Kolme urheilua innokkaasti harrastavaa lasta. Rantasen perheessä on riittänyt vipinää. Isä Hannu ja äiti Hannamaija ovat varmasti olleet kiireisiä vanhempien kuljettaessa lapsiaan harrastuksiin. Tunteja ja kilometrejä ei ole laskettu. Yhdellä lapsella saattoi olla saman päivän aikana kolmenkin eri lajin harjoitukset.

Vanhemmat ovat tehneet ison työn lastensa, Lauran, Mikon ja Nooran, harrastusten eteen. Ihan ensimmäiseksi onkin kysyttävä, onko vanhempien sietokyky ollut joskus äärirajoilla.

– Ei ole ollut. Olihan se melkoista organisointia, että pääsimme osallistumaan mahdollisimman moneen tapahtumaan. Isovanhemmat ovat olleet myös kyydityksissä apuna. Samalla tuli seurattua tarkkaan lasten jaksamista, mutta kertaakaan ei pitänyt patistaa lapsia lähtemään harjoituksiin, aina oli kamat pakattuina. Se oli aitoa intohimoa.

Isä Rantanen korostaa, että on tärkeää olla kiinnostunut omien lastensa harrastuksista.

– Kuskaaminen ei ollut raskasta, koska oli mukava nähdä omien lastensa riemu. Ne olivat aina hyviä hetkiä. Ennen kaikkea se oli vanhempien ja lasten yhteistä aikaa. Nämä ovat olleet Hannamaijan ja minun elämämme parhaita vuosia.

Rantasen perheen lapsista iältään keskimmäinen Mikko on saanut eniten julkisuutta. Mikosta tuli ensin jääkiekossa TPS-historian kaikkien aikojen nuorin liigadebytantti, nuorten maailmanmestari ja myöhemmin kovan luokan pelimies ammattilaiskaukaloihin sekä Colorado Avalanchen luottopelaaja.

Perheen esikoinen, muutama vuosi Mikkoa vanhempi Laura, on tehnyt komean uran TPS Salibandyn naisten liigajoukkueessa. Maajoukkuekuviotkin ovat tulleet Lauralle tutuiksi.

Lauraa seitsemän vuotta nuorempi Noora, isosiskon nykyinen ketjukaveri, on kehittymässä TPS:n johtavaksi salibandypelaajaksi. Myös Nooralla on edustuksia maajoukkuepeleistä.

Mikon saama suurempi julkisuus, NHL-tähteys, ei vaikuta vanhempien arvostukseen.

– Oman lapsen tähteyttä ei vanhempana osaa ajatella. Kotona Mikko on Mikko. Kaikki lapset ovat samanlaisia meidän lapsia. Menestyksen mukaan heitä ei laiteta järjestykseen.

Usein kiekkoilijaisän pojasta tulee kiekkoilija. Rantasen perheessä lähtökohta urheileville lapsille on ollut erilainen.

– Kilpaurheilumielessä oma urani on hyvin ohut. Nousiaisten Sudessa tuli yleisurheiltua sekä pelattua lätkää muutama kausi luonnonjäillä. Muuten liikuttiin lapsena kesät ja talvet ulkona. Minun nuoruudessani eivät vanhemmat lähteneet kuskaamaan lapsiaan maaseudulta kaupunkiin harjoituksiin. Vaimollani Hannamaijalla on enemmän urheilutaustaa. Hän oli yleisurheilussa seitsenottelussa nuorten maajoukkueessakin.

Yksi asia oli kuitenkin selvää, jopa jo ennen lasten syntymistä.

– Molemmille oli luontaista, että lapset ohjataan liikunnan pariin. Vanhemmista se ei ainakaan tule jäämään kiinni. Väkisin ei viedä, sillä liikunnan pitää tulla myös sydämestä. Koimme, että on hienoa tarjota samoja mukavia kokemuksia lapsillemme, mitä itse on aikoinaan saanut urheilun parista.

