Pronssia juhlineen Nokian KrP:n identiteetti on muuttunut melkoisesti seuran liigataipaleen alkuajoista. Pääkallo jututti seuraan vuonna 2009 tullutta Mika Myllyniemeä, joka on nähnyt muutoksen aitiopaikalta.

Jos KrP:n ensimmäinen pronssi kaudella 2017-18 oli vielä jonkin asteinen onnenkantamoinen, tänä keväänä napsahtanut mitali ei sitä enää ollut. Kolme vuotta sitten kaikki tähdet osuivat oikeaan asentoon. KrP pääsi yllättämään ”Näätärokilla” ja joukkueen roolitus napsahti nappiin.

Rehellisyyden nimissä myös kilpailu Classicin takana oli heikentynyt. Superfinaaliin yltäneellä Happeella oli kova nippu, mutta esimerkiksi SPV ja Oilers olivat alamaissa. EräViikingit oli heikentynyt rajusti ja TPS vasta teki tuloaan.

Tällä kaudella kilpailu kärkipäässä oli huomattavasti kovempaa. KrP pystyi vastaamaan siihen taktisesti onnistuneilla pelitapamuutoksilla ja myös urheilullisesti.

Miten ”löysästä ostoporukasta”, joka kävi pahimmillaan liigakarsinnoissakin, kehittyi urheilullinen huippujoukkue?

Omaan tuotantoon panostaminen muutti identiteetin, Myllyniemi sanoo

Myllyniemi tai ”Mylly” kuten hänet tuttavallisemmin tunnetaan toimi KrP:n päävalmentajana vuodet 2009-2012. Sittemmin hän on ollut mukana valmennustiimissä ennen kuin hyppäsi vuosi sitten seuran akatemiajoukkueen päävalmentajaksi. Haastatteluhetkellä hän painaa ”Näätäduunia” toimistolla.

Pitkän linjan tamperelaisvalmentaja on nähnyt läheltä kaikki Näätälaumat, KrP:n ensimmäistä liigakautta (2008-09) lukuunottamatta.

Liigataipaleen alkuvuosina ja vielä pitkään sen jälkeenkin KrP tunnettiin – hieman karrikoiden ilmaistuna – sekalaisena ostoporukkana. Se pystyi maksamaan kärkipelaajilleen todella kilpailukykyistä korvausta. Henri Johanssonkaan tuskin olisi muuten kamojaan Raholaan kantanut. Syvyyspelaajansa se hankki yleensä kahden muun tamperelaisen liigaseuran Kooveen ja Classicin junioriputkesta yli kasvaneista pelaajista. Tai mistä nyt sattui milloinkin pelaajia löytymään.

– Siinä oli sinänsä sellainen tilanne, että oli pakkokin hankkia pelaajia, Myllyniemi huomauttaa.

Myllyniemi taustoittaa, että identiteetin murros alkoi siinä vaiheessa, kun seura päätti ruveta satsaamaan omaan junioritoimintaan 2010-luvun alkupuolella.

– Eurojen hakkaamisesta pelaajiin on siirrytty siihen, että hakataan euroja seuran omaan tuotantoon. Se on ollut iso muutos. Vaikka toki seurana meillä on varmaan aina varaa hankkia joku tähtipelaaja.

Tässä vaiheessa voisi kysyä, mikä oma tuotanto. Kun liigapelaajien kasvattamiseen tähtäävä junioritoiminta käynnistetään nollasta, ottaa se aikansa. KrP:n käytännössä ensimmäinen valtakunnankin tasolla hyvä ikäluokka oli 2000-syntyneet, jotka ovat edelleen vasta 21-vuotiaita. Nollanollista pronssijoukkueen pelaavassa kokoonpanossa nähtiin Jere Mattila, Tomas Estovirta ja Anton Roth.

Myllyniemi korostaa etenkin A-nuorten SM-sarjapaikan merkitystä. KrP nousi A-poikien SM-sarjaan keväällä 2018.

– A-junnujen SM-sarja on ollut meille käänteentekevä hetki. Ennen sitä Pirkanmaalla oli hankala tilanne, kun monet lupaavat pelaajat menivät kilpailijoiden riveihin. Nousun jälkeen ollaan määrätietoisesti pyritty viemään strategiaa eteenpäin, kun on pystytty tarjoamaan ehjää polkua pelaajille.

Vaikka KrP:lla on nyt johdonmukainen pelaajapolku pienemmistä junioreista A:n SM-sarjaa ja Suomisarjaa pelaavan akatemiajoukkueen kautta liigajoukkueeseen, ei Näädän edustusmiehistö ole edelleenkään järin nokialainen. Avainpelaajat ovat muualta.

Suuri muutos aiempaan on kuitenkin se, että KrP:n ei tarvitse enää hankkia syvyyspelaajia täydentämään miehistöään, vaan syvyyspelaajat löytyvät omasta takaa.

Luukkoselle kunniaa urheilullisuuden nostamisesta

Salibandyliiga oli vielä kymmenen vuotta sitten vaatimustasoltaan erilainen sarja. Muun muassa SPV-luotsi Tommy Koponen sanoi hiljattain Urheilulehdelle, että SPV ei enää pysty saamaan kilpailuetua urheilullisuudessa.

Myös KrP on ottanut urheilullisuuden saralla merkittäviä kehitysaskeleita. Legendan mukaan kymmenisen vuotta sitten juuri Seinäjoella KrP:n pelaajat pääsivät nauttimaan runsasmaalisen tappion jälkeen koppiin tilatuista pizzoista. SPV lähti ulos loppuverryttelylle.

