Divariin palaa nyt hieman erilainen Rauman SalBa – ”Toimintaa täytyi katsoa tosi kriittisesti”

Rauman SalBa oli lopulta voittamaton Divarikarsinnassa. Kuva: Juha Käenmäki

Rauman SalBa tekee paluun Divari-kartalle. Joukkueen esitys karsinnassa oli vakuuttava: yhdeksän voittoa yhdeksästä ottelusta. Urheilutoimenjohtaja Joni Rokosan mukaan taustalla ovat ylös kirjatut asiat, joita on haluttu noudattaa.

Kun SalBan nousu ratkesi lauantaina Uudessakaarlepyyssä voitolla Blue Foxista, päävalmentaja Joni Rokosan suurimmat tunteet tulivat pintaan hänen nähdessään pelaajien juhlivan.

– Tässä on aika monta vuotta lähdetty peleistä enemmän pää alhaalla, joten hienoa, kun pelaajat saivat kokea tällaisen. Tämä on ollut pelaajien joukkue. Itse lähdin suoraan bussista kotiin viettämään aikaa perheen kanssa, hän hymähtää puhelimessa.

Rokosa toimi päättyneen kauden SalBan miesten edustusjoukkueen päävalmentajana ja on seuran palkkalistoilla myös urheilutoimenjohtajan tittelillä.

Hän on ylipäätään kiitollinen, että kausi pystyttiin viemään loppuun. Keskelle kautta osui koronaepidemian kiihtymisestä johtuen parin kuukauden tauko, jolloin kukaan ei tiennyt, jatkuvatko pelit lainkaan.

– Meillä oli mottona, että ole viikossa valmis pelaamaan, kun käsky käy. Jonkinnäköistä omatoimista siinä tehtiin ja välillä otettiin ulkokaukalossa katusählyä, Rokosa kertaa.

– Kun Divarin karsintasarjasta tuli päätös, kaupungiltakin tuli lupa harjoitella. Iso kiitos pelaajille, että olivat pitäneet itsensä kunnossa ja valmiina pelaamaan.

Vaikka tuloksellisesti karsintasarja oli SalBalle pelkkää voittokulkua, Rokosa muistuttaa katsomaan numeroiden taakse.

– Ei se nyt mitään ylivoima ollut. Tuloksia täytyy lähestyä nöyrästi. Pystyimme kääntämään tiukkoja matseja.

Ratkaisevan karsintavaiheen ensimmäisessä ottelussa Blue Foxia vastaan SalBa oli kotikentällään tappiolla 45 minuutin kohdalla jo 3-8, kunnes esitti kirin, joka huipentui viimeisen puolentoista minuutin aikana kahteen ilman maalivahtia tehtyyn osumaan.

Jatkoajalla SalBa ratkaisi 9-8-voiton. Viikkoa myöhemmin Uudessakaarlepyyssä Blue Fox oli vastaantulija, ja SalBa voitti 10-5.

Takana monivaiheiset vuodet

SalBa sinnitteli Salibandyliigassa kaudet 2014-18, mutta kun hissi lähti alaspäin, se vei sukkana yhden Divari-kauden jälkeen aina 2. divisioonaan saakka. Kun koronaepidemia katkaisi keväällä 2020 pelit yhtä kierrosta ennen runkosarjan päättymistä, SalBa oli 2. divisioonan länsirannikon lohkossa kuudennella sijalla.

Kun liiton toimistolla alettiin koota uutta Suomisarjaa, SalBa pääsi mukaan takaportin kautta, kun kaikki seurat eivät ottaneet tarjottua paikkaa vastaan. Alkukausi uudella sarjatasolla sujui raumalaisilta mukiinmenevästi (viisi voittoa seitsemästä ottelusta), kunnes marraskuussa koko kauden jatkamisen ylle laskeutui koronaviruksen tuoma epäilyksen varjo.

Lopulta otteluiden jatkaminen onnistui, kun liitto laittoi pystyyn Divarikarsinnan, jolle saatiin pääsarjastatus. Koiralaumaksi kutsuttu SalBa tarttui tähän mahdollisuuteen kahden käpälän kynsin – ja loppu on raumalaista salibandyhistoriaa.

