Pelaajakortti: Eetu Sikkinen – Mallioppilas

Mallioppilas.

Classicin 24-vuotias keskushyökkääjä Eetu Sikkinen osallistuu uransa ensimmäisiin MM-kisoihin Helsingissä.

Sikkinen on edustanut koko uransa Tampereen Classicia ja ollut vuosia joukkueen luottopelaajia, vaikka pelillinen rooli ei ole ollut aina niin järin suuri. Suomen joukkueen ”puhtaimpana” sentterinä Sikkinen on eräänlainen mallioppilas. Miehen pelaamista on usein vaikea löytää moitittavaa, sillä oma tontti hoituu yleensä mallioppilaan tavoin, eikä Sikkisen tarvitse paistatella parrasvaloissa.

Nopeus 85
Sikkisellä riittää ”jalkaa” hyvin molempiin suuntiin, pallottomana sekä pallon kanssa. Liike on yksi selkeimmistä vahvuuksista.

Laukaus 68
Ei ole mikään maaliruisku rooliltaan, eikä luonteeltaankaan. Liigassa osuu kyllä ”tarvittaessa”, mutta ei varsinaisesti laukauksensa ansiosta, joka ei ole erityisen tulinen tai tarkkakaan. Maajoukkueessa maali- ja pistetili on vielä avaamatta.

Mentaliteetti 85
On voittanut Classicin kanssa viisi perättäistä SM-kultaa ja pelannut finaaleissa hyvällä tasolla – oli rooli mikä hyvänsä. MM-tasolla Sikkistä ei ole vielä testattu, mutta tähän mennessä nähdyn perusteella tamperelaiseen voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa henkisen kapasiteetin osalta.

Hyökkäyspelaaminen 77
Sikkinen on ollut rooliltaan vuosia enemmänkin niin sanottu kolmossentteri, jonka on ollut tarkoitus tilkitä eritoten omaa päätyä. Suomen joukkueessakin voisi kuvitella, että rooli on jotakuinkin samanlainen. Ei loista hyökkäyspäässä, mutta pystyy tukemaan hyökkäyksiä hyvän peliälynsä ansiosta.

Puolustuspelaaminen 82
Hyvä liike avittaa puolustuspelissä, mutta myös puolustusmentaliteetti. Sikkinen pelaa mainiosti kahteen suuntaan ja lukee peliä hyvin alaspäin. Tämän vuoksi katkoo vastustajan hyökkäyksiä hyvin jo varhaisemmassakin vaiheessa.

Pallonkäsittely 80
Saattaa olla taitavampi kuin peleissä antaa ymmärtää, mutta pelaa useimmiten sen verran yksinkertaisesti, että kikoilla tai muilla kommenrvinkeillä ei ole suurta merkitystä. Varma pallollinen pelaaja.

Syöttötaito 82
Takuuvarma syöttelijä. Väläyttelee välillä ratkaisusyöttöjen antajana, mutta pääosin pelaa helppoa peliä pallon kanssa. Näin voi olettaa käyvän varsinkin MM-kaukalossa.

Fyysisyys 76
Kohtuullisen pitkäksi pelaajaksi (187 cm) Sikkinen ei ole mitenkään fyysisesti meritoitunut. Ei tosin väännäkään kovin usein tilanteissa. Sikkistä voisi kuitenkin kuvailla sitkeäksi pelaajaksi.

Lue lisää numeroarvioista ja niiden perusteet täältä.

Pääkallo.fi tekee Veikkauksen kanssa kaupallista yhteistyötä.

Veikkauksen ilmaisessa MM-salibandyveikkauksessa veikataan salibandyn MM-kisojen 3.-11.12.2021 otteluiden lopputuloksia. Ilmaiskisan pääpalkintona on MM-kisamatka Sveitsiin 2022. Osallistumaan pääset täällä.