– Tuohon pizzajuttuun on sanottava, että NHL:ssäkin syödään joskus pizzaa heti pelien jälkeen, että saadaan nopeasti jotain ravintoa. Mutta kyllä ollaan se ymmärretty, että oikotietä tai ohituskaistaa ei ole ja matkan varrella on tehty fiksuja ratkaisuja.

Myllyniemi kertoo pyrkineensä kehittämään joukkueen urheilullisuutta jo omana aikanaan, mutta käännekohdaksi muodostui Heikki Luukkosen ajanjakso vuosina 2013-2017.

– Luukkosen johdolla urheilullisuutta rakennettiin voimakkaasti. Luukkoselle kuuluu iso kiitos siitä, että seuran kokonaiskuvaa saatiin muutettua, jota (Jarmo) Härmä on sitten ansiokkaasti jatkanut minun ja (Jaakko) Inhan avustuksella.

Muutosta urheilullisuudessa kuvastaa osuvasti viime kevät. Kun koronaepidempia katkaisi kauden, nuori tähtihyökkääjä Joona Rantala otti yhteyttä SaiPan kiekkoliigajoukkueen entiseen fysiikkavalmentajaan Jussi Huhtalaan ja osti henkilökohtaisen fysiikkaohjelman. Mukaan ”punttikuuriin” Rantala sai lähes kymmenen joukkuekaveria.

– Aloin miettimään, miten saataisiin tästä tilanteesta mahollisimman hyvä kilpailuetu. Maaliskuun lopussa alotettiin treenaamaan aika kovaa punttia, jonka tarkoitus oli parantaa kamppailuvoimaa ja että jaksetaan pelata vielä paremmin. 11 kertaa viikossa 7 viikon ajan tehtiin tuollaista treeniä ennen kuin joukkueen treenit alkoivat, Rantala selventää.

Sama ”rääkki” alkaa uudestaan ensi viikolla. Rantala valottaa vielä, että ”punttikuuriksi” nimettyyn omatoimijaksoon palattiin aina kauden vaikeilla hetkillä.

– Jos saat punttikuuriin liittyen vielä nimeltä mainittua herrat Mikko Laakso, Miro Tuomala, Joonatan Kovanen, Simo Paulaharju, Tomas Estovirta, Lauri Alkki ja Mikko Santanen, niin jaksaa kaverit jatkaa vielä yhtä hyvää tekemistä, Rantala naurahtaa.

Jatkuvuuden merkitystä on alettu ymmärtää

KrP tunnettiin pitkään liigajoukkueena, jossa ovi kävi. Niin sisään kuin uloskin. Rekrytointistrategiasta oli haastavaa erottaa punaista lankaa. Jos huippupelaaja eksyi Raholaan, ilkeämielisimmät saattoivat kuitata siirron rahan perässä juoksemisena, mikä toki ei ollut ihan täysin virheellinen väittämä, sillä realistisia menestysmahdollisuuksia KrP ei juuri tarjonnut.

Myllyniemi sanookin, että seura on tehnyt tietoisen valinnan pyrkiessään nuorentamaan edustusjoukkuetta.

Tämän ja ensi kauden välistä liikehdintää Myllyniemi luonnehtii pieneksi. Miska Mäkinen tuli täsmävahvistuksena LASBista. 2002-syntyneet Jere Koistinen ja Topias Simonen saapuivat Welhoista.

– Ollaan huomattu, ettei tämä voi toimia kuin Stockmannin pyöröovi. Jatkumo on iso tekijä. Päävalmentajakin aloittaa viidennen kautensa ja osa pelaajista on ollut pidempään mukana, Myllyniemi valottaa.

– Mitään sellaista ei ole enää tulossa, että linja-auto tai tilataksikaan ajaisi hallin pihaan toukokuussa.

KrP on kulkenut pitkän matkan pisteeseen, jossa sitä voi kutsua stabiiliksi kärkijoukkueeksi. Matkassa kesti ehkä jopa pidempään kuin liiganousun yhteydessä uumoiltiin. Vaikka KrP on pystynyt vuosi toisensa perään hankkimaan nimekkäitä pelaajia, kuten viimeisimpänä Mäkisen LASBista, on olennainen muutos tapahtunut hiljalleen muuttuneessa ajattelutavassa.

– Virheistä on opittu, mutta fillaria ei myöskään ole keksitty uusiksi. Ollaan nähty, että meillä on tietotaitoa ja osaamista muutenkin kuin kävelemällä pankkiautomaatille. Kaikki ollaan vähän vanhennuttu ja viisastuttu. Kaikilla on tavoite viedä KrP Suomen mestariksi.

Oikeanlaisista ja hedelmää kantaneista korjausliikkeistä huolimatta KrP on viime kädessä yhden miehen luomus. Manageri Marko Salmelan, joka on mahdollistanut koko touhun. Samaa toki voi sanoa Classicista ja Pasi Peltolasta, SPV:stä ja Tommy Koposesta tai aikanaan SSV:stä ja Kurre Westerlundista.

– Pitkän matkan olen ollut mukana, mutta se pitää sanoa, että iso kiitos siitä, että seura on tässä ja nyt kuuluu Markolle, joka on mahdollistanut taloudellisestikin koko homman ja antanut vuosien varrella mahdollisuuden siihen, että siitä ”ostojengin” maineesta on päästy.