Nurmon Jymyn F-liigajoukkueen päävalmentaja Jarmo Eteläaho koki kovia juoksulenkillä maanantaina 19.4., kertoo sanomalehti Ilkka-Pohjalainen.
Juuri kauden jälkeen Jymyn kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen tehnyt Eteläaho oli lähtenyt kotoaan juoksemaan, kun yhtäkkiä pimeni ja häneltä meni sananmukaisesti filmi poikki.
– Kaikki tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Salakavala vaiva ei paljoa varoitellut, Eteläaho kertoi lehdelle.
Onneakin oli matkassa. Artikkelin mukaan Eteläaho meni normaalia poikkeavaa reittiä ja sai oikeanlaista apua. Naapuri soitti heti hätäkeskukseen ja laittoi Eteläahon kylkiasentoon. Tutut poliisit aloittivat elvytyksen jo ennen varsinaisten ammattilaisten paikalletuloa.
Valmentajan sydän saatiin ammattilaisten toimesta käyntiin, ja mies kuljetettiin Seinäjoen keskussairaalaan, Ilkka-Pohjalainen kuvaa dramaattisia tapahtumia.
– Olin muutaman päivän nukutetussa tilassa. Torstaina olin osoittanut jo jonkinlaisia elonmerkkejä ja jutellut vaimon ja lasten kanssa, Eteläaho sanoitti tilannettaan.
Eteläahon sepelvaltimoista löydettiin kaksi ahdasta paikkaa. Hänelle tehtiin sittemmin pallolaajennus ja hän pääsi 3.5. kotiin. Valmentaja kertoi jutussa, hän oli kokenut talven hiihtolenkeillä alkuun ”ahdistusta”. Tämän lisäksi luokanopettaja kertoi lehdelle tiukkatahtisen salibandykauden vaikuttaneen ainakin hiukan ja näkyneen pienenä väsymyksenä.
Viimeisimmät veriarvot olivat kuitenkin normaalit. Ex-liigapelaajaa voi myös kuvailla ikäisekseen hyväkuntoiseksi ja urheilulliseksi mieheksi, joten tapaus tuli Eteläaholle ja lähipiirille järkytyksenä.
Jymyn päävalmentaja toipuu edelleen vakavasta tapauksesta ja on opettajan töistä tauolla heinäkuun loppuun asti. Valmennuskuvioiden jatkon osalta hän ei osannut sanoa jutussa suuntaan tai toiseen. Tällä hetkellä Jymyä valmentaa muu valmennusryhmä, sillä suunnitelmat harjoitteluun oli tehty jo aiemmin.