Helsinkiläinen EräViikingit aloitti taipaleensa kuusi vuotta sitten Erän ja Viikinkien fuusiona. Kuudessa vuodessa se on pudonnut miesten liigassa ynnä muut -osastolle.
On liioiteltua puhua menestyksestä tai menestymättömyydestä koko seuran tasolla. Tämä kirjoitus koskee vain miesten edustusjoukkuetta, jonka vaiheet ovat olleet monitahoiset.
Voi olla, että osa ei muista, että ensimmäisen kauden superjoukkueen kasaaminen ei ollut mitenkään itsestäänselvyys. Se joukkue oli allekirjoittaneen mielestä edelleen paras haastaja Classicille koko sen dynastian aikana. EräViikingit juhli kaudella 2016-2017 Suomen Cupin voittoa ja oli hopealla Salibandyliigassa.
Seuraavalla kaudella tilanne ”normalisoitui”, kun osa kokeneista huippupelaajista lopetti, ja osa nuoremmista pelaajista lähti muualle hakemaan lisää vastuuta. Osaan lopettamispäätöksistä saattoi vaikuttaa vuoden 2016 maailmanmestaruus. Maailmanmestarina oli hyvä lopettaa peliura, ja esimerkiksi Tero Tiitun ja Tommi Aron tasoisille pallollisille pakeille, ei ole löytynyt vastineita vieläkään..
MM-kulta ja liigan tasoerot saattoivat vaikuttaa myös siihen, että varsinkin EräViikingit-leiristä arvosteltiin liigan joukkuemäärää ja yleistä tasoa. Ajoittain puhuttiin siitä, että joukkuemäärä pitäisi pudottaa jopa kymmeneen tasoerojen vuoksi. Voi sanoa, että arvostelussa oli paljon tottakin, ja esimerkiksi ensi kaudella joukkueita on 12.
Ironista kuitenkin nykyvinkkelistä katsoen, että sijalle 9 jämähtänyt ErVi olisi ollut kaksi vuotta putkeen sarjan toiseksi viimeinen, jos liigajoukkueita olisi 10, kuten tuolloin paikoin keskusteluissa pohdittiin. 12 joukkueenkin sarjassa sijalle yhdeksän jäävä joukkue on häntäpäätä. Moni muistaa nämä kommentit ja se varmasti vaikuttaa siihen miten joukkueeseen suhtaudutaa nykyään.
Jo toisella kaudella oli edessä ensimmäinen shokki: ErVi jäi välierien ulkopuolelle hävittyään Indiansille tiukassa sarjassa 3-4. Välierien ulkopuolelle jääminen toistui keväällä 2019, jolloin SPV tiputti EräViikingit. Ensimmäisen koronakauden runkosarja sujui hyvin, mutta silloinkin SPV johti puolivälieräsarjaa pelien katketessa. Kevät 2021 ja 2022 päättyivät runkosarjaan ja sijalle 9.
Vuonna 2019 tehdyssä kirjauksessa EräViikingit on linjannut, että se on pääasiallisesti välieräjoukkue vuosina 2019-2022. Välierissä se on kuitenkin ollut koko historiansa aikana vain kerran. Joka tapauksessa jos miettii tilannetta 2019 niin linjaus ei ole epärealistinen. Tulos on vain ollut heikkoa sittemmin. Osin vahvan alun, vahvan itseluottamuksen ja sittemmin heikompien vuosien vuoksi se on saanut jonki sortin luuserin leiman itselleen, mistä on varmasti haittaa ainakin pelaajamarkkinoilla osin turhaankin.
Joukkue ei ole materiaaliltaan niin heikko kuin tulos antaa ymmärtää. Sijoilla 6-9 olevat joukkueet ovat aika tasaisia. Se, että ErVi on jäänyt OLS:n ja LASBin taakse kausina 2020-21 ja 2021-22 on selkeä alisuoritus, siitä ei pääse mihinkään. Toisaalta se on molemmilta haastajilta oikein hyvä suoritus, mikä on myös tärkeä muistaa. Mitaleille meneminen ErVin materiaalilla olisi taasen selkeä ylisuoritus, mikä kertoo myös F-liigan kerrostumista.
Jos taas miettii sitä, että Indians ja SPV ovat ”varmoja” pudotuspelijoukkueita niin ne eivät ole materiaaliltaan juuri ErViä kummoisempia. Ikärakenteellisesti SPV on aika samanlainen joukkue. Indiansilla on kyllä enemmän kärkiosaamista, mutta kaikkein eniten se on saanut käännettyä pelitavallisen edun itselleen suhteessa materiaaliin. Keskiverto ErVin tai Indiansin pelaaja on hyvin pitkälti samantasoinen.
Tämän kirjoituksen punaisena lankana voinee pitää sitä, että EräViikinkien joukkue on ikärakenteellisesti outo ryhmä, ja se osin selittää miksi sillä on vaikeaa. Riveistä löytyy neljä kokenutta kovaa 1980-luvulla syntynyttä pelimiestä, mutta vuosina 1990-1996 syntyneitä pelaajia on vain vähän. Vain neljä pelaajaa on syntynyt näiden vuosien välillä, vaikka normaalisti voisi olettaa että juuri näistä ikäluokista löytyisi runko ja vastuunkantajat, sillä he ovat fyysisesti parhaassa peli-iässä.
