Päävalmentaja Nykky ihmetteli ruotsalaisten kovia syytöksiä: ”Ei voi kuin nauraa niille”

Petteri Nykky kommentoi ruotsalaisten syytöksiä huvittuneena. Kuva: Juhani Järvenpää

Petteri Nykky kommentoi ruotsalaisten syytöksiä huvittuneena. Kuva: Juhani Järvenpää

Suomen miehet kaatoivat Ruotsin alkusarjan toisessa ottelussa lukemin 7–3. Päävalmentaja Petteri Nykyn mukaan parannettavaakin jäi. Ruotsalaisten kovia syytöksiä kokenut luotsi kommentoi huvittuneena.

Alkutahdit huippuotteluun saatiin jo aiemmin päivällä. Ruotsin joukkueenjohto syytti Suomea kyseenalaisista otteista. Ruotsin yleisradio SVT kertoi, että suomalaiset olisivat väitetysti kuvanneet länsinaapurin perjantain harjoituksia.

– Ei voi kuin nauraa niille, Nykky kommentoi ruotsalaisten syytöksiä taiston tauottua Pääkallolle.

– Tecnical meetingissä on kerrottu selkeät säännöt: täällä ei saa kuvata, eikä saa tehdä sitä ja tätä. Ei ole meillä sellaista mahdollisuutta, että näin kävisi, päävalmentaja jatkoi.

Nykky ihmetteli aavistuksen huvittuneen oloisena, miten ruotsalaisilla riittää ylipäätään aikaa pohtia esitetyn kaltaisia syytöksiä.

– Kai heillä on aika hyvin asiat omassa joukkueessa, kun on aikaa tuollaisia syyttelyitä heittää. Se on varmaan jotain mukamas psyykkausta. Ei vaikuta minuun millään lailla.

– Meillä on valmennuksen ja johtoryhmän kanssa on ihan tarpeeksi askaretta, että saadaan näiden jätkien kanssa tehtyä se, mitä pitää.

Keskusta pysyi tukossa, pallon kanssa jäi parannettavaa

Kentän puolella nähtiin tasainen vääntö, joka ratkesi lopulta kolmannessa erässä. Suurin kysymys on luonnollisesti se, mitä ottelu antoi jatkoa ja mahdollista finaalia ajatellen. Nykky ei kuitenkaan halunnut lähteä liikaa spekuloimaan.

– Tämä oli se peli, mitä ei vielä tarvinnut voittaa, mutta hyvä että saatiin kaksi pistettä. Se antaa taas monia mahdollisuuksia tutkailla eri tavalla loppukisojen ohjelmaa.

– Sitähän me ei tiedetä kohdataanko Ruotsia enää tässä turnauksessa. Sen takia ei kannata haihatella kovin pitkälle. Levätään ja jutellaan kavereiden kanssa vähän niitä näitä. Annetaan pölyn laskeutua. Huomenna on taas peli aikaisin.

Syksyn maaotteluihin nähden Suomi piti pallosta huomattavasti parempaa huolta. Nykky näki silti, että pallovastuussa riittää edelleen teroitettavaa.

– Kyllä sitä vieläkin annettiin. Aika ajoin maltti ei ollut sitä tasoa, mitä pitäisi. Ajettiin itsemme snookeriin ja oli vaikeaa. Monta pientä juttua, mitkä pitää parantua huomattavasti, jos halutaan pärjätä tässä turnauksessa.

Toinen osa-alue, jossa Suomella oli syksyn maaotteluissa haasteita, oli keskustan puolustaminen. Se pysyi Nykyn mukaan Helsingin lauantai-illassa ”kohtuu hyvin” tukossa.

– Keskusta oli tänään parempi ja se (puolustuspeli) meidän kivijalka edelleen on. Tänään oltiin tehokkaita. Pari maailmanluokan vetoa upposi. Ne muokkaa peliä aina toisennäköiseksi. Aina ne ei mene, mutta nyt ne meni ja saatiin sitä kautta kaveri yrittämään enemmän. Kun he ottivat maalivahtia pois, niin onnistuttiin siinäkin.

Ihan täydellistä puolustuspeli ei kuitenkaan ollut.

– Kolmas maali tuli, kun toinen pakki vähän karkasi ja laituri jäi pitämään keskustaa. Nuo on semmosia asioita, mitä pitää tarkentaa. Ei saa lähteä ottamaan liian kaukaa. Sota-alueelta ne äijät pitää löytää. Se vähän harmittaa kun päästettiin turhan lähelle siinä vaiheessa.

Paketti kasassa

Suomi teki muutamia kokoonpanomuutoksia perjantain avauspeliin nähden. Merkittävin niistä oli Eetu Sikkisen nostaminen kakkosketjun keskelle. Kentällinen onnistui erinomaisesti, sillä se ei ottanut yhtään takaiskua, vaikka pelasi Ruotsin vaarallisinta, Hampus Ahrénin johtamaa viisikkoa vastaan.

Kysymykseen: levittikö esimerkiksi Sikkisen onnistuminen pakkaa kokoonpanovalintojen suhteen Nykky vastasi varsin ympäripyöreästi.

– Me ollaan koko ajan tiedetty, ketä tänne on valittu. Tässäkin kokeiltiin monenlaisia juttuja. Olisi voitu tehdä vieläkin enemmän vaihdoksia, mutta toisaalta annettiin osan pelaajista nähdä, mitä se tämmöisissä karkelossa pärjääminen vaatii.