U19-tyttöjen MM-kisat siirtyvät kolmatta kertaa – seuraava yritys syyskuussa

Kuvituskuva: Ville Vuorinen

Kuvituskuva: Ville Vuorinen

Alle 19-vuotiaiden tyttöjen MM-kisat siirtyvät kolmatta kertaa, IFF tiedottaa. Ruotsissa pelattavan turnauksen uusi ajankohta on syyskuussa (1.-5.9.2021).

Uppsalassa järjestettävät kisat oli määrä pelata toukokuussa. Alkuperäisen aikataulun mukaan ne olisi pelattu jo viime keväänä. Toinen siirto vei kisat viime syksyyn, kunnes ajankohtaa muutettiin keväälle.

Päätöksen kisojen siirtämisestä teki IFF:n hallitus. Aloite tuli kuitenkin Ruotsin salibandyliitolta. Se katsoi maan terveysviranomaisten tuoreen päätöksen valossa, joka kehottaa perumaan tai siirtämään kaikki urheilutapahtumat ammattilaisurheilu poislukien, ettei kykene järjestämään kisoja toukokuussa.

Kisojen siirtämisellä syksyyn halutaan myös turvata mahdollisimman monen maan osallistuminen.

IFF:n pääsihteeri John Liljelund kiitteli tiedotteessa Ruotsin liittoa pyrkimyksestä saada kisat pelattua. Hän sanoi, että kisojen siirtämispäätöksessä painoi etenkin urheilijoiden ja järjestäjän intressit.

– Kisojen järjestäminen suunniteltuna ajankohtana kävi valitettavasti mahdottomaksi terveysviranomaisten uusimpien päätösten takia. Olemme kuitenkin toiveikkaita, että tilanne paranee tulevien kuukausien aikana ja voimme toivottaa mahdollisimman monta joukkuetta tervetulleeksi Uppsalaan syyskuussa, Liljelund totesi.

Lähde: IFF:n tiedote