”Haluamme, että nämä kisat todella erottuvat” – Sveitsin MM-kisat tähtäävät hiilineutraaleiksi

Sveitsin kisojen logo: Swiss Unihockey

Sveitsin kisojen logo: Swiss Unihockey

Sveitsin Zürichissä ja Winterhurissa vuonna 2022 pelattavat miesten MM-kisat tähtäävät hiilineutrauliuteen.

Sveitsin salibandyliitto on ottanut ensi vuonna pelattaviin MM-kisoihin kestävän kehityksen kumppanikseen Myclimaten, joka on myös IFF:n kumppani. Tavoitteena on järjestää salibandyhistorian ensimmäiset hiilineutraalit MM-kisat. Tarkat tavoiteluvut päästöjen osalta ovat kuitenkin vielä arvioitavana, IFF:n uutisessa kerrotaan.

Sveitsin kisoissa pyritään vähentämään päästöjä muun muassa matkustamisen suhteen. Joukkueiden ja fanien toivotaan suosivan lentomatkaamisen sijaan junaa. Henkilöautolla tehtäviä matkoja pyritään korvaamaan fanibusseilla, Myclimaten viestintäpäällikkö Kai Landwehr visioi IFF:n tiedotteessa.

– Katsojatavoite on 150 000, mikä tarjoaa mainion tilaisuuden valistaa yleisöä kestävän kehityksen teemoista. Tapahtuupa se jakamalla esitteitä ja tiedotteita tai konkreettisilla asioilla, kuten paikan päällä ympäristöasioihin annettavilla lahjoituksilla. Unohtamatta niitä tuhansia ja tuhansia ihmisiä, jotka seuraavat kisoja digitaalisissa kanavissa, Landwehr hahmotteli.

Kisaorganisaatio aikoo laskea yhdessä kestävän kehityksen kumppaninsa kanssa Prahan vuoden 2018 kisojen hiilijalanjäljen. Se toimii mittatikkuna tulevien kisojen suunnittelussa.

– Haluamme, että nämä kisat todella erottuvat ja tuovat muutoksen. Uskomme, että yhteistyö Myclimaten kanssa tarjoaa mahdollisuuden rakentaa erityinen matka faneillemme, kumppaneillemme ja sponsoreillemme, Sveitsin vuoden 2022 MM-kisojen tapahtumajohtaja Daniel Kasser hekumoi.

– Osana projektia teemme yhteistyössä IFF:n kanssa kestävän kehityksen ohjekirjan IFF:n tulevien tapahtumien järjestäjille. Ohjekirja auttaa löytämään ydinasiat ja tarjoaa myös konkreettisia esimerkkejä niiden täytäntöönpanemiseksi, Kasser jatkoi.

Lähde: IFF