Sami Johansson iski finaalisarjaan 10 maalia, Oilers 8: ”Aika hauskan kuuloisia juttuja”

SM-kulta oli Sami Johanssonille uran viides. Kuva: Jarmo Koskela

SM-kulta oli Sami Johanssonille uran viides. Kuva: Jarmo Koskela

Finaalisarja siinä missä koko kevätkin oli Sami Johanssonin näytöstä. Pudotuspelien piste-ennätystä 16 pisteellä parantanut laituri ei omasta mielestään kuitenkaan ollut finaalien MVP.

Kolmannen finaalin 1–2-kavennusmaali kuvasti Johanssonin maalintekovirettä osuvasti. Vaikeasta asennosta lähtenyt laukaus, ei mitenkään erityisen vaarallisesta paikasta, upposi aivan Oilers-maalin takayläkulmaan. Selostamossa laukausta kuvailtiin ”hävyttömäksi”. Ratkaisevassa neljännessä finaalissa Johansson takoi hattutempun.

– Onnistumiset ovat ruokkineet itseluottamusta. Pelaan yleensä niin, että vedän melkein aina kun on paikka ja samaa koitin toteuttaa näissä pudotuspeleissä. Välillä näytti menevän aika kivasti, Johansson myhäili kultamitali kaulassa.

Perspektiiviä Johanssonin dominoille voi hakea siitä, että Classic-hyökkääjä iski finaalisarjassa 10 maalia. Oilers jäi kahdeksaan.

– Aika mielenkiintoinen tilasto. Ihan hauska.

Johansson summasi 16 peliin 31+18=49. Loppuhetkillä pistehirmu tarjoili avopaikat ketjukavereilleen Ville Lastikalle ja Eemeli Salinille. 50. piste jäi kuitenkin haaveeksi. Se ei kuulemma harmittanut. Ei yhtään, Johansson sanoi.

Runkosarjan pistepörssissä 49 pistettä olisi oikeuttanut 9. sijaan.

– Aika hauskan kuuloisia juttuja. Hyvin meni tämä kevät kyllä.

Classicin kevättä Johansson kuvaili nousujohteiseksi.

– LASBia vastaan sarja oli aika tahmeaa hinkkaamista, mutta saatiin se hoidettua. KrP:tä vastaan oli pirun tiukkoja pelejä ja kovaa kamppailua. Niistä viimeisistä peleistä saatiin hirveä henki päälle tähän finaalisarjaan.

– Saatiin puolustuspeli kuntoon ja ymmärrettiin, mitä se vaatii, että voidaan playoff-pelejä voittaa. Sitä me toteutettiin koko finaalisarja.

– Se täytyy vielä sanoa, että ”Törri” (Lassi Toriseva) oli ihan kauheassa iskussa nämä finaalit.

Annatko siis finaalien MVP-palkinnon Torisevalle?

– Annan, Johansson päätti ja poistui koppiin jatkamaan juhlia.

Johansson siirsi Mika Kohosen 16 vuotta vanhan pudotuspelien piste-ennätyksen historiaan 16 pisteen marginaalilla. Kesällä 28 vuotta täyttävä hyökkääjä pääsee metsästämään ennätyksen rikkomista myös ensi keväänä. Classic-manageri Pasi Peltola vahvisti, että huippuhyökkääjällä on jatkosopimus.