
EräViikingit on voittoputkessa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Kuva: Esa Jokinen
Miesten F-liiga palasi lyhyeltä joulutauolta sunnuntaina kahden ottelun merkeissä.
Jymy jäi Mosahallissa ErVin jalkoihin lukemin 7–4. ErVin paras pistemies Markus Salmi jatkoi hyvää virettään 2+1-tehoin. Myös Mika Moilanen osui kahdesti, samoin Jymyn Eetu Puntanen. ErVi:n voitto tarkoitti samalla sitä, että se voitti kahdesti peräkkäin ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
Illan toisessa miesten F-liigan ottelussa SPV teki selvää jälkeä sarjajumbo Welhoista. Seinäjokisten voittolukemat kirjattiin tylysti 9–1. Juuso Keskinen (2+1) ja Jukka-Pekka Pelto-Arvo (1+2) viettivät kolmen pisteen iltaa. 11 sekuntia ennen päätössummeria 19-vuotias Eemeli Karjanlahti taiteili rankkarista uransa ensimmäisen liigamaalin.
Ottelusta ei löydy maalikoostetta, mutta lehdistötilaisuus on julkaistu:
Naisten F-liigaa ja Divaria pelattiin yhdet ottelut, molemmat Lappeenrannassa. Naisten B-sarjan ottelussa SaiPa teki selvää jälkeä Pirkoista 12–3-loppulukemin. Miisa Turunen viimeisteli kolme osumaa.
Divarissa vierasjoukkue FBC Turku vankisti asemiaan sarjan kärjessä haettuaan SaiPa:lta 8–4-vierasvoiton Kasperi Kantosen osuessa kolmesti.
Miesten F-liigassa pelataan tämän vuoden puolella vielä kaksi ottelua. Happee isännöi tiistaina Classicia. Tiikerit ja Welhot paketoivat vuoden keskiviikkona.
Viikon 53 ohjelman löydät kokonaisuudessaan täältä.