Se miksi näitä pelaajia ei juurikaan ole joukkueessa, on monisyistä. Ensinnäkin osa nuoremmista pelaajista jäi ilman vastuuta juuri fuusion alussa ja jätti siksi joukkueen. Näistä pelaajista esimerkiksi osa lähti Lahteen jollain aikavälillä ja sai sieltä nostetta uralleen. Osa hiukan vanhemmista pelaajista edustaa tällä hetkellä Jyväskylän Happeeta.
Miska Mäkinen, Joonatan Surakka, Roni Laasonen ja Erik Storgårds tai vaikka Ruotsissa pelaava Kevin Söderling olisivat joukkueen ehdottomia johtohahmoja jos olisivat vielä ErVissä.
Yksi kuvaava seikka on se, että vuoden 2015 U19-poikien MM-kultajoukkue oli hyvinkin Erä-vetoinen. Yksikään näistä pelaajista ei edusta tällä hetkellä EräViikinkejä. EräViikingit on jostain syystä luisunut selkeästi Oilersin taakse pääkaupunkiseudun ykkösryhmänä, mutta toisaalta osa pelaajista jotka haluavat kehittyä, valitsevat mieluummin Indiansin, koska viime vuodet ovat osin näyttäneet senkin, että nuorten pelaajien ponnahduslauta ErVi ei ole ollut, vaikka se pystyy tarjoamaan nuorille monenlaisia haasteita akatemiasta ja junioreiden SM-sarjasta lähtien.
Toinen seikka ikärakenteen suhteen on tietysti se, että kokeneet pelaajat ovat pelanneet pitkään ja säilyttäneet tietynlaisen avainaseman koko ajan. Se on tietysti kaventanut vastuupaikkoja joukkueessa. Ainakin kolme tärkeää pelaajaa on jo ikämiesikäisiä. Ei ole pelaajien vika, että he ovat pärjänneet korkealla tasolla. Seuraavien polvien pitäisi ajaa ohi, eikä näin ole ainakaan selkeästi käynyt vielä.
Toisekseen ErVi tekee oikein siinä, että se on antanut kokeneiden pelaajien jatkaa joukkueessa. Sarjan kokonaistason ja uskottavuuden vuoksi tarvittaisiin enemmänkin yli 30-vuotiaita pelaajia joukkueisiin. Varmoja pelipaikkoja ei kuitenkaan pidä antaa pelkästään historian perusteella. ErVissä kuitenkin uupuu seuraava vastuukantajien polvi, mikä näkyy tässäkin asiassa.
Joukkueessa on siis myös lahjakkaita nuoria, joilta voidaan odottaa menestystä ainakin muutaman vuoden säteellä. Rakenteellisesti tilanne on haastava, koska heidän pitäisi jo nyt täyttää saappaita, jotka kuuluisivat joukkueen ”keski-ikäisille” pelaajille tai konkareille. Näitä ei vain oikeastaan ole. On konkareita ja raakileita, ja se on dynamiikkana ongelmallinen. Nuorten osalta rakenne voi olla vaikka viiden vuoden päästä juuri oikea, jos pelaajat vain säilyvät seurassa. Voi tosin käydä niin, että menestymättömyys ajaa nuoret pelaajat muualle.
Menestymättömyyteen on vaikuttanut materiaali, mutta myös valmennus. EräViikingit ei ole saanut luotua mitenkään erityisen vetovoimaista profiilia tämän suhteen, eikä se ole pelitavallisesti saanut minkäänlaista kilpailuetua valmennuksesta. Jopa parjattu SPV on kuitenkin profiloitunut jollain selkeällä muotilla, ErVin osalta pelitavalliset tavoitteet ovat jääneet paikoin epäselviksi.
Tämä ei ole seuraa etsivälle pelaajalle hyvä signaali, varsinkin jos pelaaja on jo jokseenkin meritoitunut liigapelaaja. Tästä huolimatta ErVin hankinnat ovat olleet ihan hyviä pidemmällä tähtäimellä. Pitäisi vain tietää missä se tähtäin on?
ErVi-taustaiset pelaajat vaikuttavat tällä hetkellä vähemmän luovilta kuin vastustajat ja jonkin sortin yllätyksettömyys leimaa paikoin pelaajistoa. Jää ikään kuin kuva, että pelaajat ovat liian ”hyviä” tekemään asioita ”oikein”, ja pelaavat perusvarmaa peruspeliä. Tällöin myös tietynlaiset erikoisominaisuudet ja erikoisosaajat vaikuttavat loistavan poissaolollaan.
Sitten vielä sananen seurajohdosta, mitä on räimitty vuosien varrella paljonkin. Vaikea sanoa kuinka paljon mikäkin asia on kenenkin ”vika”. Aika selkeästi voi linjata, että miesten puolella on epäonnistuttu ja pahasti. Kokonaisuutena EräViikingit ei tietysti ole pelkästään miesten edustusjoukkue. Esimerkiksi naisten puolella tilanne näyttää paljon paremmalta, ja seura pystyy tekemään tiettyjä asioita paremmin ja näyttävämmin kuin monet muut.
Kuitenkin virheitä on tehty ilmiselvästi, ja ehkä massiivinen fuusioseura on ollut liian harvojen käsissä. Kokonaisuuden hallinta ei ole kovin yksinkertaista. Toisaalta myös vanhat seurasidonnaisuudet vaikuttavat varmasti edelleen taustalla.
Ehkä täysin puhdas pöytä olisi parempi ratkaisu varsinkin miesten joukkueen taustoilla? Tuntuu, että vaikka ErVin pitäisi olla uutta ja hienoa, niin se on menneisyytensä vanki. Maan menestynein aikuisseura ja maan menestynein junioriseura vailla omaa identiteettiä.