin ne pelit, joista meille on ennakkoon pisteitä povattu.
– Ei olla pystytty päävastustajia vastaan suorittamaan. Treeneissä näkee, että osaamista löytyy, mutta kun on tasainen peli ja pitäisi pystyä suorittamaan, niin niissä on näkynyt, että ei uskalleta vielä päävastustajia vastaan pelata niin kuin osattaisiin.
Hakala kertoo, että Jymyn virallinen tavoite on pudotuspelipaikka. Minimitavoite taas on suora säilyminen.
– Suorasta säilymisestä pelataan ehdottomasti ja kun saadaan pelillinen suorittaminen tarvittavalle tasolle niin se me saavutetaan. Pudotuspeleihin pääsy vaatii selkeästi enemmän voittoja kuin tappioita lopuista peleistä. Jos me täältä siihen laivaan ehditään, niin se olisi ihan nappikausi.
Seinäjoki on salibandykaupunki
Seinäjoen kokoon nähden (reilut 60 000 asukasta) kaksi liigajoukkuetta on paljon. Seinäjoki on kuitenkin kova salibandykaupunki. Etenkin SPV:n kotipelit ovat tulleet vuosien saatossa tunnetuksi mukavista yleisömääristä ja hyvästä tunnelmasta.
– SPV:ssä yhteisöllisyys oli hienoa huomata. Sen aisti, että ollaan kaupungin joukkue, mutta Nurmossa ollaan sitä ihan samalla lailla. Katsojat tulee monesti pelien jälkeen keskustelemaan ja spekuloimaan.
Hakala lisää, että seinäjokelaisten kiinnostus salibandyyn näkyy myös siinä, että palaute tule hyvin nopeasti jos peli ei kulje. Yhtäältä myös sekin tullaan kertomaan, kun pelit sujuvat.
Sunnuntaina eteläpohjalainen salibandyväki saa makeaa mahan täydeltä, kun SPV ja Jymy iskevät yhteen Seinäjoen urheilutalolla. Hakala kertoo asuvansa parinsadan metrin päässä tutusta pelipaikasta. Siellä hän sanoo käyneensä lähes viikottain 10-vuotiaasta saakka, aina SPV:n edustusasussa.
– Onhan se selvä juttu, että se on poikkeuksellinen peli. Nyt on sellainen kerta, että menen vierasjoukkueen asussa haastamaan. Toivotaan, että vastaanotto on lämmin. Olen saanut sieltä paljon hienoja kokemuksia, Hakala pohtii ja jatkaa.
– Kyllä tässä ihan kihelmöi. Ehdottomasti kauden odotetuin ottelu.
Asetelma tulevaan koitokseen on selvä. SPV on selkeä ennakkosuosikki, Jymy haastaja. Hakala sanoo asetelman sopivan vieraille.
– Uskon, että se meidän sauma perustuu siihen, että puolustetaan hyvin ja käytetään omat paikat hyvällä prosentilla. Pyritään siihen, että löydetään sellainen ”junttihurmos”, mistä ollaan puhuttu. Meillä ei ole muuta kuin voitettavaa. Kaikki paineet on kaverilla, kun kaikki olettavat, että he pelin voittavat.
Jymy-hyökkääjä tuntee SPV:n läpikotaisin. Hän kertoo, että joukkueessa on paljon hyviä ystäviä, joiden kanssa tulee oltua edelleen lähes päivittäin tekemisissä. Kun puhe kääntyy siihen, keiden kohtaamista hän odottaa eniten, esiin nousee kolme nimeä.
– Petri Hakonen, Jari Hankkio ja Henri Urmas. Siellä on paljon hienoja ihmisiä ja elinikäisiä ystäviä, mutta noille kolmelle antaisin erikoismaininnan.