
Miesten F-liigassa pelattiin kolmen ottelun kierros keskiviikkona. SPV:n Sami Koski osui SPV-KrP-pelin avauserässä ja Koskesta tuli samalla historian kolmas pelaaja, joka on rikkonut 800 runkosarjan pisteen rajan liigatasolla.
Kosken maali oli lopulta tärkeä lähtölaukaus kotijoukkueen voittoon johtaneelle kirille. KrP oli naulannut 4-0-johtoaseman pelikellon näyttäessä 10.32 ja taiturin 4-1-kavennus syntyi vielä avauserän aikana. Pohjalaiset löysivät uuden vaihteen ja veivät toisen erän nimiinsä lukemin 5-0.
Viimeisen kympin alussa SPV iski kahdeksannen perättäisen osumansa. Vaikka KrP osui vielä kahdesti ilman maalivahtia, jäivät kaikki kolme pistettä Seinäjoelle luvuin 8-6. Kotijoukkueen Henri Myllymäki onnistui pistein 0+3 ja KrP:n Henri Johansson iski tehot 2+1.
Koski tehtaili ottelussa lopulta tehot 1+1 ja kokonaistehosaldo on nyt 334+467 393 ottelussa. Muut 800 runkosarjan pistettä urallaan tehneet ovat uransa jo lopettanut Mikko Kohonen (555. 557+319=876) sekä jo aiemmin mainittu Johansson (485. 606+437=1043).
SPV nousi voitolla sarjataulukon kuudenneksi. LASB ja Indians ovat pisteen päässä, ja joukkueet kohtaavat päätöskierroksella. Kahdeksantena oleva Indians pelaa vielä kaksi ottelua runkosarjassa, kun lahtelaisilla ja seinäjokelaisilla on edessään enää päätöskierroksen peli.
KrP on sarjataulukon neljäntenä ja hyvin todennäköisesti jää sille sijalle. SPV ja KrP kohtaavat tulevana lauantaina Suomen Cupin finaalissa Riihimäellä.
Espoon Derby ei ollut kovinkaan tasainen vääntö. Sarjakakkosena oleva Esport Oilers möyhensi Indiansia lukemin 11-5. Oilersilta Justus Kainulainen (2+2) ja Tuomas Iiskola (1+3) jatkoivat vahvaa pistevirettään. Oilers on vielä kiinni runkosarjan kakkostilassa ennen päätöskierrosta, mutta kolmantena oleva TPS voi vielä ohittaa espoolaiset taulukossa. Indians on kahdeksantena taulukossa.
TPS jatkoi hyviä otteitaan ja LASB taasen heikompia esityksiään. Turkulaiset tarjosivatkin lahtelaisille 10-2-turpasaunan Turussa. Maajoukkuemiehet Miko Kailiala (3+0) ja Mikko Hautaniemi (0+3) olivat hyvässä vireessä ottelussa. TPS kohtaa runkosarjassa vielä Tiikerit ja OLS:n. Jos se ottaa pisteenkin niin se on kolmas, mutta se on neljän pisteen päässä Oilersista ja voi vielä nousta sarjakakkoseksikin.
TPS:lla, Indiansilla, OLS:lla, Tiikereillä, Classicilla ja Jymyllä on vielä kaksi runkosarjan peliä jäljellä. Loput joukkueet valmistautuvat päätöskierrokseen, joka pelataan lauantaina 27.2.
Kosken tehopiste: