Syitä ja selityksiä on tarjottu useitakin, mutta surkea tilanne lienee silti kummajainen. Turussa on isoissa palloilulajeissa juhlittu naisten Suomen mestaruutta viimeksi yli 30 vuotta sitten. Kultaa ei ole tullut. Ei jalkapallossa, ei jääkiekossa, ei koripallossa, ei lentopallossa, eikä salibandyssä. Eipä niitä himmeimpiä mitaleitakaan ole tullut juuri nimeksikään. On turha kuitenkin ruikuttaa.

FBC Loistolla on mahdollisuus katkaista turkulaisen naispalloilun loputtamattomalta vaikuttava alennustila.

TPS:n naiset voittivat jalkapallon Suomen mestaruuden mimmifutiksen alkuaikoina vuonna 1978. Lännen Pallo oli paras pesäpallossa vuonna 1982. Riennon naiset voittivat koripallossa Suomen mestaruuden vuonna 1990. Jälkimmäinen onkin viimeisin turkulainen naisten palloilumestaruus. Sekin oli aikaa, kun Neuvostoliitto oli vielä Neuvostoliitto.

Turussa on kaikki edellytykset menestyä. Kaupungin väestöpohja on laaja ja kiitos lukuisten korkeakoulujen, nuorta väkeä on runsaasti. Jos omasta takaa ei löydy riittävän tasokkaita pelaajia, voisi olettaa, että muualta muuttavista löytyisi hyviä vahvistuksia. Naispalloilussa rahallakaan ei ole samanlaista merkitystä kuin miesten lajeissa.

Useissa turkulaisseuroissa tehdään laadukasta junioritoimintaa, mutta sen jalostaminen menestyviksi aikuisjoukkueiksi on ollut haastavaa, niin miehissä kuin naisissakin. Usein, jos yksittäinen juniorityön helmi on noussut massasta, hän on suunnannut pian muualle menestystä saadakseen. Turusta ovat puuttuneet pitkäkestoiset organisaatiot, jotka olisivat tuottaneet menestyviä naisjoukkueita.

Naisjalkapallossa muuttoliike muualle on ollut voimakkainta. Hanna Ruohomaa, Katja Hakala, Wilma Spets, Tiia Savolainen, Annika Haanpää, Ellen Strömborg, Iines Lehkonen, Milla-Maj Majasaari, Elli Pikkujämsä, Julia Tunturi, Ria Öling, Emma Santamäki, Jutta Rantala, Alina Schrey…Turusta lyhyessä ajassa muualle lähteneiden TPS-taustaisten pelaajien lista on todella pitkä. Jos kaikki edellä mainitut pelaisivat Turussa, olisi TPS vahvin suosikki mestariksi. Nyt joukkue ei pelaa edes pääsarjatasolla.

Salibandyssäkin TPS on menettänyt parhaimmat pelaajansa muualle. Suomen mestaruuksia ja MM-mitaleja voittaneet Ella ja Eliisa Alanko pelasivat pitkään Tampereen Classicissa naisten salibandyliigaa.

Turkulaisen naispalloilun alennustila konkretisoituu pääsarjatason joukkueiden puutteena. Niitä ei ole jalkapallon lisäksi enää koripallossa eikä lentopallossakaan. Viime kaudella jääkiekossa korona pelasti TPS:n putoamiselta naisten liigasta. Superpesiksessä Mynämäen Vesa ei ole voittanut kahteen vuoteen otteluitaan, mutta on silti säilyttänyt sarjapaikkansa.

Salibandy tekee poikkeuksen. Liigatasolla on kaksi turkulaista joukkuetta, tosin TPS ajautui nyt kauden päätteeksi putoamiskarsintoihin.

Turun alueen menestyksettömyyden tekee vielä omituisemmaksi, kun sitä vertaa Tampereen seutuun. Kun Turun alueelle on tullut isoimmissa naisten palloilulajeissa viimeisen 25 vuoden aikana neljä SM-mitalia, on Tampereen seutu rohmunut samassa ajassa noin viitisenkymmentä mitalia, joista moni on ollut kultainen. Turun alueen naisten neljä mitalia, kaksi hopeaa (Pyrkivä, TPS) ja kaksi pronssia (Pyrkivä, SC Raisio), ovat tulleet jalkapallosta. Muista lajeista ei mitään.