Rokosa nähtiin pelipaita päällä muutamassa ottelussa vielä SalBan viimeisimmällä Divari-kaudella 2018-19, mutta sen jälkeen hän on keskittynyt kehitystyöhön kaukalon ulkopuolella.

– Kun putosimme Divarista kakkoseen, täytyi katsoa tosi kriittisesti toimintaa, mitä haluamme, ihan joukkueen kokoamisesta lähtien. Kirjoitimme muutamia juttuja, joita alettiin noudattaa. Lyhyellä kahden vuoden pätkällä olemme jo pystyneet muuttamaan tätä juttua positiivisemmaksi, Rokosa kertoo.

Ylös kirjattuihin asioihin Rokosan mukaan kuuluu, että tavoitteena on saada kokoon hyvähenkinen, sitoutunut ja tarpeeksi raumalainen joukkue. SalBa haluaa riveihinsä pelaajia, jotka nimenomaan haluavat pelata koirapaidassa ja joilla on halu mennä urallaan eteenpäin.

SalBa tunnustaa myös, että niin sanottuja pikavoittoja ei voi hakea, vaan on tärkeää myös rakentaa toimintaa talous edellä.

Joukkue on tehtyä hieman sukupolvenvaihdosta ja lisäksi saanut riveihinsä paluumuuttajia liigasta asti, kuten Jani Lehtoniemen Oilersista ja Niko Kaerlan Nokian KrP:stä. Lisäksi raumalaisten pakkaan osui todellinen jokerikortti kanaalikaupunkiin muuttaneen Mikko Immosen muodossa.

– Kun on tarpeeksi paikallinen joukkue, sitoutuminen ja arjen pyörittäminen on helpompaa. Lisäksi yleisö saa kosketuspintaa, kun joukkue on mahdollisimman raumalainen, Rokosa selvittää.

Jatkuvuutta turvattu

SalBa voinee hyvässä ja pahassa ammentaa seuran liigavuosien kokemuksista. Raumalaiset liigaan nostanut ja ensimmäiset kaksi kautta siellä luotsannut Juha ”Haiski” Mäkilä kertoi tuolloisesta selviytymistaistelusta Pääkallon haastattelussa tammikuussa.

Jatkuvuudesta kertoo, että SalBa solmi jo hyvissä ajoin helmikuussa tulevalle kaudelle 16 jatkosopimusta. Niiden joukossa ovat muun muassa Kaerlan, Immosen, Tomi Lahden ja Mikko Viitasen nimet.

– Ei SalBassa ole ollut tällaista tilannetta, että on niin sitoutuneita jätkiä, vaikka sarjataso ei ole tiedossa, tuumii Rokosa, joka hänkin on lyönyt lukkoon jatkonsa joukkueen peräsimessä.

Suunnitelmallisuudesta kielii sekin, että seurassa oli jo suunnitelma valmiina tulevalle kaudelle sekä Suomisarjaan että Divariin.

– Meillä on myös budjetit laadittu molemmille sarjatasoille. Halusin, että olemme reagoineet jo valmiiksi, kun tiedämme sarjatason.

Liigassa ja aiemmin Divarissakin SalBa totuttiin tuntemaan logonsa mukaisena ”koiralaumana”, työteliäänä duunariporukkana, joka repi, raastoi ja juoksi perässä. Nyt Rokosan mukaan pyritään näyttämään pelillisesti hieman erilainen SalBa: joukkue pyrkii Divarissakin olemaan aktiivinen ja pallollinen joukkue.

Rokosa uskoo myös yleisön syttyvän Divarin otteluihin. SalBan takana on ollut vakiintunut kannattajajoukko, joka on seurannut joukkuetta, vaikka sarjataso onkin vaihdellut. Nyt tietysti päällimmäisenä toiveena on, että ylipäätään koronatilanne sallisi syksyllä katsojien saapuvan halliin.

– Raumalla on myös vastustajia kunnioittava, urheilu edellä kannustava yleisö. Uskon, että meidän Kauppiksella on ollut myös vierasjoukkueen hieno pelata. Siellä on ollut hyvä fiilis, ja toivottavasti saamme luotua hyviä ottelutapahtumia, joissa kaikki viihtyvät, Rokosa maalailee.

Juttua päivitetty 20.4. klo 13.13: Täsmennetty Rokosan toimineen SalBan miesten päävalmentajana päättyneen kauden ajan.