Kun päätössummeri soi maanantaina Tapiolan urheiluhallissa, tiesi se Oilersin välieräpaikan ohella myös yhden merkittävän pelaajauran päättymistä. Indiansin joensuulaislähtöinen hyökkääjä Perttu Puska ripusti kengät naulaan.

– Vaikka putoamisesta on jo päiviä, olo on silti edelleen aika tyhjä ja mitään sanomaton. Ei tavallaan vieläkään osaa ajatella, että kausi olisi ohi, saati sitten koko ura, tänä vuonna 32 vuotta täyttävä Puska puntaroi Pääkallolle.

– En ehkä ole vielä henkisesti edes osannut myöntää asiaa itselleni. Ajoittain kun alkaa miettimään tarkemmin asiaa, niin kyllä kieltämättä tulee aika haikea fiilis.

Puska kertoi jo aiemmin tällä kaudella, että pelit päättyvät tänä keväänä. Vielä muutama vuosi sitten uran päättäminen omilla ehdoilla ei ollut itsestäänselvyys. EräViikingeissä pelattu kausi 2018–2019 loppui yhdeksän pelin jälkeen, eikä seuraavalla kaudella pahoista loukkaantumisista kärsinyttä hyökkääjää nähty liigakentillä ollenkaan.

Josban kasvatti muistelee ajatelleensa nuorempana, että pelaa niin kauan kuin pystyy – ainakin 40-vuotiaaksi.

– Olin ajatellut pelata niin kauan. Nyt kun ajattelee nuoren pojan ajatuksia, niin kyllä parempi vaihtoehto on lopettaa terveenä, koska urheilua on kiva jatkaa vanhempanakin ihan omilla ehdoilla, ilman kipuja.

– Olen tällä hetkellä enemmän kuin kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden lopettaa urani omaehtoisesti ja terveenä. Enkä oikeastaan nähnyt muita skenaarioita edes mahdollisina, vaikka tauon aikana olinkin siitä jo melko varma.

Kirkkaimmat muistot pukukopeista

Puskan liigaura alkoi jo 17-vuotiaana kaudella 2007–08 kotikaupungin Josbassa. Se tuli päätökseensä lähes 15 vuotta myöhemmin Indiansissa. Välissä hän ehti edustaa Erää, EräViikinkejä ja kauden verran Josbaa Divarissa.

293 liigapeliä kattanut ura laitettiin kansiin tehopistein 155+103=258.

Uran vaiheita kelatessa Puska mainitsee päässeensä nauttimaan upeista kokemuksista. Muun muassa liigadebyytti nuorena poikana Josbassa, alle 19-vuotiaiden kotikisat Turussa (2009), joissa Suomi voitti hopeaa, hopeaan päättynyt superfinaali EräViikinkien kanssa, kuusi A-maaottelua, Puska luettelee.

– Jos miettii otteluita joita olen pelannut, on sinänsä hassua, että pudotuspelejä kovempia paikkoja olivat playoutit, joissa on oikeasti kova panos. Niitä joutui pelaamaan parina keväänä ja ne pelit jäivät merkityksensä puolesta vahvasti mieleen.

Kirkkaimmat muistot jäävät silti pukukopeista ja niissä olleista ihmisistä.

– Tavallaan saavutukset mitä on saanut, ovat ihmisten rinnalla toissijaisia.

Hän kertoo edelleen muistelevansa joukkuekaveri Markus Ketosen taannoisia sanoja, jotka Josba-ikoni sanoi nuorelle Puskalle loppuverryttelyssä.

– Kun aloin miettimään omaa pelaamistani, Ketonen sanoi: ”Perttu, sun tehtävä ei missään nimessä ole ajatella kentällä. Jätät sen toisille, sun pitää vain pelata.”

– Yritin sen jälkeen toteuttaa tuota viisasta lausetta, ja onnistuinkin siinä ihan hyvin.

Uran varrelta kaihertamaan jääneitä asioita pohtiessa Puska näkee jokaisen voiton tai tappion olleen lopulta ansaittu. Hän ei koskaan kokenut tarvetta jäädä murehtimaan sitä, että jokin tulos olisi ollut jotenkin väärä.

Yksi seura jäi kuitenkin kummittelemaan.

