Pelimatto vaihtaa väriä MM-välierissä – Pylsy ja Väänänen mukana Suomen torstaisissa harjoituksissa

Samassa seurajoukkueessa pelaavat Joonas Pylsy (etualalla) ja Tatu Väänänen olivat mukana Suomen torstaisissa harjoituksissa. Kuva: Mika Hilska

Samassa seurajoukkueessa pelaavat Joonas Pylsy (etualalla) ja Tatu Väänänen olivat mukana Suomen torstaisissa harjoituksissa. Kuva: Mika Hilska

Salibandyn Helsingin MM-kisoissa jatketaan perjantaina välierävaiheella. Ensin kohtaavat Ruotsi ja Sveitsi klo 15.30 ja illalla Suomi ja Tshekki klo 18.45.

Ottelut siirtyvät nyt Helsingin Jäähallista Hartwall Arenalle. Samalla pelimaton väri muuttuu vihertävästä siniseksi, mikä lienee juhlallinen tieto kaikille kisoja tähän asti seuranneille, sillä esimerkiksi pallon seuraaminen on ollut haastavaa lähetyksissä. Hartwall Arenan valaistuksenkin kerrotaan olevan kirkkaampi kuin Helsingin Jäähallin.

Suomen kokoonpanon osalta on hyvä huomioida, että ainakin Salibandyliiton julkaisemien kuvien perusteella Joonas Pylsy ja Tatu Väänänen olivat mukana Suomen torstaisissa harjoituksissa. Väänänen oli pois keskiviikon ottelusta oltuaan koronatestissä. Pylsy huilasi puolivälierässä, ja hänen kerrottiin säästelevän itseään ratkaisupeleihin.

Keskiviikon peliin oli hälytetty mukaan TPS-laituri Miko Kailiala, mutta pesti oli määräaikainen Väänäsen koronatestin vuoksi. Tällä hetkellä Suomen kokoonpano on vielä auki illan otteluun.

MM-välierät:
Klo 15.30 Sveitsi-Ruotsi (Yle Areena)
Klo 18.45 Suomi-Tshekki (Yle TV 2)