Jalkapallo, jääkiekko, ringette, yleisurheilu, tanssi ja salibandy…Rantasen urheilevien lasten lajikirjo oli lapsuudessa monipuolinen.

– Kun lapset ovat pieniä, niin silloin vanhempien rooli lajivalinnassa on suuri. Vanhemmat ohjaavat eri lajien pariin. Lapset saavat tutustua eri lajeihin ja voivat tehdä itse lopullisen valinnan.

Rantasen perheessä uskotaan monipuoliseen liikunnan harrastamiseen.

– Monipuolisuus johtaa pisimmälle. Lapsen kehitykselle ei ole hyväksi, jos rajoitetaan liikaa. Jos on lahjakas esimerkiksi useamassa palloilulajissa, miksi harrastamista pitäisi rajoittaa. Mikko pelasi yhtenä viikonloppuna parhaimmillaan seitsemän eri lajien peliä.

Jääkiekko kiinnosti ehkä kuitenkin eniten, kiitos vanhempien lätkän seuraamisesta. Hannamaija ja Hannu ovat innokkaita penkkiurheilijoita.

– Meillä oli TPS:n kausikortit jo ennen kuin lapset syntyivät. Pääsimme nauttimaan joukkueen kultavuosista. Kun lapset syntyivät, otimme heidät hallille mukaan.

Hannu Rantanen korostaa lasten kehittymisen kannalta valmentajien merkityksen.

– Lapsen ja nuoren kohdalla kyse on myös tuurista, eli kenen ohjaukseen pääsee. Hyvällä vetäjällä on iso merkitys. Meidän lapset ovat kaikki saanet olla hyvässä valmennuksessa.

Mikon kohdalla isä Rantanen haluaa nostaa erikseen yhden nimen. Kalle Sahlstedt toimi jääkiekkolehtorina Turun Seudun Urheiluakatemiassa. Mikko ehti käydä kaksi vuotta lukiota ennen kuin jääkiekkoura alkoi taalakaukaloissa.

– Sahlstedtin ammattitaito kasvattajana oli arvokasta. Siinäkin lottopallo osui kohdilleen. Luotin häneen. Jos Kalle olisi sanonut, että opiskellaan ensin loppuun, niin sitten olisimme tehneet niin. Koulua pidetään meilläkin tärkeänä.

Mikko on usein korostanut olevansa Nousiaisista, muutaman tuhannen asukkaan pikkukunnasta.

– Kyse on kotiseuturakkaudesta, kunnioituksesta omaa asuinympäristöään kohtaan. Lapset ovat viettäneet Nousiaisissa lapsuutensa ja saanet sieltä paljon urheilun ulkopuolistakin elämää. On paljon esimerkkejä, miten pienemmästäkin seurasta voi edetä huipulle. Tosin, jos jäätä ei ollut Nousiaisissa, ajettiin Turkuun Parkin kentän tekojäälle.

Vaikka lapset ovat muuttaneet jo pois kotoa, pääsee Hannu seuraamaan tyttäriensä otteita salibandykaukalossa lähietäisyydeltä. Isä on yksi TPS:n naisten liigajoukkueen valmentajista.

– Olin aikoinaan perustamassa SBS Maskua, paikallista salibandyseuraa. Aikomukseni ei ollut olla itse valmennuksessa mukana. Mutta, kun vietin harjoitusten ajankin hallilla, päädyin ensin apuvalmentajaksi. Olen ollut useamman vuoden omien lasteni salibandyvalmentajana.

Vaikka kannustaminen on taustalla olevien vanhempien rooleista eräs tärkeimmistä, painottaa Hannu erästä asiaa.

– Kun tehdään, niin tehdään kunnolla. Ei ole tarve myöhemmin jossitella. Sama pätee elämässä muutenkin. Asiat pitää tehdä niin hyvällä asenteella kuin mahdollista.

—

Julkaisemme Hannu Tuomisen toimittamia salibandyartikkeleita yhteistyössä. Tämän ja muut Tuomisen urheiluartikkelit löydät Jälkipeli-sivustolta.