– Olin 12-vuotias, kun Josba pelasi jäähallissa finaaleja Oilersia vastaan. Joensuussa oli julmettu salibandybuumi meneillään ja hallissa aivan järjetön meininki. Josba hävisi nuo finaalit ja katkera Perttu itki pelien jälkeen ja ajatteli, että haluaa joskus pelata samanlaisessa meiningissä ja voittaa Oilersin pudotuspeleissä.

– Siinähän kävikin niin, että omalla uralla en kuitenkaan kovinkaan montaa kertaa lopulta pelannut pudotuspelejä, mutta melkein aina kun pelasin, pelattiin Oilersia vastaan ja tiputtiin pois. Oilers jäi kaihertamaan. Ei vaan, kaikki kunnia sinne suuntaan. Parempi voittaa aina.

Eri peli

Pelaajana Puska ei varsinaisesti ollut mikään pallollinen virtuoosi. Urheilullisuutta piisasi senkin edestä.

Ikänsä puolesta joensuulainen on siinäkin mielessä kiinnostava liigapelaaja, että hän on nähnyt lajin pääsarjan evoluution aitiopaikalta viimeisen 15 vuoden aikana.

2000-luvun lopun ja 2020-luvun alun salibandyliiga eivät ole Puskan mukaan vertailukelpoisia.

– Kentällä on nykypäivänä murto-osa aikaa siitä, mitä oli liigaurani alkutaipaleella. Pelaajat ovat nopeampia, taitavampia ja kaikin puolin fyysisempiä.

Havainnollistavaksi esimerkiksi pelin nopeutumisesta Puska nostaa usein turhan kriittiseksi äityvän suhtautumisen tuomaritoimintaan.

– Twitteriä lukiessa saa helposti kuvan, että tuomarit ovat nykypäivänä aivan pihalla ja ennen kaikki oli paremmin. Minusta se kertoo paljon lajista ja sen evoluutiosta. Peli on niin nopeaa nykyään, että ei siellä edes Pierluigi Collina näkisi jokaista virhettä. Aikoinaan saattoi ehtiä huomaamaan jokaisen rikkeen hieman paremmin.

– En edes uskalla ajatella kuinka paljon nopeampaa ja taitavampaa peli tulee olemaan, kun kentällä on enää pelaajia suojalasit päässä!

Ero 2000-luvun ja 2020-luvun liigan välillä on myös se, että Puskan kasvattajaseura Josbaa ei ole enää liigakentillä nähty. Takavuosien menestysseura putosi liigasta keväällä 2015 ja on tarponut Divarin keskikastissa siitä lähtien.

Tänä keväänä Josba kurkotti vihdoista viimein välierävaiheeseen. Se mittelee finaalipaikan ohella Karjalan herruudesta SaiPaa vastaan.

– Josballa on todella hyvä tilanne, kun junioripelaajista on kasvanut hyviä pelaajia, joiden varaan on hyvä rakentaa joukkuetta pitkällä tähtäimellä. En näe miksi ei olisi mahdollista, että Josba voisi nousta liigaan.

Liigaan nouseminen on yksi asia. Siellä pärjääminen aivan toisenlainen haaste. Etenkin ensi kaudella, kun miesten F-liiga supistuu 12 joukkueeseen.

– Se milloin ajankohta on oikea, sitä en tiedä, mutta sillon pitää olla monen vuoden pohja, jonka varassa kyyti on tasaista, eikä jokainen kausi ole selviytymistä viivojen päällä ja alla. Sama pätee tietenkin ihan jokaiseen joukkueeseen, joka Divarista on nousua kehittämässä tai nousemassa, mutta etenkin Joensuussa, jossa pelaajien vaihtuvuus on ollut menneinä vuosina aika radikaalia.

– Kuitenkin äärimmäisen iloisena olen seurannut sivusta, kun joukkue ja salibandykaupunkikin on hieman heräämässä uuteen tulemiseensa.

Valmentamaan?

Nyt kun pääsarjaura on paketissa Puska aikoo viettää aikaa lastensa kanssa. Kaikessa rauhassa.

– Se on prioriteetti numero yksi.

Lajin parista hän ei kuitenkaan ole irtautumassa.

– Urheilla aion monipuolisesti ja kun on aikaa, aion alkaa valmentamaan. Ehkä silloin saan Ketoselta jo luvan myös miettiä asioita kentällä, Puska hauskuttaa.

Muitakin tavoitteita on.

– Ikuinen klassikko, eli autokoulun voisi käydä loppuun.