Tämän vuoden Suomen cupin ottelussa vastakkain olivat kokenut ja kaiken jo monen kertaan voittanut SB-Pro Nurmijärveltä ja nuori noviisi FBC Loisto. Turkulaisten voitto oli orastava jatko TPS:n vastaavalle kevään 2017 cupin voitolle. Samalla punaisissa pelannut turkulaisryhmä nosti osakkeitaan, kun pudotuspelit Suomen mestaruudesta alkavat. Tuskin yksikään joukkue toivoo Loistoa vastustajakseen. Ei olisi yllätys, jos Loistosta tulisi joukkue, joka toisi mestaruudellaan valoa turkulaiseen naispalloilun kurimukseen.

Loisto tunnetaan rohkeasta taktiikasta, jossa pelataan upporikasta tai rutiköyhää. Finaaleissa sillä on kaksi mahdollisuutta. Voiton myötä turkulainen naissalibandy saa uusia ystäviä. Toisaalta on yhtä mahdollista, että mestaruus ratkeaa vastustajalle ottelun viimeisessä erässä sen viimeisellä minuutilla Loiston alimman pelaajan kikkailuun omassa kenttäpäädyssään tai uhkarohkeaan poikittaissyöttöön.

Kyseessähän on valmentaja Matti Pienihäkkisen jo useamman vuoden ajan kestänyt kiehtova projekti, missä hän lähti kehittämään iltapäiväkerhoikäisiä tyttöjä liigatasolle. Joukkueessa on vain kolme pelaajaa, jotka ovat syntyneet vuonna 1999. Loput ovat 2000-luvulla syntyneitä nuorukaisia.

Sen lisäksi, että pelaajat ovat nuoria, he ovat myös lähes samanikäisiä. Tytöt ovat pelanneet pitkään yhdessä. Joukkueen vaihtuvuus on ollut pientä. Ikärakenteeseen saattaa liittyä myös Loiston tulevaisuuden kannalta iso haaste. Parikymppisen naisen elämään tulee paljon uusia liikkuvia osia. Loistossa se tapahtuu monella lähes samanaikaisesti.

Kotoa poismuutto, opiskelupaikan saaminen muualta kuin kotikaupungista, työssäkäynti, poikaystävä, jopa perheen perustaminen…salibandyn rooli arjessa alkaa pienentyä. Siinä vaiheessa, kun naispuolinen salibandypelaaja on jo lopettanut, on miespelaaja parhaassa pelimiehen iässä.

Loiston yhteistyön Turun suurimman salibandyseura FBC Turun kanssa toivotaan tuovan jatkuvuutta. Seuralla on nyt tyttöpuolellakin junioriputki pienemmistä lapsista naisten joukkueisiin asti. Haaste on kuitenkin suuri, sillä muutaman vuoden sisällä pitäisi nopeasti kehittää useita liigatason pelaajia Loiston nykyisten pelaajien siirtyessä elämässä eteenpäin. Se tarkoittaisi myös, että valmentajavelho Pienihäkkiseltä riittäisi intoa ja aikaa päivätöiden ohella kasvattaa uusia turkulaisia salibandysukupolvia.

Jos Loisto ei voita Suomen mestaruutta parin kolmen vuoden sisällä, saammeko Aurajoen rannoilla odottaa seuraavaa mestaruutta jälleen muutama vuosikymmen.

Naispalloilijoiden puolustukseksi todettakoon, että eipä ole turkulaismiesten menestyskään ollut eri palloilulajeissa järin ihmeellinen.

—

Julkaisemme Hannu Tuomisen toimittamia salibandyartikkeleita yhteistyössä. Tämän ja muut Tuomisen urheiluartikkelit löydät Jälkipeli-sivustolta.